maanantai 31. toukokuuta 2021

Josefina: Tosi virallinen palaveri

Pomo istuttaa meidät alas heti Rasmuksen ja mun saapumista seuraavana päivänä. Se on vähän kuin oikea palaveri: kaikki, paitsi vapaapäivää viettävä Kaja, ovat paikalla ja katseet suunnataan odottavasti Dierkiin, joka näyttää rauhalliselta ja arvovaltaiselta (kuinkas muuten). Sitten toisaalta se ei ole lainkaan kuten oikea palaveri, sillä me ollaan kaikki tallivaatteissa, ympärillämme roikkuu nahkavarusteita ja satulasaippuan tuttu tuoksu leijailee huoneessa. Joachim istuu paremman puutteessa nurin kääntämänsä saavin päällä. Me Rasmuksen kanssa ollaan sullouduttu istumaan lipastolle, jossa säilytetään erinäisiä kuolaimia, hokkeja, remmejä ja muuta sellaista pikkusälää, ja olisi vähättelyä sanoa, että poikaystäväni käsivarsi hipoo omaani. Olemme kuin sillit purnukassa, ja toivon, ettei Rasmus levennä asentoaan yhtään tai minulta putoaa puoli pyllyä penkiltä pois. Saattaisinpa jopa seurata itse perässä, jos oikein hupsusti sattuisi käymään.

“Schedule”, pomo aloittaa erinomaisen saksalaisittain lausuen ja osoittaa tussitaulua, johon on tehty kesä- ja heinäkuun kalenterinäkymät.

Seuraavaksi Dierk ryhtyy käymään rivakkaan tahtiin läpi kesän aikataulua niiltä osin kuin se nyt on tiedossa. Joachim hymyilee minulle leveästi, kun pomo kertoo meidän lähtevän ylihuomenna hakemaan mulle sisäänratsastettavaksi tulevia nuoria tammoja Debbie Fischerin tilalta, missä ne ovat tähän mennessä laiduntaneet ja kasvaneet isoiksi.

“So… should I go with them?” Rasmus pistää väliin, kun pomo ei viittaa sanallakaan häneen.
“You are needed here”, pomo ilmoittaa. “The horses don’t train themselves. Joe and Josefine can manage without you, Rasmus.”
“We sure can”, Joe nyökäyttää pontevasti päätään ja hymyilee Rasmuksen ja mun suuntaan. “And we’re going to have so much fun, right, Josie?”
Naurahdan. Matka Joachimin kanssa Debbien luo ja takaisin saattaa olla mitä tahansa vaivaannuttavan ja ratkiriemukkaan väliltä. On kuitenkin kiva saada Flirtjinx ja Diva kotiin ja päästä tutustumaan niihin, sillä pomo on ilmoitusluontoisesti kertonut, että tänäkin kesänä työskentelen erityisesti viime kesänä sisäänratsastamani Cashin ja näiden sitä vuotta nuorempien tammojen kanssa. Eskarikesä! Lisäksi pääsen ratsastamaan tietysti muitakin, ja Pisanjin kanssa työskentelemistä odotan kaikkein innokkaimmin. Hupsu, herkkä kimo on lemmikkini. Vaikka se onkin joskus hivenen dramaattinen, pidän sitä kilttinä hevosena, ja tamman kevyt ratsastettavuus on mieleeni. Saan kilpaillakin sillä taas tänä kesänä, mikä herättää miellyttävää jännityksenkutkutusta.

Pian puhe kääntyy loppukuuhun, jolloin meidän on määrä lähteä Rasmuksen, Joen ja muutaman hevosen kanssa kilpailumatkalle. Suunnitelma kuulostaa jännittävältä ja mielenkiintoiselta: pääsemme hyppäämään kansainvälisiä luokkia Pariisin Jumping Weekillä! Rasmus tarttuu minua kädestä ja äkisti kurkkua kuristamaan kivunnut jännitys lievittyy ja palautuu hupsuiksi humahduksiksi vatsanpohjalle. Matkalla Pariisiin pysähdymme Antwerpenin lähettyvillä jättämässä kyydistä niille main myydyn Calliopeia-hevosen ja yövymme ratsuinemme kyseisellä tallilla. Niin saamme hyvin jaloteltua hevosia, ja ne saapuvat vetreinä kilpailupaikalle. Paris SIM Jumping Weekillä on luvassa rahakas GP-luokka Joelle ja Silverille, helpompi GP-rata Lätsälle ja pari pienempää luokkaa muille hevosillemme, ja koska kilpailut ratsastetaan pääosin iltaisin, meille jää ehkä hevosten hoidolta aikaa seikkailla Pariisissa. Huomaan olevani innoissani. Teininä vietin yhden kesän hevoshommissa Ranskassa, mutta sittemmin en ole vieraillut Pariisissa kuin jonkun välilaskun verran.

“You’ll help each other out”, Dierk linjaa. “With Linus starting his summerleave, Ed is needed here, so you three are on your own. When the show in Paris is over, it’s time for Comber Cup, which means you’ll drive to Harderwijk and I’ll meet you there.”
“Busy summer”, Joe virkkoo tyytyväisenä.
“Indeed. In the meantime, youngsters will have a short break, that’ll do them good — give them some time to think about what they’ve learned. And since there are no suitable classes for Piki in Paris, I’ll work with her while you’re gone, Josefine”, pomo lupaa, ja olen vähällä pudota lipastolta pelkästä ilosta, kun ajattelen, miten paljon Dierk Mayerilla olisi annettavanaan Pikin koulutukseen ja miten upealta tuntuisi päästä tamman satulaan hänen ratsutusjaksonsa jälkeen.

Power Jump on niin ikään kalenterissa. Pomo tiedustelee ilmoitusluontoisesti, starttaisinko minä Pisanjilla, enkä voi kuin nyökätä. Kerta ei olisi ensimmäinen. Pärjäsimme mukiinmenevästi jo pari vuotta sitten, joten miksipä en tänäkin vuonna uskaltaisi näyttää kimoa kaunotarta yleisölle. Omista ratsastettavistani kumpikaan ei ole kilpailuun valmis tänä vuonna: Grannilla on kädet täynnä töitä varsansa kanssa eikä Piki ole vielä valmis kansainvälisiin arvokilpailuihin sillä korkeudella. Vaikka en kovin kunnianhimoisena kilparatsastajana enää itseäni pidäkään, olen ilahtunut mahdollisuudesta päästä nauttimaan Power Jumpin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Näkisin siellä takuuvarmasti paljon tuttuja. Kotikenttäetua nautiskelevien kallalaisratsukoiden lisäksi paikalla olisi ainakin veljeni Alexander ja toivottavasti myös ystävän asemaan kohonnut Amelie Chaput, näin joitakin mainitakseni.

“That’s all. Get to work, people”, Dierk komentaa lähestulkoon leppoisasti, kun kesän agenda on päällisin puolin käyty läpi.

Tungeksimme ulos satulahuoneen oviaukosta, ja pian olen todella tyytyväinen siitä, että Rasmus ja Joachim päästävät minut herrasmiesmäisesti ensimmäisenä. Viimeksi mainittu nimittäin naurahtaa ja kuuluu läiskäyttävän Rasmusta toverillisesti olalle.
“Ooh. Diamonds in Antwerpen and romance in Paris… it’s almost as if Mr. Bossman has an agenda.”

Onneksi punastuneisuuttani ei voi nähdä hiusten peittämästä takaraivostani. Kuljen katse sitkeästi eteenpäin kiinnitettynä miesten edellä ja olen kuin en olisi kuullutkaan. Joachimin velmuilevasta äänestä kuuli kyllä, että mies vitsaili, mutta minun sydämeni on silti hypähtänyt voltin tai kaksi paikallaan ja mieli sännännyt villille laukalle.

Kihlasormus! Voi mikä kotiinvieminen siinä olisikin tältä reissulta! Mutta voi minua onnetonta. Nyt jos koskaan on syytä heittää jäitä hattuun ja painaa tiukasti jarrua. Ei ole mitään syytä antaa Joachimin vihjailuiden nostattaa sydämensykettä ja tyhjänpäiväisiä odotuksia, sillä hänellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Pidän todennäköisenä, ettei moinen ole käynyt sen miehen, jonka kanssa oikeasti seurustelen, mielessäkään; Rasmus on luullakseni tyytyväinen elämäämme tällaisenaan. Minulla on ehkä aaltoileva ikäkriisi, joka johtaa omituiseen paineeseen edetä elämässä, mutta poikaystäväni ei ole osoittanut sellaisesta merkkiäkään. Sitä paitsi tokkopa edes Joe on tosissaan vitsiensä takana. Kun pysähdyn ajattelemaan asiaa, olen takuuvarma, että samainen henkilö läimäyttäisi Rasmusta takaraivoon, jos tämä kertoisi päättäneensä astella avioon ennen kolmatta- tai neljättäkymmenettä ikävuottaan ja siten heittäneensä villin nuoruutensa hukkaan.

Vaikka eipä meidän kummankaan nuoruus erityisen villi taida olla.

Silti.

“Siistiä, että päästään kisaamaan niin paljon — ja reissaamaan!” Rasmus pukahtaa seuraavaksi vasta, kun me ollaan jo satuloimassa päivän ensimmäisiä ratsujamme. “Hyvä seikkailukesä.”
“Joo”, sanon, ja koska olen toden totta keväällä joutunut hupsun ikäkriisin kouriin ja poden kai vieläkin sen jälkitautia, saan kuitenkin päähäni osoittaa kuulleeni Joen vitsailut. “Ketäköhän Joe aikoo kosia?”
Se tuntuu parhaalta tavalta noteerata ratsumestarin höpinät: niiden laittaminen vitsiksi, niin kuin en olisi ymmärtänyt perimmäistä tarkoitusta.
“Hä?” kuuluu Oberonin karsinasta ja irvistän itsekseni.
“Äh, meinasin vaan — ne löpinät pomon agendasta, Pariisin romantiikasta ja Antwerpenistä. Sehän on timanttikaupunki. Tiedätkö, timanttisormuksia, romantiikkaa — että ketäköhän se pomon mielestä muka aikoisi kosia”, sepitän ja tiedän olevani umpikujassa.

Rasmus kuitenkin tarjoaa minulle ulospääsyn. Ei meistä kumpikaan ole valmis viipyilemään aiheen äärellä, päättelen. Kiusallisuuden tuntu on vitsailevasta sävystä huolimatta niin käsin koskeltava! Vitsillä Rasmus sitten peruuttaa tilanteesta uloskin.

“Alenaa”, hän ehdottaa ja katoaa näkyvistä kumartuessaan laittamaan Oberonille suojia. Poikaystäväni huomaamatta, luullakseni, huokaan hiljaa.

lauantai 29. toukokuuta 2021

Josefina: Our Kind of After Ride

Jossain toisaalla hörpitään kylmää olutta lasipulloista ja kaadetaan laseihin viiniä, jonka tarjoilulämpötilasta on pidetty hyvää huolta.

Täällä me juomme lämmennyttä viiniä muovimukeista. Kuulemme laivan koneistojen nyt hiljaista, tasaista huminaa ja ohikulkevien ihmisten vaimeaa puhetta ja heidän kenkiensä maton pehmentämää kopinaa ja töminää. Vaihdamme suudelmia, jotka humalluttavat enemmän kuin viini. Emme kaipaa laivan yökerhoa emmekä Auburnin kartanon puutarhaa, emme ehkä jatkojen jatkopaikkana toimimaa Kallan Krouviakaan, vaikka juoma siellä olisi kylmempää ja äänimaisema railakkaampaa. Suudelmat olisivat ujompia, vaivihkaisia. Ehkä emme kehtaisi pussailla ollenkaan.

Ja sitten laiva keinuu. Rasmukselle tulee huono olo, niin kuin joskus silloin, kun se on juonut liikaa. Tänään se ei ole juonut liikaa: emme voisi, sillä meillä on hevoset matkassa ja suunta kohti pomoa. Matka on pitkä ilman krapuloitakin, eivätkä hevoset huolehdi itse itsestään edes merimatkalla. Avuttomat eläimet.

Avuton Rasmus. Se onneton oksentaa vessassa. Minun tulee hellän surkea olo hänen puolestaan. Kun elämäni rakkaus aika paljon myöhemmin rahjustaa pois vessasta ja rojahtaa tyhjälle sängylle, satun itse juuri olemaan sovittamassa hyttikorttiani oven lukijaan.

"Voi sua", hymähdän sängyllä lojuvalle poikaystävälleni, lasken hänen viereensä sänkyjen väliselle pienelle pöydälle vesipullon, istahdan sängynlaidalle ja silitän pehmeitä, pähkinäisiä hiuksia.
"Miten hevoset?" Rasmus urahtaa.
"Paremmin kuin sä. Älä huoli. Mä hoidan", sanon, ja olen tyytyväinen, kun saan edes kerran olla meistä se, jolla on palaset paikallaan ja tyyneys puolellaan. "Ota vettä, ja mä hain sulle infosta pahoinvointilääkkeen. Se on syklitsiiniä. Sitä ei pitäisi käyttää alkoholin kanssa, mutta viinistä on jo aikaa ja otit niin vähän, että kyllä sitä uskaltaa." Pureskelen hetken mietteliäänä huulta, ja pohdin sitten ääneen: "Pitäisiköhän sulle harkita skopolamiinilaastaria jatkossa?"
"Tohtori Josefina", kuulen yhä kalpealta näyttävän poikaystäväni mutisevan.

Naurahdan ja suukotan hellästi hänen otsaansa.

"Älskar dig", mumisen ja tunnen pakahduttavaa hellyyttä ja kiintymystä, jotka voittavat pökerryttävyydessään ne aiemmin nautitut kaksi ja puoli muovilasillista lämmintä viiniä ja suudelmat, joita en laskenut. "Pian voit paremmin."
"Niin voinkin. Kun päästään pois tästä helvetin paatista."
"Se lääke voi sitten väsyttää", varoitan ja silittelen poikaystävääni, joka kertoo vähän myöhemmin voivansa ehkä jo paremmin.

Siitä olen iloinen, ja siitä, kuinka nopeasti onnistun itsekin nukahtamaan sinä yönä. Laiva humisee, tömisee ja kolisee ympärillämme, ja joitakin kerroksia alempana hevoset torkkuvat syötyään vähitellen loppuun heinät, jotka niille Rasmuksen pahoinvoidessa annoin. Meillä kaikilla on kaikki hyvin silloin.

maanantai 24. toukokuuta 2021

Johan on markkinat! (M: 4 pv-varsaa ja ratsuponi)

Tilannepäivitys 28.5.: kaikki varsat varattu, kiitos hienoista tarjouksista!

Oi kevät ja varsakupla! Riesenbeckissä saatiin ilo tutustua tänä vuonna viiteen Dierk Mayerin kasvattamaan varsaan sekä Joachimin kasvattamaan ja omistamaan Chill Ciaoon.

Ensisijaisesti liikemiehenä ja vasta toissijaisesti pehmona hevoskasvattajana herra Mayer on laatinut omista kasvateistaan myynti-ilmoituksen. Kaupattavana on neljä puoliverivarsaa estekoteihin ja laadukas ratsuponi, jossa lienee potkua moneen lajiin.

Tutustu varsoihin ja jätä ostotarjous

tiistai 18. toukokuuta 2021

Kuuden varsan kevät

1 Almond
Joe ja Rasmus olivat suunnitelleet nukkuvansa yön vuoroissa tallin toimistossa, jotta he ehtisivät nanosekunnissa hätiin jos Alenan varsomisen kanssa tulisi ongelmia. Illaksi kaksikko tilasi pitsaa, ja he katsoivat jotain saksalaista tositeeveetä ilman ääniä samalla, kun seurasivat Alenan liikehdintää valvontakameran välityksellä. Loppujen lopuksi he eivät kuitenkaan ehtineet edes levittää toimiston vuodesohvaa, kun Alena alkoi jo ennen puolta yötä ponnistaa. Se laskeutui määrätietoisesti makuulle vain hieman kupeiltaan hionneena, ja kun Joe ja Rasmus hiippailivat käytävälle seuraamaan tilannetta, se vilkaisi heitä nopeasti ja jatkoi tyynenä synnyttämistä.

Alena ei tuntunut kaipaavan apua, ja kaiken kaikkiaan tilanne meni hämmästyttävän nopeasti. Varsa syntyi juuri ja juuri torstain puolella: isokokoinen varsa näytti rautiaalta ja paljastui oriksi, kun Joe meni auttamaan sikiökalvot pois sen ympäriltä. Alena alkoi nuolla varsaa tarmokkaasti - kaikesta huomasi, ettei Alena ollut asialla ensimmäistä kertaa. Silti Joe näytti helpottuneelta, kun kaikki oli jälleen kerran mennyt hyvin. Neljänkymmenenviiden minuutin ikäisenä pikkuvarsa seisoi ensimmäistä kertaa valtavan pitkillä ohuilla säärillään, ja vähän myöhemmin Rasmus sai kunnian ohjata sen Alenan nisille ensimmäistä maitoannosta varten.

”I’m gonna call him Almond”, Joe ilmoitti hellästi. “Such a gorgeous baby. I wish we could keep him.”

2 Chilli
Vain muutama hassu päivä sen jälkeen, kun Alenasta on tullut emä neljättä kertaa, siitä tulee mummo kolmatta kertaa. Sen tytär, Joen oma silmäterä Aloha, varsoo rautiaan tammavarsan, ja pitkäjalkaisena märkänä myttynäkin Alenan ja Alohan tammalinjan jatkaja on Joachimista kauneinta, mitä maan päällä on koskaan askeltanut. Tietysti menee tovi, ennen kuin nuori neiti saa jalkansa järjestykseen, mutta kun se lopulta pääsee vauhtiin, Joe on jo varma, ettei mikään koskaan pysäytä varsaa.

"My future Grand Prix ride", hän sanoo kaikille. "Horse of the year material, for sure."

Isän viileä nimen päätös ja epäilemättä omistajan elämänasenne kohtaavat emän tervehdysteeman: varsasta tulee Chill Ciao.

3 Kaali
"He's a great big softie, isn't he? The mighty bossman."

Linus ei vastaa Joelle. Ei varmaan uskalla nimitellä pomoaan pehmoksi, vaikka tämä kuinka ilmentäisikin isoisämäisiä taipumuksia kasvattelemalla PONIVARSOJA. Sellainen on aamuyön hiljaisina tunteina syntynyt. Tinan karsinassa vetelee sikeitä pörröinen ratsuponi, puoliksi puoliverinen ja puoliksi connemara. Siitä tulee vielä varmasti kookas, siis poniksi, mutta kaikkien Joen näkemien muiden varsojen rinnalla se on pikkuruinen. Mitäpä tallissa sellaisella minihevosella tehdään, kun ei sellaiselle ole ratsastajaa?

Myyntiinhän ponivarsa tietysti menee. Bisneksellä Dierk sen kasvattamista on perustellut: kuulemma hyville poneille on aina markkinoita. Joe katselee kirjavaa pörröturkkia ja miettii, montako pikkuihmistä pikkuhevonen tulee tekemään onnelliseksi.

4 Carotti
Jos jonkun kevään varsan Dierk itse haluaisi pitää, se on Carotti. Vaikka hänellä on Conquistadoristaan jo yksi jälkeläinen eikä hän tarvitse toista, puolitosissaan hän pyörittelee mielessään ajatusta juuri tuon pienen, punaisen tamman jättämisestä talliin. Jo kahden vuorokauden ikäistä Carottia katsellessa voi nähdä, mitä kaikkea sen kanssa voisi kenties vielä saavuttaa, jos asiat menevät niin kuin on tarkoitettu, ja ne saavutukset ovat suurenmoisia.

Carotti on huippusukuinen, ehkä yksi Dierkin parhaimmista kasvateista tähän asti. Siinä on paitsi laatua, myös ulkonäköä ja luonnetta. Määrätietoinen ja itsenäinen pikkuvarsa on jo onnistunut aiheuttamaan emälleen harmaita hiuksia, ja saattanee aiheuttaa sellaisia Dierkillekin, ennen kuin se on myyty. Mutta uuden omistajansa pikkutamma tekee taatusti onnelliseksi, Dierk miettii - kunhan suurimmista kasvukivuista on päästy.

5 Quinti
Vuoden viidennen kuukauden alkaessa syntyy vuoden viides varsa. Ranskalaisen Ladyn ja ruotsalaistuneen saksalaisori Quentin Quiren pieni orivarsa ei kokoaan hätkähdä. Se on alkuhetkistään lähtien sisukas ja nopea, eikä olisi mikään ihme, jos siitä vielä joskus tulisi aikaratsastusluokkien kestomenestyjä.

Vaikka eihän pikkuvarsoista voi koskaan tietää, millaisiksi ne kasvavat ja kasvavatko ollenkaan. Dierk Mayer ei ole vähimmissäkään määrin taikauskoinen, mutta realistina hän kyllä pitää itseään. Hevosihmisen realismi on omaa laatuaan.

Jo neljä tervettä varsaa on syntynyt ennen tätä. Vastoin Dierkin orastavia huoliajatuksia tämä viideskin sen kuin porhaltaa menemään vahvana ja terveenä. Komean orivarsan myötä Dierk alkaa miettiä: onko tämä onnekkain varsavuosi miesmuistiin?

6 Winglet
Wingaroon varsaa saadaan odottaa. Yleensä niin kiireisellä kimotammalla ei ole mikään hätä saattaa varsaa ulos maailmaan, mutta kun synnytys lopulta käynnistyy, tapahtuu se keskellä päivää laitumella. Isokokoinen ja kevään muihin varsoihin verrattuna vahvaluustoinen Winglet syntyy yhdessä hujauksessa alkukevään kirkkaanvihreän ruohon sekaan. Ehkä siitä syystä orivarsa on alusta saakka ahneuden perikuva. Wingletille jos jollekin ruoka maistuu, ja välillä Joe pelkää, että varsa halkeaa jättimäisten maitoannostensa jälkeen.

Laiska varsa ei kuitenkaan ole, vaan emänsä tapaan seurallinen ja leikkisä. Isona, voimakkaana ja vähän rämäpäisenä kaverina se juoksuttaa kevään varsoja ympäri laidunta niin, että pienimmät jäävät jälkeen ja emätammat huutelevat jälkikasvunsa perään huolissaan. Winglet saa koko joukkoon eloa, eikä siitä todellakaan huomaa enää muutaman viikon iässä, että se on porukan nuorin - päinvastoin, orivarsan iso koko hämää ihmiset luulemaan, että se jos joku on syntynyt alkuvuodesta.