Caratina on nuoren emänsä Qualitinan ensimmäinen jälkeläinen. Dierk Mayer lähti hakemaan varsaan hieman lisää kokoa käyttämällä pienikokoiselle tammalle isoa, 172-senttistä Karkadannia - ja saikin sitä, mutta tosiaankin vain hieman. Caratina syntyi hitusen etuajassa, ja vaikka sillä tuskin asian kanssa mitään tekemistä onkaan, tuntuu että hevosen jalkojen kasvui jäi jossain välissä hieman kesken. Se ei kuitenkaan ole estänyt Caratinaa olemasta mitä sievin ja hupaisin varsa, josta taatusti tulee vielä mukiinmenevä kilparatsu.
luonnekuvaus
Pikkuruisen Qualitinan ja suuren ja komean Karkadannin tammavarsa on pikkuisen matalajalkainen ja ponimainen puoliveriyksilö, mutta pontta lyhyenpuoleisissa jaloissa kuitenkin riittää. Caratinan ponimaisuus ei nimittäin rajoitu sen pyöreälinjaiseen ulkonäköön, vaan jotakin pollemaisuutta on livahtanut luonteeseenkin. Emänsä tapaan tamma on kyllä hyvin ihmisystävällinen ja kiltin näköinen heppa, mutta jestas että se osaakin olla sille päälle sattuessaan itsepäinen. Jos Caratina tahtoo seistä möllötellä paikallaan, sitten se myös tekee niin; ja jos nälkä yllättää, tienpientareet kutsuvat tammaa varsin houkuttelevasti; ja jos, kuten aika usein, tamman menojalkaa vipattaa eikä esimerkiksi laitumelta kotitalliin palaaminen kiinnosta, sitten se sanoo soronoo ja jatkaa leikkisää rallitteluaan ympäri laidunta eikä ole kaihoisasti peräänsä katselevaa ihmistä näkevinäänkään.
Caratina on ajoittaisen itsepäisyytensä vastapainoksi myös montaa hyvää asiaa, kuten rohkea ja hyväntuulinen. Ei liene luultavaa, että tämä pikkuheppa tulevaisuudessakaan ryhtyisi herkkähermoiseksi stressipesäkkeeksi, sillä sitä on siunattu huolettomalla elämänasenteella. Caratina kohtaa uudet asiat, paikat ja ihmiset tekemättä niistä sen kummempaa numeroa, mikä lupaa hyvää aiotun kisahevosen tulevaisuuteen. Irtohypytyskujasta se innostui heti ensimmäisellä kerralla valtavasti, kunhan sai jutun juonesta kiinni (no, siinä meni pari kujankiertoyritystä kylläkin; en mene vannomaan että Caratina olisi kovin nokkela estehevonen vaikka esteen osuessa kohdalle hyppääkin sievästi).
i. Karkadann on jo kokenut estehevoskonkari. ERJ-I-palkittu kookas ruunikko ei ole kilpakenttien nopein etenijä, mutta se on vahva ja tarkka hyppääjä, joka ei turhia kyttäile. Hyvä ratsastettavuus ja huikaiseva hyppykyky ovat siivittäneet Karkadannin sijoituksille aina arvokilpailuita, kuten ERJ CUPia ja Power Jumpin karsintaluokkia, myöten. Huippu-uransa jälkeen tämä ori on opettanut uutta omistajaansa esteratsastuksen saloihin ja kilpaillut tämän kanssa 120-130:n senttimetrin luokissa. Siitä huolimatta, että se on hyvin luotettava ratsu, tallissa Karkadannin kanssa saattaa joutua herkästikin napit vastakkain, sillä se pitää enemmän omasta kuin joidenkin ihmisten seurasta. Sopii kai orille omat oikkunsa salliakin, sillä onhan sillä rutkasti hyviä ominaisuuksia korvaamassa niitä. Hyvien kilpailusuoritusten lisäksi komea Karkadann on osoittautunut melkoiseksi periyttäjäoriiksi: sillä on jo kaksi ERJ-I-palkittua jälkeläistä, eivätkä ne ole sen ainoat 160-tasolla kilpailleet varsat. Ilmankos Dierk Mayer iskikin silmänsä tähän hollantilaisoriin etsiskellessään pienelle tammalleen sopivaa jalostusparia.
e. Qualitina ei häikäise näyttävyydellään. No, värillä ehkä, sillä tamma on hauska kirjava, mutta muuten se on aika vaatimaton niin ulkonäöltään kuin liikkeiltäänkin. Pikkusievät piirteet ovat saaneet parikseen mahdottoman ihanan luonteen. Tina rakastaa ihmisiä ja ihmisetkin usein sitä, ja kaikki tallin ratsastajat ovat hyvillään saadessaan sen päivän hevosjaoissa itselleen. Vaikkei nuori tamma osaa vielä mahdottomia, sillä on kuitenkin erinomainen asenne työntekoa kohtaan. Tinalla on ura vielä alussa, sillä se on vasta 6-vuotias varsonut tamma. Tähän mennessä se on hypännyt sijoittuen 100-120cm luokissa ja esiintynyt Ruotsin Markarydissa järjestetyn Hannaby Hanami Weekin Young Stars -laatuarvosteluluokassa, jossa se saavutti muiden 6-vuotiaiden keskellä viiden arvioitavan osa-alueen (yleisvaikutelma, ratsastettavuus, laukka, hyppytekniikka ja kapasiteetti) keskiarvoksi 7,6. Ilahduttavaa oli, että yleisvaikutelmaa ja ratsastettavuutta laskeneesta jännittyneisyydestä huolimatta laatu tamman hypyissä pääsi esiin: hyppytekniikan tuomaristo arvioi peräti 9,5:n pisteen arvoiseksi!
ei. Quality Time on pieni ja vikkelä aikaratsastajan unelma. Sen vino läsi vain viuhuu, kun se painelee vähäeleisen tehokkaasti menemään sinne minne ratsastaja ohjaa. Ori on oikeastaan aika hiljainen ja huomaamaton kaveri kaikessa olemisessaan, eikä turhia pröystäile; ehkä se sen takia onkin niin nopea kuin on, vaikka meno näyttääkin niin vaivattomalta, että on vaikea uskoa sen nakuttavan pohja-aikoja tulostauluihin. Hollantilaisratsastaja Braam Heckman on itse nostanut hevosen nuorten hevosten luokista GP-tasolle saakka ja tapaa sanoa, että kun tällaisen hevosen saa käsiinsä, sitä ei parane päästää muiden haltuun. Jalostuksessa Quality Time on ollut sangen suosittu, joskin joidenkin mielestä se jättää turhan herkästi pikkuisia jälkeläisiä ja tarvitsee parikseen suurta kokoa jättäneitä tammoja.
eii. Quality Control teki itsensä tunnetuksi suoritusvarmana ja ratsastettavuudeltaan poikkeuksellisen hyvänä kilpahevosena. Varmasti osansa asiaan on ollut ammattitaitoisella koulutusotteella, jolla hevosta on kilparatsun tehtäviinsä valmisteltu, mutta oli orilla myös erinomainen hermorakenne. Vaikka se tarvittaessa syttyikin kovaan vauhtiin ja suuriin hyppyihin, kuohahteleva ja herkästi kuumuva se ei ollut koskaan. Quality Control oli vahva hyppääjä, joka tarvittaessa hilautui huimalla ponnistusvoimalla ja tarkoin jaloin yli esteestä ideaalia kehnommankin lähestymisen jäljiltä, eikä vaikuttanut olevan haastavista tilanteista moksiskaan. Harmillista kyllä orin ura loppui hieman ennen aikojaan, kun sen pinnallinen koukistajajänne vaurioitui ensin kertaalleen ja huolellisesta kuntoutuksesta huolimatta pian huipputasolle paloon jälkeen myöhemmin toistamiseen. Ori siirtyi jalostuskäyttöön ja viihtyi uudessa elämänrytmissään hyvin. Jälkeläismäärät eivät kohonneet loputtoman korkeiksi, vaikka orin suoritusnäytöt ja suku olisivat voineet sellaista ennustaakin.
eie. Roxanna tiedetään nuivailmeiseksi tammaksi, joka suhtautuu kuitenkin erityisen huolehtivaisesti varsoihinsa. Siitostammana olo onkin ollut tämän pikkunäppärän trakehnerin työ oikeastaan aina, eikä sillä ole kisatuloksia juuri nimeksikään. Vaan mihinpä niitä tarvitsee, jos on timanttisen kovat sukulinjat? Rakenteeltaan korrekti Roxanna on jättänyt usein hyvin selkeästi oman leimansa jälkeläisiinsä, ja kautta linjan ne ovat olleet hyväjalkaisia ja sopusuhtaisia joskin pienenpuoleisia urheiluhevosia. Onpa Roxannalla yksi ratsuponijälkeläinenkin, joka on opastanut menestyksekkäästi jo kolme poniratsastajaa kilpaesteratsastuksen maailmaan. Roxanna on niitä tammoja, jotka huolehtivat varsoistaan mieluiten ihan itse eivätkä ole kovin avoimia lähelle punkevia ihmisiä ja lajitovereita kohtaan. Osa sen jälkeläisistä onkin ehkä omaksunut emältä toisille hevosille irvistelemisen taipumuksen, mutta eivät ne silti mahdottoman pahapäisiä ole olleet.
ee. Stardust saattaa olla yksi maailman kilteimmistä hevosista. Lempeäilmeinen, kaikki uudet tuttavuudet avosylin vastaanottava tamma oli aivan omiaan molemmissa elämäntehtävissään: se nimittäin sai kunnian toimia erään nuoren ratsastajan ensimmäisenä omana hevosena, jonka kanssa oli turvallista sukeltaa kilparatsastuksen maailmaan, ja sittemmin Stardustista tuli kuuden ihastuttavan varsan emä. Tätä nykyä tamma on jo täysin valkeaksi kimoutunut eläkeläinen, joka nauttii lepposista laidunpäivistä ja kevyistä maastokävelyistä. Stardust ei turhia hötkyile; sen löytää usein laitumelta nukkumasta pitkin pituuttaan kyljellään, ja korkeasta iästä huolimatta se onkin erinomaisen ketterä sekä köllähtämään että kapuamaan ylös. Tamman omistaja onkin joskus sanonut, että sinä päivänä kun Stardust ei enää mene makuulleen päivätorkuilleen, alkaa olla korkea aika miettiä viimeistä palvelusta. Kaikki hevosen elämässä läsnä olevat ihmiset toki toivovat, että sellaiseen on vielä vuositolkulla aikaa.
eei. Ignorantes antaa aihetta ihmetellä, mistä Stardust on loputtoman kiltteytensä saanutkin. On nimittäin kaunistelua sanoa, että tämä hevonen olisi voinut olla luonteeltaan miellyttävämpikin. Hirveän hyvä suoritushevonenhan se oli, sitä ei voi kiistää, mutta siinä määrin kenkku, ettei ketään hämmästyttänyt, kun se uransa alkuvaiheilla kiersi ratsastajalta toiselle kuin kuuma peruna konsanaan. Sitten kun sopiva ratsastaja kerran satulaan kiipesi, ratsukosta tulikin pysyvä yhdistelmä, joka valloitti kisakentän toisensa jälkeen ja kiersi napsimassa suuria voittoja sieltä täältä. Maineikkuuteensa nähden Ignorantes on kuitenkin harvinainen näky sukutauluissa, ja ehkä ihan hyvä niin: Stardust on nimittäin selkeää vähemmistöä, mitä luonteenlaatuun tulee.
eee. Starburst oli tuntematon (ja kirjaimellisestikin hyvin pienikokoinen) suuruus, josta ei ihan hevillä tietoja löytynytkään. Maininnanarvoisin asia siinä lienee hyvä ja perinteikäs emälinja, mutta kummallista kyllä Starburstilla itsellään ei ole tehty Stardustin lisäksi yhtäkään varsaa, eikä ilmeisesti juuri muutakaan kirjoihin ja kansiin tallentuvaa. Jos Starburstilla kisattiinkin, mitään merkittävää menestystä se ei saavuttanut. Omistajanvaihdoksia hevosen elämän varrelle on mahtunut neljä kappaletta, ja etenkin sen elämän keskivaiheilla piisaa tyhjää aukkoa täyteltäväksi mielikuvituksella ja arvailulla. Tamman synnyinkoti on kuitenkin ollut melko arvostettu siittola, jossa siitä on epäilemättä huolehdittu hyvin elämän alkuvaiheilla. Vanhemmilla päivillään Starburst oli eläkeläisrouva Maartje Barbeen omistuksessa. Rouva kertoi ostaneensa tamman hevosenkaipuussaan erinomaisen kauniin pään takia ja antaneensa sille niin mukavat vanhuudenpäivät kuin suinkin osasi. Ilmeisesti Starbust oli ainakin jo ikähevosena melko lauhkea luonteeltaan, joskaan ei aivan Stardustin veroinen halinalle.
tapahtumia elämän varrelta
Poni? Ei kai sentään
Kesällä 2019
Missähän kumman vaiheessa ja ennen kaikkea kenen luvalla Dierk Mayerin sievän esteHEVOStamman varsasta olikin tullut niin pienen ja pyöreän ponin näköinen? Vanhaa ukkoa melkein nauratti katsella tuota muita ikätovereitaan matalampaa ja vankempaa eläintä, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Tuon näköisiä urheiluhevosia ei hevillä otettaisi todeksi.
"Sen on parasta liikkua ja hypätä hyvin", arvokkaasti harmaantunut hevoskasvattaja tokaisi vieressään seisovalle rouvalle, jonka tiluksilla tässä nyt tönötettiin.
"Arvelinkin, että toivoisit noin", Debbie totesi ja naurahti perään. "Tietysti toivot jokaisen kohdalla, mutta tämän ihan erityisesti."
"Se näyttää niin vaatimattomalta."
"Se näyttää ponilta."
"Niin juuri."
"Dierk hyvä, poni ja vaatimattoman näköinen eivät ole sama asia."
Dierk Mayer tuhahti. Vanhalta ystävältä tietysti piti sallia sellaiset viisastelut, mutta ei silti sopinut vaikuttaa siltä kuin olisi itsekin huvittunut asiasta. Vaan eipä hän toisaalta haudanvakavasti kirjavaa varsaansa murehtinutkaan: hänen kokemuksellaan ymmärrettiin jo, ettei ulkonäkö tehnyt hevosta. Saattoihan tämä tamma vaikka ollakin valtaisan lahjakas ratsu sitten kun se sille tielle kerkeäisi, vaikkei se juuri nyt niin kovin korealta näyttänytkään.
Sitten ne pyrähtivät leikkisään laukkaan, ponimainen tamma ja Vivanin virtaviivainen tumma varsa. Kuinka keveästi loikkikaan tumma trakehnervarsa menemään... ja sitten oli Caratina, joka pompahteli perässä iloisena mutta auttamatta enemmän sööttinä kuin vakuuttavana. Kattia kanssa. Kyllä se todella saisikin hypätä hyvin, jos sen aikoisi saada sievoisella summalla kaupaksi.
Poni on irti
Kesällä 2020
Sai kai sitä toivoa, että esteratsuksi kasvatettu hevonen oivaltaisi tuossa tuokiossa, kuinka irtohypytyskujalla oikein toimittiin. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja jopa Dierk Mayerilla, joka oli tehnyt viimeisen parin vuosikymmenen ajan kovasti töitä hillitäkseen aiemmin hivenen kiivasta luonnettaan, oli vaikeuksia pitää turhautumista pois elekielestään ja äänenpainoistaan.
Ilmeisesti hän ei onnistunut yrityksessään kovinkaan hyvin, sillä hänen riivattu palkollisensa Joachim Altmann pyöräytti rohkeasti silmiään päin hänen naamaansa ja sanoi:
"Helkkari soikoon, anna sille vielä hetki aikaa. Sehän on aivan baby. Kyllä se kohta hoksaa."
Toistaiseksi Caratina oli käyttäytynyt niin kuin sille ei olisi koskaan yritetty opettaa irtohypytystä ja kuin se olisi kaiken lisäksi pitänyt kaikkea muuta mahdollista aktiviteettia hauskempana kuin puomikujan halki kiitämistä. Se oli laukannut päättömästi ympäri maneesia ja pukittanut välillä, ja noin puolia pukkipotkuista säesti pikkuinen piukka pieru. Joachim oli saanut luonteenomaisesti varsan toimista valtaisasti hupia, mutta Dierk alkoi olla sitä mieltä, että ponin voisi vallan hyvin myydä suoraan joksikin kärry- tai tuntielukaksi. Millään opastamisen määrällä se ei näyttänyt hiffaavan, mikä oli kupletin juoni.
Kunnes jokin loksahti.
Caratina otti suoran linjan estekujaan, sanoi pörrörh ja pisti kaviota lennokkaasti toisen eteen. Bojoing, bojoing, bojoing. Kuin vieterijaloilla tamma laukkasi ja hypähteli eteen tulevien puomien yli, ja siinä oli uskomatonta ylöspäin suuntautuvaa voimaa ja se vieläpä etenikin.
"Ohho. Siinähän on ponnua", Joachim päivitteli.
Dierk ei sanonut mitään, nyökkäsi vain. Caratina osasi yllättää. Kun se kerran tajusi mitä sen piti tehdä, se näytti päättävän, että siinä vasta olikin kaikista hauskin leikki. Hypättyään kujan kerran se kääntyi kannoillaan ympäri ja sinkaisi matkaan. Mitäpä suunnalla oli väliä: pääasia, että kurssi oli yli esteiden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti