Fn, KTK-II, ERJ-II
| Nimi | Stardom Calls | Syntynyt | 23.03.2012, 11v | Skp, säkä | Ori, 166cm |
| Rotu | Westfalen | Re | 160 cm | Väri | Mustankimo |
om. VRL-11889 & VRL-05265 | PKK3152 | VH20-048-0006
ERJ-II 8/2021
7,5+40+20+16+15=98,5
Finest myönnetty 3/2020
KTK-II, PKK:n 92. kantakirjaustilaisuus
16,5 + 18 + 16 = 67,3%
- Kiitettävät leimat. Ylälinja kantamaton, hyvä takaosa, vaikkakin saisi olla lihaksekkaampi. Takajalkojen asento epävarma ja kavioissa epäsäännöllisyyttä. Tiivis kaula ja kaunis pää. Väri kaunis, toteutuksessa saisi olla enemmän huolellisuutta.
Ykkönen menetti silmänsä samasta syystä, jonka takia sen vasenta etujalkaa naarmuttavat nyt verirannut.
“It’s a stupid horse and we have to get rid of it. Too bad it's nearly impossible to sell a broken horse."
Mä en itse pidä Ykköstä tyhmänä. Se on elämyshakuinen. Sinänsä olisi hevosen omistajan kannalta ihan se ja sama, minkä takia se aina teloo itsensä, tyhmyyden vai elämyshakuisuuden. Mä tiedän, että Ykkönen tahdotaan myydä, ja mä toivon vaan, että se löytää itselleen hyvän kodin. Huumorintajuisen omistajan, jonka kukkaro kestää orin ajoittaiset tapaturmat. Silloin, kun se ei ole potilas tai toipilas, se on hyvällä asenteella hyppäävä kilparatsu.
- Josefina Ykkösestä tutustuttuaan siihen kesällä 2019
Tapatuma-altis yksisilmäinen hevonen on kautta aikojen haalentanut omistajansa Dierk Mayerin jo valmiiksi harmaita hiuksia, mutta ihmeen kaupalla se silti pysyy tallissa vuodesta toiseen. Ykkönen kolhii itseään milloin mihinkin ja tuntuu viettävän vähintään muutaman viikon toipilasaikaa jokaikisellä kisakaudellaan, mutta vaikka Dierk kuinka karskisti ilmoittaisikin myyvänsä hevosen, mies ei kuitenkaan koskaan tunnu pitävän yhtäkään siitä tehtyä kylliksi hyvänä. Kukaan ei tiedä mikä taikavoima Ykkösen aina myynniltä pelastaa, sillä järjellä ajateltuna se ei ole kovinkaan kannattava omistettava ihmiselle, jolle hevosten pito on bisnestä. Kyllähän se hyppää ihan hyvin silloin kun nyt ylipäänsä on ratsastuskunnossa, ja on se kantakirjattukin, mutta on totta, että sen ylläpitoon kuluu suuria summia rahaa, koska se on niin harmillisen viehättynyt treffeihin eläinlääkärin kanssa.
Suurin syy Ykkösen ja eläinlääkärin tapaamisten tiheydelle lienee orin rajaton uteliaisuus ja rajallinen älykkyys. Kimo ori touhottaa jatkuvasti jotakin, eikä se aina katso kovinkaan tarkkaan ympäristöään. Se on vähän kuin pikkuinen lapsi, jonka on saatava tutkia kaikkea uutta ja mielenkiintoista, mieluiten laittamalla nämä uudet ja mielenkiintoiset asiat suuhunsa tai vähintäänkin tunnustelemalla niitä kaikkialta. Omituiset uteliaisuudenpuuskat ja päähänpistot ovat johdatelleet Ykkösen joskus paikkoihin, joihin sillä ei ole mitään asiaa, kuten maneesin katsomoon ja naapurin autotalliin, ja harvoin se palaa kummallisilta reissuiltaan täysin ehjin nahoin.
Kiltti se kuitenkin on. Ykkönen pitää ihmisistä ja ihmisetkin yleensä siitä, vaikka sen toilailut huumorintajua koettelevia ovatkin. Elämä tämän hevosen kanssa olisi todella helppoa, ellei tarvitsisi hoivata milloin mitäkin vammoja: se on nimittäin mutkaton hoitaa, lastata, kuljettaa ja ratsastaa.
Niin - Ykkönen on oikeasti tosi suoraviivainen ja helppo ratsu. Pääsääntöisesti se tuntuu pitävän siitä, kun joku muu ajattelee sen puolesta ja kertoo mitä tehdään, eikä se pullikoi ratsastajansa apuja vastaan. Toisinaan sen kanssa syntyy kyllä kommunikaatiokatkoksia, sillä mikäli Ykkönen ei ymmärrä mitä siltä halutaan, se tuntuu loksahtavan hetkeksi johonkin tavoittelemaanne-hevoseen-ei-juuri-nyt-saada-yhteyttä -tiloihin. Jos orin järki nyt sattuu olemaan oikosulussa, ei yleensä auta muu kuin odottaa hetki, nollata tilanne ja yrittää tehtävää kohta uudestaan.
Ykkösen laukka on aika matalaa mutta matkaavoittavaa, ja sen hypyt näyttävät joskus jopa vähäsen laiskoilta. Tavallaan on jopa ilahduttavaa, että hevonen voi kilpailla sellaisilla korkeuksilla kuin Ykkönen hyviä tuloksia tehden ja silti näyttää siltä kuin olisi vain rennolla sunnuntaiköröttelyllä. Esteratsastus on orista kai aika helppoa ja mukavaa puuhaa, sillä se lähtee aina töihin hyväntuulisena ja itsevarmana. Tallin varovaisin ja tarkkaavaisin ratsu se ei kyllä ole, mutta kuuliaisena ja turhia kierroksia ottamattomana kuitenkin omalla tavallaan suoritusvarma.
sukutaulu
| Staragony westf trn 165cm |
Starryeyed xx xx mrn 161cm |
| Gretna G westf mkm 168cm | |
| Rowena Calls westf mkm 165cm | Ronaldo Calls westf mkm 170cm |
| Helga v.d. Felke hann rn 166cm |
sukuselvitys
jälkeläiset
Jälkeläiset ovat KTK-kelpoisia PKK:n kantakirjassa.
04.04.2020 zangersheidetamma Playapapaya Z (e. Platypus Z)
07.05.2020 suomalainen puoliveritamma Art Decade (e. Living Art)
18.01.2021 suomalainen puoliveritamma Starring Queen (e. Marchioness)
22.02.2021 hollantilainen puoliveritamma Bobcat (e. Groot Bouquet)
ERJ:n alaiset sijoitukset
- 16.07.2019 Mörkövaara 120 cm 4/28
- 19.07.2019 Mörkövaara 120 cm 5/28
- 07.01.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 4/47
- 11.01.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 6/47
- 15.01.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 4/47
- 16.01.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 3/47
- 23.01.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 5/47
- 10.02.2020 Hiivuri 130 cm 6/50
- 24.02.2020 Hiivuri 130 cm 3/50
- 26.02.2020 Hiivuri 130 cm 5/50
- 05.07.2020 Hiivuri 130 cm 3/26
- 11.07.2020 Hiivuri 130 cm 2/26
- 17.07.2020 Hiivuri 130 cm 4/26
- 26.07.2020 Hiivuri 130 cm 3/26
- 25.08.2020 Zodiac Stables 140 cm 3/29
- 25.08.2020 Zodiac Stables 140 cm 1/29
- 27.08.2020 Zodiac Stables 140 cm 2/29
- 28.08.2020 Zodiac Stables 140 cm 2/29
- 29.08.2020 Zodiac Stables 140 cm 4/29
- 31.08.2020 Zodiac Stables 140 cm 5/29
- 31.08.2020 Hiivurin Suomenhevoset 140 cm 3/38 ERJ CUP
- 01.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 4/28
- 03.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 3/28
- 04.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 2/28
- 07.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 5/28
- 12.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 3/28
- 13.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 5/28
- 19.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 2/28
- 30.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 2/28
- 28.03.2021 Kontola 140 cm 4/21
- 30.03.2021 Kontola 140 cm 2/21
- 09.05.2021 Hoperoad 150 cm 2/17
- 12.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 4/40
- 18.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 1/40
- 19.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 4/40
- 20.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 2/40
- 24.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 2/40
- 26.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 4/40
- 26.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 4/40
- 28.05.2021 Gestüt Helmwald 150 cm 2/40
- 05.08.2021 Pauwau Showjumpers 160 cm 4/38
- 10.08.2021 Pauwau Showjumpers 160 cm 4/38
- 11.08.2021 Pauwau Showjumpers 160 cm 6/38
- 11.08.2021 Elixir Sporthorses 160 cm 2/32
- 12.08.2021 Elixir Sporthorses 160 cm 4/32
- 13.08.2021 Elixir Sporthorses 160 cm 1/32
- 14.08.2021 Pauwau Showjumpers 160 cm 4/38
- 14.08.2021 Pauwau Showjumpers 160 cm 6/38
- 16.08.2021 Pauwau Showjumpers 160 cm 1/38
- 21.08.2021 Pauwau Showjumpers 160 cm 6/38
- 24.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 160 cm 1/44
PKK:n alaiset näyttelyt
11.08.2019 DS Valmennustalli. Oriit ja ruunat, tuom. Jutta: EO-sert28.09.2019 Vänrikinmäki. Oriit, tuom. Elisa: LKV. BIS-kehä tuom. Tiia: KTK-sert
12.12.2019 Järnby. Puoliverioriit, tuom. Sage: EO-sert
>> Fn-kelpoinen
01.11.2019 Saariston hevosopisto. Muu kuva: Vapaa kuva muille hevosille, tuom. Anne: KP, EM (tarinallisuus)
>> Upea tilannekuva yksityiskohtineen! Milenkiintoinen, rohkea rajaus ja värimaailma myös kunnossa.
14.02.2020 Metsätalli. Muu kuva: Rakkautta ilmassa, tuom. Anne: LKV, KP
>> Tunnelmallinen ja harkitut värit omaava kuva. Tiivis rajaus sopii tähän. Sade on toteutettu hienosti.
VSN:n näyttelytulokset
16.11.2019 Kaihovaara. Puoliveriorit, tuom. Sirpa
>> 3,5+4+4+4+3,5+3,5+4+4+4+4 = 38,5p, RCH
Tarinoita Ykkösestä
1. heinäkuuta 2019: Sadepäivä
Katkelma merkinnästä
Miehet kulkevat Pisanjin rinnalla takaisin rekalle hakemaan 130-luokassa hyppääviä ratsujaan. Rata on sama, joten he jättävät yksissätuumin rataantutustumisen välistä. Ykkönen on Rasmukselle hänen ratsuistaan vierain, mutta hevonen vaikuttaa hyväntuuliselta ja hyppää verryttelyssä hyvin. Se ei ole erityisen varovainen, joten se ei tunnu olevan mutaisesta ja paikoin liukkaastakin pohjasta moksiskaan.
“Hold your thumbs up!” Joe huikkaa Josefinalle ja Rasmukselle ratsastaessaan radalle juuri ennen Ykkösen ja Rasmuksen vuoroa. Vaikka Joachim vaikuttaa usein siltä, ettei mies ota juuri mitään kovin vakavasti, kilpailutilanne saa hänen voitontahtonsa heräämään. Joe ratsastaa itsevarmasti ja päättäväisesti, ja vaikka Ruu liikkuu mutaisella pohjalla hieman tavallista hitaammin, se tekee puhtaan radan.
Rasmuksella ei tosiaan ole enää suorituspaineita, ja ehkä juuri siitä johtuen Ykkönen hyppää radan vaivatta, vauhdikkaasti ja ketterästi. Rata on Rasmuksen mielestä puhdas, mutta ajasta hän ei osaa sanoa mitään.
”Hiton hyvä!”
Ne ovat ensimmäiset sanat, jotka kantautuvat Rasmuksen korviin, kun hän ratsastaa ulos radalta.
”Hii-to? Hiiton. Hitton.”
Niin on palkintojenjaosta palaava Rasmuskin, joka kumartuu sadevesi kypärän lipasta valuen suukottamaan Josefinaa, ja Joachim, joka virnuilee kerrankin vaitonaisena sivummalla.
No, hetkellisesti.
”Hiiton hyyvä”, ratsumestari haukahtaa, ja jää arvoitukseksi, mihin kehu kohdistuu: hevosiin, ratsastajiin, suorituksiin vai suudelmaan - vaiko ehkä siitä ottamaansa salakuvaan.
2. joulukuuta 2019: Yksi
”You do know that the boss has plenty of great stallions, right?” Joe vielä varmisti, kun me lompsittiin yhtä matkaa tallia kohden heitettyämme Josefinan lentokentälle. ”You don’t necessarily need to use Yykkonen.”
Mä en kestänyt, että Joachim oli adoptoinut Josefinan hevoselle antaman lempinimen, mutta niin se vain oli jäänyt. Oria olisi voinut kutsua vaikka Stariksi, mutta ei kutsuttu. Tallin seinätaululla se oli pelkkä ”1”, Eduardon puheissa joskus The Stupid One. Yhtä kaikki ja nimistään huolimatta se oli kiva ori – hyvin pistein kantakirjattu, vahva hyppääjä, ei huippulahjakas samaan tapaan kuin joku toinen hevonen, mutta sillä oli hyvä työteliäs asenne ja se oli kiva käsitellä.
”It was the only one I could afford”, mä virnistin. “Nah. It’s a nice horse.”
“Well, hopefully the foal will be involved in less accidents than her father”, Joe kohautti hartioitaan. “Let’s do this.”
Niinpä me ryhdyttiin hommiin, tai no, hevoset ryhtyivät. Laran kiima oli pahimmillaan tai parhaimmillaan ja Ykkönen hoiti homman kotiin, vaikka se ensikertalaisena sähelsi siihen malliin, että onnistuminen oli enemmän tuurista kuin taidosta ja tarkkuudesta kiinni.
”Stardom is most definitely not calling for this horse”, Joe puhisi, kun Ykkönen puoliksi hyppäsi ja puoliksi putosi alas Laran selästä.
Ehkä ei, mutta toivottavasti sen varsaa kyllä – ja toivottavasti se ja Lara olivat saaneet varsan edes aluilleen. Tyhjän takia tehtynä matka Suomen ja Saksan välillä tuntuisi merkittävästi pidemmältä kuin jos muistona kaikesta tästä yhdentoista kuukauden kuluttua syntyisi pienen pieni tammavarsa. Olisi ollut niin helppoa, jos Laralle olisi voinut käyttää pakastetta, mutta yrityksistä huolimatta se ei ollut koskaan aiemmin tiinehtynyt niin enkä mä halunnut tuhlata aikaa toivomalla parasta.
Toki astutusmatka oli hyvä syy tulla käymään Riesenbeckissä, mutta mä olin korvat punaisina kuunnellut Joen siemenvitsejä niin monta päivää, etten taatusti jaksaisi tulla uusintayritykselle Saksaan asti, vaan katsoisin sille seuraavaksi orin vaikka taas Auburnista.
3. heinäkuuta 2021: Stardom Calls
Mä ja Ykkönen ei olla mikään suoranainen match made in heaven, mutta se ei estä meistä kumpaakaan tekemästä omaa parasta suoritusta molemmissa pidennetyn viikonlopun starteissa. Yhdeksänvuotiaaksi kääntyneestä orista on kasvanut rautainen ammattilainen, joka suorittaa varmasti aina kun on riittävän ehjä siihen; ja tällä kaudella se ei ole onnistunut loukkaantumaan vielä kertaakaan. Toki mä tiedän ratsastavani tikittävällä aikapommilla siinä mielessä, että 1 saattaa hetkenä minä hyvänsä teloa itsensä jaban vesisaaviin, verryttelykentän porttiin, vesiletkuun tai kisaesteiden koristeisiin, mutta tähän mennessä se on pysynyt ihmeen terveenä koko kesän.Ihan kärkisijoja me ei Pariisissa hätyytellä, sillä täällä sekuntikin tekee paljon, mutta sijoitukset orin molemmista luokista ovat niin isoissa ja kovatasoisissa luokissa jo erinomainen suoritus. Etenkin, kun ottaa huomioon, että molemmat ovat aikaratsastusluokkia ja nopeus taas ei kuulu Ykkösen lukuisiin luontaisiin valttikortteihin. Mulle henkilökohtaisesti 145-luokka on isoin mitä mä olen kansainvälisissä kisoissa koskaan ratsastanut, mutta Ykkösen kanssa sekin tuntuu helpolta, siltä että mä saatan todella kuulua tämänkin tason radoille.
Jopa siinä määrin, että kun mä ilmoitan lauantaipäivän tulokset pomolle tekstiviestillä ja vastauksena tulee komento hypätä Ykkösellä puolentoista viikon päästä Comber Cupissa jo 150-luokka, mä tunnen jännityksen sijaan pelkkää intoa.
Kaiken kaikkiaan mä arvotan Pariisin kisat erittäin korkealle viimeaikaisten huippuhetkien listalla. Viiden päivän ajan me saadaan elää ja hengittää hevosurheilua, nähdä toinen toistaan hienompia suorituksia ja upeampia hevosia, tuntea kansainvälisten kilpailujen sähkö ja energia ja syttyä siitä itsekin. Parasta on, että kaiken sen mä saan jakaa Josefinan kanssa, joka on omat radat ratsastettuaan ollut elintärkeä apu mulle, Joelle ja Meritille. Kymmenen hevosen hoito ja liikuttaminen ei väliaikaispuitteissa ole mikään yksinkertainen homma, joten aamut ovat aikaisia ja päivät pitkiä, mutta mä olen joka sekunnista järjettömän kiitollinen.
Todennäköisesti ainoa meistä, joka arvottaa Pariisin kisat kokemuslistansa viimeiselle sijalle, on Romy. Kisaviikon viimeisessä poniluokassa Polly keilaa puolet esteistä kumoon ja täysin holtittomasti radalla viilettänyt Duck pudottaa kuskinsa kyydistä toiseksi viimeisellä esteellä. Sijoitus edellispäivän 125-luokassa ei taatusti lämmitä teiniä enää yhtään, kun se ratsastushousut hiekassa vetää voikkoponin perässään jaboille. Siellä se paiskoo kamoja tantereeseen niin, että Joe käy lopulta komentamassa sen muualle riehumaan ja hoitaa Duckin itse pois.
Illan jo hämärtyessä mä olen pyyhkimässä varusteita puhtaaksi ja Josefina kiinnittämässä kylmäyssuojia Ykköselle, kun tallialueelle saapuu mataliin korkoihin, mustaan hattuun ja syvänpunaiseen huulipunaan pukeutunut nainen. Se astelee suoraan mun luo, vilkaisee karsinassa kuikuilevaa yksisilmäistä oria ja kysyy ranskalaisella aksentilla englanniksi, mitä kimo maksaisi. Riittäisikö kuusinumeroinen summa?
Se ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun pomon hevosia tullaan kyselemään tien päällä, joten mä kaivan tottuneesti harjapussista pomon käyntikortin (tietenkin sillä on vielä paperisia käyntikortteja modernimpien menetelmien sijaan) ja pyydän ottamaan yhteyttä Mr. Mayeriin. Vaikka pomon kaikki hevoset ovat tietenkin myynnistä kun hinnasta sovitaan, mä uskon vakaasti, että saan pitää kilparatsuni ainakin vielä kaksi viikkoa. Niin vahvasti Ykkönen kuuluu jo kalustoon, vaikka pomo on ollut myymässä sitä niin kauan kuin jaksan muistaa. Ja renkaanpotkijoita tällä alalla riittää – pomo tuskin saa pariisittarelta edes soittoa, sillä ehkä yksi kymmenestä on tosissaan, ja yksi sadasta tekee kaupat.
”Jos sulla olisi satatuhatta, ostaisitko Ykkösen?” Josefina kysyy multa naisen lähdettyä.
”Ostaisin”, mä vastaan virnistäen. ”Ja sulle Seran.”
”Mahtaisikohan riittää molempiin”, Josefina arvelee ja saattaa olla oikeassa. Huippujen ja huippulupaavien hevosten hinnat ovat ympäri maailmaa pilvissä, paljon ylempänä kuin mihin mulla tulee olemaan koskaan varaa, ja osittain siksikin mä olen hyväksynyt sen, että kesäseikkailut Saksassa ovat nimenomaan kesäseikkailuja Saksassa ja olympiaratsastajaa musta tuskin koskaan tulee. Mä olen erittäin tyytyväinen nykyiseen hevostilanteeseeni, joka on onnellisten sattumien kauppaa sekin, ja mun ja Josefinan elämään Kallassa.
Siitä huolimatta on kuitenkin mieletöntä, että silloin tällöin pomo, Pariisi ja Ykkönen tarjoavat mulle maistiaisia siitä, millaista elämä seuraavalla tasolla voisi olla. Ihmeellistä, mutta ei tarua ihmeellisempää; ja ennen kaikkea kovaa työntekoa.
11. heinäkuuta 2021: Historiankirjat
”Nervous?” Joe kysyy multa, kun me kahta päivää ennen Comber Cupiin lähtöä kävellään ratsujemme kanssa pitkin harjoitusrataa. Takana on onnistunut estetreeni ja todennäköisesti viimeiset kunnolliset hypyt, joita mä otan Ykkösen kanssa ennen kisaa. Vaikka kimon suoritusvuoro on vasta sunnuntaina, lähtee meidän sirkus matkaan jo keskiviikkona nuorten hevosten ollessa hyppyvuorossa heti ensimmäisissä luokissa. Kaiken kaikkiaan me otetaan Hollantiin mukaan yli puolet tallin hevosista ja suurin osa ihmisistä, ja Joe kutsuu tulevaa kisareissua luokkaretkeksi.
”Not really”, mä kohautan harteitani. Edelliset kisat Ykkösen kanssa olivat sujuneet erinomaisesti, eikä treenissä ollut ilmennyt mitään erityistä, mikä olisi aiheuttanut huolta kilpailuja ajatellen. Lähinnä mä toivon, ettei onnettomuusmagneetti-Ykkönen ehdi teloa itseään ennen starttia. Onneksi matka Harderwijkiin ei ole pitkä, mikä ehkä lisää todennäköisyyksiä sille, ettei suojiin kääritty hevonen ehdi aiheuttamaan itselleen reikää, haavaa tai nirhaumaa ajomatkan aikana. Ja jos ehtiikin, olisi mulla kaksi muutakin hevosta hypättävänä, vaikka isoin luokka jäisikin sitten kokematta.
Me kävellään hetki hiljaisuudessa, Ykkönen rennosti pärskien ja Joen ratsu Silver paarmoja hännällään vimmatusti huiskien. Päivä ei ole kuuma, mutta ilmassa ei ole tuulenvirettäkään pitämässä ötököitä loitolla. Paarmat eivät välitä siitäkään, että me ollaan valeltu sekä itsemme että hevosemme hyttysmyrkyllä ennen kentälle lähtöä.
”Well maybe I’m a little worried about the boss joining us”, mä tunnustan kuitenkin hetken päästä. “It is my first 150 in the end, I don’t wanna mess it up.”
Siinä missä 140 senttimetrin luokat ovat mulle tuttuja ja tuntuvat helpoilta, on 150 senttimetriä jo merkittävästi enemmän. Siinä missä metrikympin ja kahdenkympin väliset kymmenen senttiä ovat senttejä vain, neljänkympin ja viidenkympin välissä on jotain paljon suurempaa. Siinä on ero hyvän hevosen ja huippuhevosen välillä, tai ero vähän paremman harrastajan ja ammattilaisen välillä. Se, että mä ratsastan ensimmäisen 150-ratani juuri kansainvälisessä Comber Cupissa ja juuri Ykkösellä, joka on ollut mun kisaratsuna vasta muutaman viikon, ei herätä pelonsekaisia tunteita. Mutta se, että pomo, joka ei yleensä lähde kisoihin, tulee olemaan paikalla näkemässä mun suorituksen ja haukankatseellaan tietenkin huomaa jokaisen pienen virhearvion ja väärään aikaan annetun pohjeavun, hermostuttaa mua.
Haluan tai en, kisa on mulle jonkinlainen näytönpaikka ja ehkä ratkaisevassakin roolissa tulevaisuuden kannalta. Hulluhan mä olisin, jos se ei jännittäisi.
“You’ll do just fine”, Joe kuitenkin toteaa luottavaisesti ja huiskauttaa kättään joko mulle tai häätääkseen paarman kimpustaan. ”It’s gonna be fun! And no matter what, you’ll remember it for a long time.”
”Do you remember your first 150?” mä utelen.
“London, 1976”, Joe kähisee, vaikka ei ollut tietysti syntynytkään silloin.
”For real”, mä huokaisen.
Joe hymähtää. ”It was indeed in London, with a bay mare that was a bit too small for the boss himself to ride, so I had to. I was far too inexperienced and long story short, it was a disaster. But someone saw the potential of the horse and Mr. Bossman sold it right after for an astronomical price. She jumped in the Olympics later.”
Tarina saattaa yhtä hyvin olla valhettakin kuin totta, mutta mä uskon sen mielelläni.
”Not too bad of a disaster, then”, mä totean.
Joachim ravistelee päätään. “You cannot possibly ride worse than I did. It was ridiculous. I’m pretty sure we got into a fistfight with the boss afterwards.”
“Who won?” mä tiedustelen, vaikka itse olen aika varma siitä, että tarinan tämä osa on keksittyä.
Joe virnistää leveästi ja vinkkaa silmää. ”You know who.”
18. heinäkuuta 2021: Comber Cup
Katkelma merkinnästä
Grimin ja Carrin sijoitukset tiputtivat ylimääräisen puristuksen mun ohjastuntumasta pois, ja mä pystyin lähtemään kisojen päätöspäivään jopa kohtuullisen rentona. Edelleen mä koin 150 senttimetrin luokan olevan mulle aika iso, mutta ei ihan liian iso, ja ehkä juuri se sai mut sopivan virittyneeseen mutta tyyneen tilaan. Muuta en voinut tehdä kuin parhaani ja luottaa siihen, että se riittäisi.
Ykkönen teki parhaansa sekin, ja koska mä en onnistunut sabotoimaan rutinoituneen hevosen hienoa suoritusta, me päästiin puhtaalla perusradalla uusintaan. Siellä mä menin jotenkin tyystin autopilotille, ihan kuin joku korkeampi voima olisi kaapannut mun ruumiin ja päättänyt viedä mut kunnialla maaliin. Lähtömerkin jälkeen mä lakkasin kuulemasta kisakentän ääniä, ainoastaan Ykkösen rytmikäs pärskähtely ja laukka-askeleet joustavalla hiekkakentällä kaikuivat mun korvissa melkein kivuliaasti, ja sitten mä vain ohjasin ja hyppäsin ja ohjasin ja hyppäsin.
Vielä radan jälkeen mä en ollut ihan varma, miten suoritus oli mennyt. Olivatko puomit pysyneet ylhäällä? Kisakentän ulkopuolella odottavien tallilaisten ilmeistä saattoi päätellä jotain hyvää.
”Well ridden”, pomo hymyili mulle tarttuessaan Ykköstä ohjista niin, että mä pääsin valumaan jalat maitohapoilla alas maahan.
”Thanks”, mä vastasin jotenkin hämmentyneenä. ”How was it?”
Pomo ei ehtinyt vastaamaan, kun Joe jo hyppäsi jostain mun niskaan ja oli rutistaa mut saman tien hengiltä. Kun se joutui laskeutumaan alas avatakseen Éclair-samppanjan, sain mä syliini Josefinan, jonka halaus oli huomattavasti miellyttävämpi.
”Mieletön rata”, Josefina henkäisi. ”Te taisitte tulla toiseksi. Ja Merit kolmanneksi!”
Jos Joelta oltaisiin kysytty, mä olin vähintäänkin voittanut olympiakultaa. Se poksautti kuohuvan auki ja ruiskutti vaahtoa meidän ja kaikkien viiden metrin säteellä olevien, myös Ykkösen ja pomon, päälle vähääkään välittämättä siitä, että samppanja oli kallisarvoista ja olisi kenties ollut parasta juotuna. En mä toisaalta jaksanut hirveästi välittää – sijoitus mun ensimmäisessä 150-luokassa ehkä toden totta oli juhlimisen arvoinen asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti