Josefina: Pariisilaisia raapaleita

PARIS SIM JUMPING WEEK

Verryttely 30.6.

Pisanjin korvat ovat niin pienet ja sirot. Koskaan ennen ei Josefina ole kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, sillä se pieni detalji on hukkunut prinsessaponimaisen pienen hevostamman yleisen sievyyden keskelle. Istuessaan jämäkästi vastaan, kun valkea ratsu yrittää kirmata kiireisin harppauksin verryttelyesteelle — taivaansinisen ja pronssin väreissä hohtelevalle okserille — Josefina kuitenkin katselee tarmokkaaseen höröön nostettuja korvia ja ajattelee, että Pisanji on niitä myöten kaunis kuin karusellihevonen.

Myös hyppy on omalla tavallaan pieni ja siro. Pisanji hyppää nopeasti: se ei liihottele turhia esteen yllä, vaan sinkoutuu maasta terävästi, kohoaa vaadittuun korkeuteen ja laskeutuu niin pehmeästi, että on kuin he eivät koskaan palaisi maankamaralle lainkaan.

Tuttuja 30.6.

Matteo Locatelli, nuorten hevosten luokan 25. lähtijä, ratsastaa virheettömän perusradan tummalla ranskalaistammallaan. Rento ja hyväntuulinen onnentoivotus kumpuaa suoraan sydämestä, kun Locatelli ratsastaa jälkeensä starttaavaa Josefina Rosengårdia vastaan. Nuori nainen hymyilee kiitokseksi eikä vaikuta yhtään niin hermostuneelta kuin joskus aikaisemmin näytön paikassa.

Josefina nimittäin luottaa hevoseensa enemmän kuin epäilee itseään, eikä Pisanji petä luottamusta. Pieni valkea tamma hyppää hyvin ja nopeasti.

Seuraavan kerran Locatelli ja Rosengård kohtaavat toisensa kasvoista kasvoihin palkintojenjakoon valmistautuessaan.
"Teidan jalkenne", Matteo tapailee suomenkielistä ilmausta ja hymyilee taas leveästi ja suurella lämmöllä (ystävällisiä nyökkäyksiä satelee muillekin kuin Josefinalle).

Josefinasta tuntuu kuin hän ratsastaisi areenalle hyväntahtoinen yleinen onnenmaskotti perässään.

Josefina ja Pisanji

Sotkuja 1.7.

Henki salpautuu pieneksi hetkeksi, kun Isak Sederstöm tervehtii Josefinaa ja hidastaa vauhtiaan. Josefina on juuri tavannut pienen Kallasta tutun seurueen. Ei kai pitäisi yllättyä siitä, että tapaa Isabella Sokan ja Juuso Shermanin yhdessä, mutta kerta toisensa jälkeen yhdistelmä hämmentää Josefinaa, joka ei ole varma, minkälainen tuttavuus kaksikon välillä vallitsee.

Hän ei myöskään tahdo kenenkään tietävän itsensä ja Isak Sederströmin, tuon pitkän ja punatukkaisen esteratsastajan, välisestä yhteydestä.

Vaikka tokkopa Isabella järkyttyisi saadessaan tietää Arne Rosengårdin avioliiton sivussa syntyneestä lapsesta, Josefina yhtäkkiä ajattelee. Lienee niitä salattuja sotkuja Sokkainkin suvussa.

Silti Josefina kokee syvää helpotusta, kun Isak ei jääkään juttelemaan vaan jatkaa matkaansa.

Myötäjännitys 2.7.

“Hyi, oksettaa”, Josefina hiiskahtaa. Heidi hänen vieressään nyökkää ja naurahtaa. Ystävysten välillä ei enempää sanoja tarvita: sanaton ymmärrys viriää kaksikon keskuuteen. Molemmat tietävät, miltä tuntuu jännittää jonkun toisen puolesta. Ensin katsotaan henkeä pidätellen Rasmuksen ja Coralin rataa, sitten hämmästellään tuulennopeaa Malachaita, joka kerrankin käyttäytyy siivosti. Aivan pian on taas Rasmuksen vuoro.

"Ne sijoittuu", Heidi sanoo.
"Lauri voittaa koko luokan", Josefina huomauttaa, mutta on väärässä.

Luokan loppupuolella tuttu ratsastaja takoo tauluun ajan, jota muiden ei ole alittaminen. Josefina muistaa Billyn vihreän takin ja punaisen ruusun kahden vuoden takaa ja miettii, tietääkö mies kohdanneensa hänen vanhempansa. Vaikka tuskinpa mies muistaa Josefinaa lainkaan.

Rasmus ja Ykkönen

Lohtuolka 3.7.

Romy itkee vasten Josefinan olkaa. Vähän matkan päässä Rasmus tuntee olonsa sangen vaivautuneeksi, eikä Josefinankaan olo ole täydellisen luonteva. Hän kuitenkin yrittää lohduttaa tyttöä, joka on pudonnut poninsa selästä kansainvälisen yleisön ja ennen kaikkea oman isänsä silmien edessä. Koko kilpailuviikko on mennyt Duckin kanssa aivan mönkään, eikä yksi Pollyn kanssa saatu ruusuke häivytä emotionaalisia ruhjeita.

"I'm gonna lose him", Romy nyyhkii lohduttomana. "Daddy's not going to let me keep him."

Josefina rutistaa tyttöä tiukemmin. Mitä hän voisi sanoa? Rosemarien isä tuskin tahtoo pitää ponia, joka on alusta asti ollut tytölle liian haastava, vaikka tyttö kuinka sinnikkäästi pitää Duckia unelmiensa ratsuna.

Kosiokriisi 3.7.

Kun hyvä ystävä esittelee kihlasormustaan rakkauden kaupungissa, eikä siitä osaa täysin iloita, ymmärtää vihoviimeistään, ettei ole päässyt yli omasta elämänkriisistään.

Tietenkään Josefina ei ajattele (päivittäin), että häntä pitäisi kosia, ja tietenkään hän ei suoranaisesti usko, että on hävinnyt jonkin kilpailun Heidille, jota on kosittu ensin, eikä elämän tarkoitus tietenkään ole päästä naimisiin ja perustaa perhe, ja lisäksi Josefina muistaa TIETENKIN olevansa nuori.

Paitsi etteivät hänen tunteensa aina tottele järkeä. Vatsa tuntuu ontolta ja suupielet painavilta, kun Josefina vastaanottaa tiedon ja vielä myöhemminkin, kun hän vain ajatteleekin sitä. Mutta kateus on ruma tunne, hänelle on opetettu, eikä siitä sovi näyttää väläystäkään.

Merit ja Fling

Kilpa-Joe 4.7.

Viikko on ollut kaikkinensa pitkä, mutta vielä on edessä yksi urakka: Joachimin ja Silverin Grand Prix -luokka. Merit, joka on tyytyväinen Flingin suoritukseen nuortenluokassa ja sitäkin iloisempi Oberonin ruusukkeeseen, ilmoittaa heidän seurueensa lähtevän ajamaan kotia kohti.

"Rude", Joachim tokaisee Josefinalle ja Rasmukselle Meritin jo mentyä. "She's got no team spirit, that woman."

Sitten Joe kohauttaa olkiaan, naurahtaa makeasti ja vetää nuoret kainaloonsa.

"At least you'll be here to witness my victory!" saksalais-englantilainen taikka englantilais-saksalainen kilparatsastaja sanoo, ja vaikuttaa hyväntuuliselta ja rennolta.

Josefinasta on käsittämätöntä, miten mies voikin olla niin tyyni ja luottavainen viikon vaikeimman koitoksen alla, mutta Joe onkin... Joe.

Grand Prix 4.7.

Silver näyttää upealta. Josefina on kiillottanut sen pronssisen karvan ja letittänyt hopeanhohtoisen harjan, ja kuin patsas ori seisoo odottamassa, että sen ratsastaja kipuaa kyytiin. Ja kun monissa liemissä keitetty Joachim on kokeneen Silverin ohjaksissa, tuskin mikään haaste on ratsukolle liian vaikea.

"Nyt menee hyvin", Rasmus sanoo Josefinalle, kun he istuvat katsomossa penkkiensä etureunoilla ja jännittävät uusintaradalla etenevän ratsukon suoritusta.

Niin meneekin, aina viimeiselle esteelle saakka. Silver, joka ei ole luonnostaan kovin nopea ratsu, tekee Joen siivittämänä hyvää tahtia kärkiaikaa ja on ylittämässä itsensä. Kun radan viimeinen puomi putoaa hassusti epäröivän takajalan mukana, Josefina ja Rasmus äännähtävät pettymyksestä. Joachim pudistelee päätään.

Ystävä 4.7.

Voitto lipsuu käsistä, mutta Joachim ratsastaa silti Silverillä palkintojenjakoon. Josefina ja Rasmus osoittavat ratsukolle ja heidän kovimmille kilpakumppaneilleen suosiota. Silver saa suitsiinsa valkoisen ruusukkeen, ja kun Joe kannustaa kookkaan orin laukkaan, se korskuu ja näyttää komealta polkiessaan maata kaula kaarella. Revittelemään Silver ei innostu.

Siivon kierroksen jälkeen Joe himmailee hevosen raviin ja päästää ohjat käsistään heidän lähestyessään areenan sisääntuloportteja taputellakseen hevosta kaksin käsin kiitokseksi.

"Do not get old and tired just yet, my friend", hevosmies mutisee ratsulleen.

Kilpakenttien konkari ei vastaa Joelle, tietenkään, mutta ratsastaja toivoo hevosen ymmärtävän hänen toiveensa ja noudattavan sitä parhaansa mukaan. Ystävästä luopuminen tekisi kovin kipeää.

Joe ja Silver

Karvas kilpareissu

Matka Lofooteille oli pitkä eikä missään tapauksessa vaivan, rahan ja ajotuntien arvoinen.

Jos Merit olisi ollut pisaraakaan pehmeämpi persoona, hän olisi mieluusti itkenyt ensimmäiset 170 kilometriä kotimatkasta. Turhautuminen alkoi kulminoitua: ura ei vieläkään lähtenyt nousukiitoon, ei, vaikka sille oli uhrattu jo puoli elämää ja tonnitolkulla tuohta. Ajoneuvoa ajava puoliso näytti lähes yhtä uupuneelta kuin miltä Meritistä itsestään tuntui niinä hetkinä, kun hän antoi tarkkaan vaalitun turtuuden rakoilla.

Heidän kyydissään matkusti Meritin kallis nuori hevonen, jonka oli pitänyt olla pääsylippu tähteyteen. Fling oli ostettu Dierk Mayerilta, ja Merit oli ajatellut, ettei Dierk Mayer suvainnut myydä huonoja hevosia. Isoläsinen rautias oli vaikuttanut unelmien täyttymykseltä ja virolaisratsastaja oli tykästynyt siihen päätä pahkaa, mutta kilpailumenestys antoi yhä odottaa itseään. Hevonen tuntui vireongelmaiselta: hän ei millään päässyt kilpailupaikoilla kunnolla käsiksi siihen ja sen päänsisäiseen maailmaan. Fling ei keskittynyt.

Kotona oli helpompaa, mutta ei Merit tahtonut ratsastella kotosalla. Hän oli kilpaurheilija. Hän teki kaikkensa pärjätäkseen, uurasti väsymättä vuosia ja vuosia, ja epäilykset hän oli jo pitkään onnistunut karistamaan harteiltaan kevyillä liikkeillä. Aina löytyi jokin selitys epäonnistumisille ja syy katsoa eteenpäin toiveikkaana, eikä Merit antanut periksi.

Usko itseen alkoi kuitenkin huojahdella kuin humalapäinen, kun olosuhteet olivat paremmat kuin koskaan ja tulokset puolestaan eivät.

Kolmanneksi viimeinen sija Sommarsolvervin kilpailuiden 130:n senttimetrin luokassa kalvoi kivenä kengässä. Ympäristö oli ollut ratsastuskoulu, taivas sentään. Luokka oli ollut päivän suurin, eikä kovin suuri kuitenkaan. Fling oli vielä kilpailuiden alusviikolla hypännyt kotona hirvittävän hyvin isompaa rataa Dierk Mayerin teräksisen katseen alla.

Miksi kaikki menikin kilpailuissa aina pipariksi?

Kauden suurimmat kansainväliset kilpailut lähestyivät, eikä Merit saanut pakkaansa kasaan edes norjalaisen ratsastuskoulun kilpailuissa.

Mutta Meritillä oli kova luonne ja loputtomasti sinnikkyyttä, eikä hän osannut päästää irti elämänsä suurimmasta tai kenties jopa ainoasta tavoitteesta. Harmiteltuaan hetken oman hevosen kanssa tehtyä huonoa suoritusta nainen käänsi katseensa seikkaan, joka antoi syytä sittenkin uskoa omaan kyvykkyyteen. Pienemmässä luokassa Merit oli esittänyt Dierkin kokemattoman nuoren Vivani-tamman ja onnistunut ratsastamaan sen sijoituksille saakka. Se oli ammattimaisuuden merkki, ja hyvä tavaton miten hanakasti Merit tarrasikaan siihen.

Laji oli julma, ja jos ei itse alleviivannut onnistumisiaan, välttämättömät epäonnistumiset lannistivat nopeasti.

Meritin viikko

Maanantai. Kaksi starttia, kaksi ruusuketta. Tietenkin, sillä Merithän saa kilpailla kiltillä nuorella Qualitinalla ja omalla Flingillään. Lätsän Merit ratsastaa puolihuolimattomasti sileällä läpi, jumppailee vain eikä juurikaan edes ajattele kisavirittelyä. Lupsakka ruuna on Meritille niin yhdentekevä, että on vaikea tuntea menestyksennälkää. Tai orihan Lätsä oikeastaan on, mutta sitä on siitä vaikea uskoa, ja niinpä Merit havaitsee vähän pitävänsä sitä virheellisesti ruunana.

Tiistai. Kaksi starttia, kaksikymmentäkahdeksan virhepistettä. Mitä ihmettä? Merit ei muista koskaan ratsastaneensa niin huonosti, ja jopa Joachim Altmann ymmärtää vältellä häntä sinä iltapäivänä ja vähän vielä illallakin. Hevosenhoitaja-Linus suorastaan juoksee karkuun hänen tieltään, kun hän marssii ympäriinsä äkäisin askelin ja kihisee kiukkuaan.

Keskiviikko. Lätsä todistaa päivän ainoassa startissa olevansa juuri niin sopimaton luuska Meritin käsiin kuin hän on yrittänyt pomolle inttääkin. Kaksikymmentäneljä virhepistettä. Ori ei edes ymmärrä hävetä itseään, vaan vaikuttaa suorituksen jälkeen tismalleen samalta kuin ennenkin eikä ajattele muuta kuin ruokaa. Josefina Rosengård, pomon kesätyöläinen, piipahtaa rapsuttelemassa hevosta kovin kiintyneen näköisenä, ja Merit välttää vain vaivoin kiusauksen tiuskahtaa, että osta se pois kun siitä noin pidät ja vie mukanasi koko typerä muuli.

Torstai. Flingin kielloista johtuva hylkäys kirvelee mielenperukoilla, ja Merit ratsastaa jälkimmäisessä luokassa Lätsää tehokkaammin ja topakammin kuin koskaan aiemmin. Poikkeuksellisen nöyränä Merit myöntää hevosen tuntuneen radalla hyvältä ja ottaa ainoan puomin omaan piikkiinsä, sillä itsehän hän uhkarohkeasti päätti jättää yhden askeleen pois bewellmylove-okserille johtavalta linjalta. Pitkäksi venyneestä laukasta saadaan aikaiseksi vain laaka hyppy, eikä Meritillä ole sydäntä sysätä vastuuta pitkäturpaisen oriressukan niskoille.

Perjantai. Fling kieltäytyy taas, ja eilinen pettymys itsetuntoa raapien Merit ratsastaa radan loppuun hurjalla vimmalla, joka ei jätä nuorelle orille tilaa sekoilla toistamiseen. Siihen puhti kai sitten lopahtaakin, ja torstaina virinnyt varovainen Lätsä-hyväksyntä pyyhkiytyy kuin taululiitu märän pesusienen mukaan, kun ori taas löntystelee luokkansa viimeiseksi Meritin puskuyrityksistä huolimatta. Sen laukka on niin vetelää, että se ottaa alas kolme puomia ja kruunaa kaiken NELJÄLLÄ aikavirheellä. Merit ei tiedä, mitkä moottorisahanterät hänen olisi pitänyt kannusremmeihinsä kiinnittää hevosen herättelemiseksi. Pomo ilmaisee puhelimessa pettymyksensä häneen niin selväsanaisesti, että Merit päätyy purkamaan pahaa mieltään viikonlopun ajaksi paikalle lennähtäneen puolisonsa niskaan hyvin epäasiallisesti.

Lauantai. Qualitina tekee näppärän radan yhdellä kokemattoman hevosen puomilla. Fling on mitäänsanomaton ja polkaisee matkaan kaksi puomia, joista toinen tuntuu Meritin mielestä puhtaasti hevosen omalta virheeltä. Sitten on Lätsä, jonka kyytiin Merit nousee hampaitaan kiristellen ja pomon viiltäviä sanoja mielessään pyöritellen. Saako hän lähtöpassit, jos tämäkin luokka menee päin prinkkalaa? Mutta ei se sitten mene, vaan Lätsä yllättää aivan todella. Tuplanollaa myöhemmin Merit ratsastaa ruunamaisen orin palkintojenjakoon ja myöntää, että toinen sija on kova saavutus.

Sunnuntai. Merit katselee sivusta, kuinka siihen asti melko hyvin menestynyt työkaveri sössii sössimistään viikon pääluokissa. Tuntuu hyvältä tietää, että pomolla on syytä olla pettynyt myös lemmmikki-Joachimiinsa.

Matkalaiset

Rekka oli pakattu täyteen hevosia ja kisaromppeita ja matka taittui sukkelaan. Riesenbeckistä oltiin lähdetty jo perjantaina, jotta päästiin ajoissa laivaan ja seilailemaan kohti hevosenhoitaja-Linuksen kotimaata. Linus oli tietenkin pakattu myös mukaan, sillä poika oli varsin kätevä ja tunnollinen apukäsipari, ja hevosiahan riitti hoidettavaksi: Joachimilla oli ristinään Ruu, Alena ja Silver, ja Merit kilpaili omalla Flingillään, nuorella Tinalla ja pitkin hampain Lätsällä. Joachimia virolaisratsastajattaren suhtautuminen Lätsä-parkaan nauratti. Merit saisi käydä vielä läpi kovan koulun hevosvalinnoista, mikäli jaksaisi työskennellä pitkään grumpy old manin ikeessä.

Hevoset matkustivat enimmäkseen varsin rauhallisina. Oikeastaan vain kokematonta Tinaa oli jännittänyt laivan liikkeellelähtö, ja kun muut hevoset eivät olleet osoittaneet hermostumisen merkkejä, lopulta kirjavakin oli alkanut tyyntyä. Tietysti Ruu häsläsi muuten vain kaikenlaista turhaa, mikä ei yllättänyt ketään, ja Fling otti välillä kuin kokeeksi mallia puuhakkaasta lajitoveristaan, mutta muut ratsut olivat kuin eivät olisi olleetkaan. Vain Alenasta Joe kantoi hitusen huolta, mutta se saattoi johtua pitkästä yhteisestä historiasta ja vankasta kiintymyksestä, eikä niinkään siitä että hevosella olisi ollut hätää. Meritin mielestä hevosen ruokahalu ei ollut merkittävästi alentunut, vaikka Joe esitti huolensa siitä asiasta ääneen (harvinaista kyllä: sekä huolehtiminen että avautuminen asiasta).

Kaikkein helpoimpia matkakumppaneita olivat kaiken jo kokenut Silver ja aina yhtä lupsakka Lätsä, ja tietysti Joe itse, joka matkusti aivan erinomaisen hienosti ja oli mahtavan hyvää seuraa Meritille ja Linukselle.

Viimeiseksi mainitussa kaksikossa ei kyllä ollut kehumista. Eivät oikein olleet seuramiesluonteisia henkilöitä. Linus oli yhä kiusallisen vähäpuheinen ja Meritin nuttura joskus kiristi, vaikka ajoittaisia riehakkuudenpilkahduksia aina välillä ilmenikin. Nainen vaan kävi Joen mielestä liian kovilla kierroksilla. Se oli yhtä "kilpaileminen sitä, kilpaileminen tätä", ja vaikka Joachim ratsasti kilpaa työkseen ja suorastaan rakasti estesatulassa vietettyjä tunteja, kyllä elämässä sentään piti olla muutakin: hupia, sutkauksia ja sopivasti humalaa.

Ja niin, sen maagisen sopivan humalan saavutettuaan Joachim löysi itsensä laittamasta whatsapp-viestejä klopille, joka olisi tulevan viikon ajan hänen lempi-ihmisensä, tai ainakin hyvä kakkossijan pitäjä:
dude
i miss you
gonna give u a ribs-shattering hug 2mro
so
be prepared

Joachimia hykerrytti ajatus Rasmuksen jähmettyvästä naamasta, kun se lukisi miehistä läheisyyttä lupaavan viestin. Salaa se olisi kuitenkin vain iloinen tietäessään, että ystävä vuosien takaa ilahtuisi näkemisestä. Joe oli jo vuosikausia sitten päässyt jurottavan naamion taakse, vaikka tietysti välissä oli sattunut se valitettava insidentti.

Joachim Altmann oli ehkä tappanut Rasmus Alsilan hevosen, mutta kuka noita muisteli. Menneillä oli tapana vaipua menneiksi.

Merit saapuu Saksaan

Merit Kaldalla oli yksi tavoite: kilpailla esteratsastuksessa maailman huipulla. Sitä varten oli haalittu oljenkorsia käyttöön runsain mitoin, ja matkan varrella osa korsista oli todettu heiveröisiksi ja heitetty pois. Niin oli käynyt ensiksi valmentajalle, joka oli johtanut Meritin treenaamista teini-ikäisestä asti. Nainen ei kerta kaikkiaan vaatinut häneltä tarpeeksi eikä ohjeistanut riittävän hyvin. Sitten oli hylätty kotimaa: Virosta oli liian pitkä matka minnekään oikeasti järkeviin kilpailuihin, ajatteli Merit. Hevosiakin oli tullut ja hevosia oli mennyt, sillä hän tarvitsi ehdottomasti sopivan ratsun, ja sellaisia ei ollut joka oksalla.

Nyt Merit oli tehnyt elämässään taas yhden suuren loikan kohti tavoitettaan. Hän oli ostanut Dierk Mayerilta itselleen hevosen ja treenipaikan, ja jos ei niillä avuilla päästäisi huipulle, niin sitten ei kerta kaikkiaan millään.

Merit oli ehtinyt asua monessa maassa, mutta Saksaan saapuminen tuntui päätepysäkin saavuttamiselta. Täällä oli hevosurheilijalle kaikkea. Mistään ei ollut pulaa eikä minnekään ollut liian pitkä matka.

Joku vaatimattomampi olisi voinut vierastaa Dierk Mayeria ja tämän mainetta, mutta ei sentään Merit, joka oli vuorenvarma, että kovalla työllä ja sopivilla resursseilla hänestä kuultaisiin vielä. Mayerin äänensävystä Merit ei ollut pitänyt, kun oli tämän puheille linjojen välityksellä ensimmäistä kertaa pyrkinyt. Mies kuulosti siltä, että oli nähnyt Meritin kaltaisia tähdenlentoja satapäin. Ihan kuin se ei olisi ollenkaan odottanut Meritin menestyvän, mutta sallinut tämän silti tulla siipensä alle harjoittelemaan (ja maksamaan siitä lystistä pitkän pennin).

Jos totta puhutaan, Merit ei ollut oikeastaan vielä saavuttanut tähdenlento-vertauksesta sitä lento-osaa. Hänellä oli ollut kaksi huipputasolle jotenkin riittävää hevosta, mutta kumpikaan ei ollut sopinut hänen käteensä ja tulokset olivat olleet vaihtelevia eivätkä koskaan huipputasoa. Nekin hevoset oli jo myyty ja nyt oli tyytyminen lupaukseen. Dierk Mayerin hänelle kaupittelema Foolish Fling Z oli turhauttavan nuori, mutta Merit tiesi, että nyt piti näyttää kyntensä ja ansaita kannukset. Piti osoittaa, että oli valmis aloittamaan nöyrästi alemmalta tasolta ja työstää tiensä takaisin ylös, ja ennen kaikkea juuri tähän hevoseen hänen tiiminsä suostui nikottelematta mutta kokeneempaan ja kalliimpaan haavehevoseen ei.

"Kai olet nyt tyytyväinen", Maciej tiedusteli kuivasti.
Miestä ärsytti puolison jatkuva muuttaminen unelmien perässä. Merit oli tavannut miehen työskennellessään hetken puolalaisella suurtallilla, ja jo vajaata vuotta myöhemmin Merit oli pakannut kimpsunsa ja lähtenyt toviksi Belgiaan, sitten Italiaan, ja tovin he olivat asuneet yhdessä Sveitsissä, missä Maciej työskenteli toistaiseksi.
"Olen. Oikein tyytyväinen. Dierk Mayer on rautainen ammattilainen ja hevonen vaikuttaa paremmalta kuin mikään tähän asti. Tällä kertaa minä teen itsestäni tähden."
"Hyvä kuulla että itseluottamuksesi on kohdallaan."
"Ja sinun siirtosi? Onko se nyt varma?"
"Siirryn huhtikuussa Emsdetteniin", Maciej lupasi, ja Merit sivuutti toisen lattean äänensävyn ja lähetti lentosuukon kannettavan näytön välityksellä.

Pian he olisivat taas yhdessä, Maciej ja hän. Riesenbeckistä tulisi heidän tukikohtansa - ja hänen uransa.

"Täytyy mennä. Rakastan."
"Rakastan."

Lyhyisiin sanoihin päättyvä puhelu haipui pian Meritin mielestä, kun hän ajoi Mayerin tallille ja ryhtyi satuloimaan uutta hevostaan. Foolish Fling Z, nuori lupaus. Fling. Merit piti hevosen nimestä, vaikkei yleensä tavannut viehättyä tyhmistä jutuista. Tässä hevosessa oli kuitenkin jotakin todella kutkuttavaa. Jokainen hyppy sen kanssa tuntui harppaukselta kohti tähteyttä.