Grim Show

Nimi	Grim Show	Syntynyt	01.04.2015, 8v	Skp, säkä	Ori, 165 cm
Rotu	Fwb	Re	150 cm	Väri	Rautias

om. VRL-11889 & VRL-05265 | VH21-031-0105


Kuvan tausta © Anne L; ratsukot © VRL-05265

"Grim me haetaan matkaan Turun lähettyviltä ennen laivaan siirtymistä. Se on menossa pomolle, eli meille kai, ratsastettavaksi ja kilpailtavaksi. Ehkä se on jäämässä sille tielleen, ehkä se tulee vielä takaisin Suomeen. Nelivuotias Grim ei ole mikään hymypoika, ja sen tietää myös orin kasvattaja Mynttinen, joka ensi töikseen ilmoittaa hevosen sitten purevan. "Mutta luonnonlahjakkuus se on", mies jatkaa vakavalla naamalla, ja koska se on Mynttinen, mä uskon. Grim on aika ruipelo ja sillä on pitkäksi venähtänyt harja, ja siinä on jotain kettumaista niin ulkonäössä kuin luonteessakin. Ensimmäiset kaksikymmentä kilometriä se potkii hevosauton seiniä kiukkuisesti, mutta tyytyy kohtaloonsa ennen satamaa, ja niin se lähtee meidän kanssa Saksaan."
- Rasmus Grimistä vuoden 2019 kesäseikkailun alkaessa

Myöhemmin Mynttisen puheet paljastuvat tosiksi. Grim sekä puree että pärjää, ja vaikka se on niin ikävä käsitellä että sen hoitamisesta vedetään välillä lyhyttä tikkua, paljon tallin nuorten hevosten kanssa työskentelevä Kaja tykästyy siihen ihan päätä pahkaa. Niillä kahdella synkkaa tavalla, jota muut eivät ymmärrä, mutta ei kai asioita tarvitse täysin tajuta voidakseen olla niistä iloinen. On nimittäin kaikkien muiden tallin työntekijöiden kannalta kiva, että Kaja uhraa oman nahkansa Grimin pureksittavaksi, ja totta kai hevosenkin puolesta iloitaan, kun se löytää oman ihmisen. Hitaasti Grimin käsiteltävyys paranee, kun sillä on tuttu käsittelijä, joka oppii ennakoimaan orin pahoja tapoja ja löytää toimintatavat, jotka ovat hevoselle mieleen. Mukava ja iloinen hevonen Grim ei vieläkään ole, mutta Kaja sentään säästyy tätä nykyä mustelmilta lähes aina sitä käsitellessään.

Ja ratsunahan Grim on aivan omaa luokkaansa. Luonnonlahjakkuus alkaa osoittautua muuksikin kuin myyntipuheiksi, kun ori pääsee näyttämään kyntensä kilparadoilla. Ruusukkeita ropisee tiuhaan tahtiin, vaikka sitten on tietysti myös päiviä kun se on vain pykälän tai parin verran liian hermona antaakseen itsestään irti parasta osaamista. Grimillä on liitävän pehmeä, matala askel, joka kiidättää sitä helpon ja vaivattoman näköisesti nopeisiin aikoihin esteradoilla, ja sen hypyt ovat runollisen kaunista katseltavaa. Nuoreksi hevoseksi sillä on älyttömän hyvä tasapaino, eikä se tunnu etenkään Kajan ratsastamana pitävän mitään eteen asetettua tehtävää liian haastavana. Grim vaatii tasaista kättä ja kevyttä tuntumaa suuhun, eikä sitä juuri koskaan tarvitse usuttaa eteenpäin: hevosella on oma luontainen halu edetä ja hypätä. Sileäntyötä Kaja on tehnyt hevosen kanssa pieteetillä, ja ajan kanssa nuoresta ruipelosta ratsusta on tullut hyvin pienin avuin ohjautuva, notkea ja viikko viikolta voimistuva urheiluhevonen.

sukutaulu

Wireless Realm	Institute of Tomorrow
	Cinematic Glamour
Beginning of Winter	Lucky Genesis
	Party Daughters

jälkeläiset

03/2022 z-ori Garowski Z, e. Sarotti Z

ERJ:n alaiset sijoitukset

1. 12.8.2020 Nessinjärven kilpailukeskus 110 cm 2/40
2. 15.8.2020 Nessinjärven kilpailukeskus 110 cm 3/40
3. 1.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 5/50
4. 2.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 1/50
5. 3.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 6/50
6. 3.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 4/35
7. 5.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 5/50
8. 5.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 5/50
9. 8.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 3/35
10. 9.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 4/35
11. 9.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 2/35
12. 10.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 6/50
13. 11.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 6/50
14. 12.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 2/35
15. 15.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 5/50
16. 17.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 5/50
17. 17.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 1/35
18. 18.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 3/50
19. 21.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 6/50
20. 22.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 1/50
21. 22.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 6/50
22. 23.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 7/50
23. 23.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 4/35
24. 26.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 5/35
25. 29.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 1/50
26. 29.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 120 cm 5/35
27. 30.9.2020 Kilpailukeskus Lupin 110 cm 3/50
28. 31.12.2020 Harmony Sporthorses 120 cm 3/49 ERJ CUP
29. 11.08.2021 Elixir Sporthorses 130 cm 1/34
30. 16.08.2021 Elixir Sporthorses 130 cm 2/34
31. 22.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 6/38
32. 25.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 4/38
33. 29.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 1/38
34. 30.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 3/38
35. 24.4.2022 Valmarya 140 cm 2/24
36. 25.4.2022 Valmarya 140 cm 4/27
37. 25.4.2022 Valmarya 140 cm 2/24
38. 28.4.2022 Valmarya 140 cm 2/24
39. 2.5.2022 Valmarya 140 cm 1/24

Tarinoita Grimistä

Lähtö, toukokuussa 2019

Me - minä ja Josefina ja hevoset - jätetään Kalla taaksemme toukokuun viimeisenä päivänä suunnilleen heti auringonnousun jälkeen. Vaikka mä en ole juurikaan saanut nukutuksi edellisenä yönä, ei väsytä. Tuntuu hyvältä olla auton ratissa, kun autio tie aukenee edessä, aamuaurinko paistaa, vierellä istuu Josefina, ja matka on kohti Saksaa.

Taas! Viimeinkin!

Grim me haetaan matkaan Espoon lähettyviltä ennen laivaan siirtymistä. Se on menossa pomolle, eli meille kai, ratsastettavaksi ja kilpailtavaksi. Ehkä se on jäämässä sille tielleen, ehkä se tulee vielä takaisin Suomeen. Nelivuotias Grim ei ole mikään hymypoika, ja sen tietää myös orin kasvattaja Mynttinen, joka ensi töikseen ilmoittaa hevosen sitten purevan.

"Mutta luonnonlahjakkuus se on", mies jatkaa vakavalla naamalla, ja koska se on Mynttinen, mä uskon. Grim on aika ruipelo ja sillä on pitkäksi venähtänyt harja, ja siinä on jotain kettumaista niin ulkonäössä kuin luonteessakin. Ensimmäiset kaksikymmentä kilometriä se potkii hevosauton seiniä kiukkuisesti, mutta tyytyy kohtaloonsa ennen satamaa, ja niin se lähtee meidän kanssa Saksaan.

Ankka lähtee Saksaan myös. Isabella on luottanut sen meidän käsiin pariksi kuukaudeksi, ajatuksenaan saada sille startteja vähän isommista kisoista ja ehkä astuttaa se Keski-Euroopassa siinä sivussa. Kotiin se palaisi joskus heinäkuun lopulla. Mulla ei ollut mitään Ankan mukaantuloa vastaan - se on mutkattoman hevosen perikuva ja pärjäisi varmasti porukassa hyvin. Olisipahan mulle edes yksi kokenut hypättävä, jos pomo pistäisi mut ratsastamaan nelivuotiailla koko kesän. Ankan kanssa ei tarvitsisi lyödä päätä seinään, vaikka ihan kaikilta osin mun ja sen yhteistyö ei vielä saumatonta olekaan.

Satamassa mä ajan pikkurekan varovasti laivaan, ja me Josefinan kanssa laskeudutaan hytistä katsomaan miten hevoset voivat. Ne tuntuvat rauhallisilta, vaikka Granni ja Grim irvistelevätkin. Bran höristelee korviaan ja vaikuttaa siltä, että se on laivassa kuin kotonaan. Ankasta voi sanoa samaa. Me juotetaan hevoset, Finnlinesin moottori käynnistyy, ja hetken päästä tuntuu kuinka me lähdetään liikkeelle.

“Nyt sitä sitten mennään”, mä totean ja nappaan Josefinan pikaiseen halaukseen.

“Jännittävää”, Josefina vastaa ja väläyttää mulle hymyn, joka on vähän levoton. Mä arvaan, että Josefinaa jännittää. Jännitti muakin, kun mä olin menossa pomon luo ensimmäistä kertaa. Viisi vuotta sitten. Oliko siitä tosiaan niin kauan?

Vuorokausi, ja me oltaisiin melkein perillä.

Loon, heinäkuussa 2019

Nuoret hevoset hyppäävät ensimmäiset kisansa heinäkuussa Loonissa, jossa me lähdetään käymään päiväseltään. 

“Loon, what a great place for loony youngsters to start their showjumping career”, Joe veistelee.

Loony on aika rumasti sanottu Pikistä, joka on hirveän kiva, ja Grimistä, joka ei ole niin kiva mutta hyppää järjettömän hyvällä tekniikalla. Mun on määrä kisata jälkimmäisellä, ja täytyy myöntää, että mä olen tyytyväinen siitä että Loonin kisat eivät ole järjettömän suuret ja matkassa on vain mä, Josefina ja Joe.

Kaja on jostain syystä tykästynyt Grimiin ja Grim vähän myös Kajaan, ja mä tiedän että tyttöä ärsyttää se että nimenomaan mut on laitettu hyppäämään sen lemmikillä suhteellisen usein viime aikoina. Mun puolesta Kaja saisi ihan mielellään ratsastaa Grimillä munkin edestä, mutta koska Kaja ei juurikaan kisaa ja mä taas en juuri muuta teekään, niin mä sitten hyppään ja Kaja kyräilee.

“This horse is a pain in the ass”, Joe sanoo mulle, kun mä palaan rataantutustumisesta sen ja Grimin luo. “Literally. Bit me again.”

“Grim”, mä nuhtelen raudikkoa. “You should behave. And jump well.”

Grim heilauttaa korviaan ja mulkaisee mua silmänvalkuaiset välkkyen, mutta kai se kuuntelee, sillä se tekee ikäisekseen tasaisen ja helpontuntuisen puhtaan radan ysikympissä ja saa mukaansa rusetin. Pikillä ja Josefinallakin menee mukavasti, vaikka ne ottavat yhdestä hallintavoltista neljä virhepistettä. Pomo olisi tyytyväinen molempiin. 

Kun me iltamyöhällä palataan takaisin kotitallille, Kaja on vielä lakaisemassa käytävää. Se on putipuhdas jo valmiiksi, joten mä arvaan, että Kaja on odotellut Grimiä kotiin ennen asunnolleen painumista. Sen terävä katse pehmenee vähän, kun se huomaa ruusukkeen Grimin harjakassiin kiinnitettynä, ja ehkä se jatkossa suhtautuu mun ja pikkuorin yhteisiin hyppytreeneihin ja kisareissuihin vähän suopeammin. 

Nuoriso, heinäkuussa 2020

Maanantaina pomo laittoi meidät hyppäämään nuorisolaisilla – mä ratsastin Grimin, Merit Blondien ja Kaja Tinan. Josefina Cashilla ja Joe Etonilla ottivat nuorten orien ensimmäiset minikokoiset ristikot ratsastaja selässä, ja molemmat osoittivat olevansa rohkeita ja innokkaita hevosenalkuja. Grim oli kehittynyt jälleen hurjasti sitten viime näkemän, ja musta alkoi yhä vahvemmin tuntua siltä, että olisi ihme, jos se ei viiden vuoden päästä olisi GP-hevonen. Sen tekniikka oli vertaansa vailla ja ratsastettavuus huippuluokkaa. Siinä missä vaikkapa Lätsää piti kääntämällä kääntää eikä siltikään aina onnistunut, Grim meni juuri sinne, minne mä ajattelin sen haluavani. Se oli hipaisunäppäimillä ratsastettava hevonen, jonka kanssa ei tarvinnut vääntää oikeastaan mistään – vaikka se oli kuuma, se ei ollut tippaakaan vahva, ja vaikka se oli rohkea, ei se ollut lainkaan varomaton. Vaikka Grim oli edelleen maasta käsin pahansuopa ja oikeastaan vain Kajan lellikki, mun oli myönnettävä, että estehyppääjänä se oli kyllä uskomattoman lahjakas.

Oli lämmin päivä ja Grim oli hionnut ja puhalsi kovaa, joten mä jäin vielä kävelemään sen kanssa, kun muut suuntasivat jo pesemään ratsujaan. Pomo heitteli puomeja kasaan sitä vauhtia, ettei sen selkää tainnut vielä sen suuremmin kolottaa.

”Grim’s very promising”, se kommentoi mulle siivouksensa lomassa. ”Might keep him for a while.”

”I agree”, mä nyökkäsin. ”He’s already very easy to ride and jumps very well.”

“Yes. I like most of my current youngsters”, pomo totesi. “And Josephine, she has done a great job with Cashmere in such a short time. She’s a natural with these babies.”

Pomo vilkaisi mua syrjäkarein. “Next year we’ll have even more foals to break in. Both of you could find your place here.”

Se kuulosti kutsulta, mutta mä en uskaltanut olla varma enkä kehdannut kysyä. Sen sijaan mä taputin Grimin hiestä tummaksi muuttunutta kaulaa ja hyppäsin sen selästä alas. ”Great to hear”, mä vastasin ympäripyöreästi.

”Keep up the good work with Curry”, pomo vaihtoi sujuvasti aihetta ja paukautti viimeisen puomin pinon päälle. ”He looks fine, very balanced. Just needs a bit more experience.”

”I will”, mä lupasin ja olin hyvilläni – mäkin olin tyytyväinen Carrin edistymiseen jo näiden viikkojen aikana. Ori oli hypännyt kohtuullisen hyvin kisoissakin ja väläytellyt isoja, ilmavia hyppyjä kotitreenien teknisilläkin radoilla. Ei se valmis ollut, mutta ehkä se hevonen, joka mun kannattaisi ottaa mukaan Keski-Eurooppaan ensi kesänäkin.

Jos me tultaisiin, tietysti, mä korjasin omaa ajatustani. Mutta sillä hetkellä kesä Suomessa tuntui yhtä tympeältä ajatukselta kuin talvi ilman lumihiutalettakaan tai aamu ilman kahvia. Kai siihenkin tottuisi, mutta tuskin se mikään erityinen nautinto olisi.

Kevättuulispäät, huhtikuussa 2021

"Pysyykö hallinnassa?" luottoratsullaan Grimillä maastoileva Kaja kysyi Meritiltä, eikä piruillakseen. Meritin ratsu oli vielä melko uusi tulokas tallissa ja hyvin vilkas, ja vilkaskin oli kaunis ilmaisu. Nothingman tuntui etsivän ärsykkeitä, joiden seurauksena se voisi kimmahtaa maata kiertävälle radalle.
"Pysyy", Merit vastasi lyhyesti ja loi päättäväisen katseen eteenpäin. "Kokeillaan laukkaa."
"Jos niin sanot", Kaja hymähti. Hänellä ei ollut mitään laukkaamista vastaan: Grimille tekisi hyvää päästellä höyryjä ja aukoa paikkojaan. Kunhan vain Notti ei villiintyisi ja molskauttaisi Meritiä jokeen, kaikki olisi hyvin. Omaan rautiaaseen ratsastettavaansa Kaja luotti enemmän kuin hevosiin keskimäärin, eikä hän ollut arka muutenkaan.

Aluksi he pyrkivät pitämään vauhdin hillittynä. Grim nyppi välillä hieman ohjia, muttei ruvennut painamaan kädelle. Kajalla oli hyvin aikaa silmäillä tallin uuden ruunikon menoa. Meritin otteista ja ilmeistä näki, että naisella oli hevosessa pitelemistä, mutta pelokkaalta Merit ei näyttänyt nyt eikä koskaan. Joskus Kajasta tuntui, että nainen oli päättänyt, etteivät huippuratsastajat kieltäytyneet kipuamasta viripäisimmänkään ratsun satulaan eivätkä varsinkaan jännittäneet koskaan mitään. Joku olisi saattanut huomauttaa, että terve varovaisuus olisi joskus poikaa, mutta ei Kaja. Kun he saivat hevosensa hillittyä käyntiin – Notin käynti oli lähinnä hypähtelyä, Grim puolestaan askelsi pitkin, innokkain askelin – vaaleaverikkö ehdotti ystävälleen:
"Eiköhän päästellä seuraavalla pätkällä ihan kunnolla eteen. Mitäs sanot?"
"Totta hitossa. Pitäähän meidän kokeilla, mitä siitä tulee", Merit nauroi ja taputti ohimennen Nottia kaulalle. "Enkä mä usko, että tämä keksii konnuuksia silloin kun se keskittyy menemään lujaa."

Kävi ilmi, että Merit oli oikeassa. Heidän seuraava laukkapätkänsä oli kuin aitoa hevostytön unelmaa: energiset orit kuljettivat heitä vinhaa vauhtia hyväpohjaista hiekkatietä eteenpäin, joki kimmelsi näkökentän laitamilla ja kevättuuli iski raikkaana vasten kasvoja ja kaulaa. Vauhdinkyyneleet olivat ainoita kyyneleitä, joista kumpikaan ratsastajista piti.

Kuvan tausta © Anne L; ratsukot © VRL-05265

"Niin kivaa", Merit huokaisi laukan päätteeksi.
"Parasta."

Loppumatka taittui rauhallisemmissa merkeissä. Hevoset eivät kauan pitkän ja vauhdikkaan laukkapätkän jälkeen puuskuttaneet; ne olivat kilpahevosia elämänsä kunnossa ja voimiensa tunnossa. Kummallakin orilla oli vielä energiaa liikkua vauhdikkaasti ja autotien ylitystä odotellessa ne steppailivatkin. Onnea olivat ratsastusreitit, jotka oli varta vasten tallin väen käyttöön rakennetut, sillä eipä tarvinnut murehtia muusta liikenteestä sitä yhtä harvaanliikennöidyn tien ylitystä lukuunottamatta. Ratsastajat jutustelivat kepeästi kisakaudesta, tallin myyntihevosista ja tulevasta kesästä. Kaja toivoi kesältä tietysti edistymistä hevosten kanssa, mutta lisäksi hän odotti lomaansa: silloin olisi aikaa reissata Celestynin luo ja ottaa selvää, oliko mielenkiintoisessa tuttavuudessa ainesta syvempäänkin suhteeseen.