Nothingman

Kuvan tausta © Anne L; ratsukot © VRL-05265

Power Jump 2025 Champion

Nimi	Nothingman	Syntynyt	22.06.2013, 12v	Skp, säkä	Ori, 168 cm
Rotu	Westfalen	Re	160 cm	Väri	Tummanpunaruunikko

om. VRL-11889 & VRL-05265 | PKK4129 | VH21-048-0034

Nothingman on levoton sielu. Ori on vain harvoin aloillaan, ja joskus tuntuu, ettei siihen oikein tahdo saada kontaktia. On vähän kuin hevonen keskittyisi kaikkeen muuhun ja sulkisi ihmiset pois mielestään. Nothingmanin tunnetussa historiassa on parin vuoden aukko sen jälkeen kun se täytti kolme ja myytiin kasvattajalta kotiin, jossa olon ajalta hevosen kuulumisista ei ole tiedonmurustakaan. Viisivuotiaana ori tupsahti uusiin käsiin, ja pian taas uudelle omistajalle, joka on sittemmin kilpaillut hevosella 130:n senttimetrin luokissa sijoittuen ja toisinaan uloskieltäen. Nothingman ei nimittäin ole helppo ratsu eikä sovellu kokemattomiin käsiin. Se hyppää todella isosti ja näyttävästi, mutta kuumuu hankalissa tilanteissa ja joskus ihan muuten vaan nopeammin kuin induktioliesi. Dierk Mayer näki hevosessa jotakin, päätti jättää sen talliinsa — ja taianomaisia asioita alkoi tapahtua, kun Nothingman pääsi oikeisiin käsiin.

Hevosen kilpauraa voi sanoa jonkinmoiseksi tuhkimotarinaksi. Sen tulostaso on ollut kaikkea muuta kuin vakaa, ja uraan mahtuu murheen alhoa ja suuren suuria voittoja, joista ei lainkaan vähäisimpänä vuoden 2025 Power Jump -arvoluokan voitto ja mestaruus. Kun Nothingman toimii, se tekee julmetun vakuuttavaa jälkeä kisaradoilla, sillä se on nopea, ketterä ja vahva niin hypyissään kuin esteiden välissäkin. Ilmeikkäästä, liikekieleltään eläväisestä orista on vaikea irroittaa katsettaan, kun se liikkuu radalla. Nothingmanin ratsastajalla on kädet täynnä työtä oriin vireystilaa säädellessä, eikä sen kyydissä voi unohtua päiväunelmiin. Se on ratsastettava läpi radan jokaisesta tehtävästä herpaantumatta, sillä yhä tänäkin päivänä hevonen on taipuvainen hätkähtämään häiriötekijöitä ja kieltämään epävarmuutta herättäville esteille tai huonon ponnistuspaikan saadessaan. Varovaisuus ei koskaan katoa Notista, vaikka sillä on jo vuosien kokemus huipputason kilpailuista.

Sukutaulu

Nocturnal Notes	Nix Nacht
	Louisaloves
Wildblitz	Wildglitzern
	Karmin

Jälkeläiset

2018 ori Carolus Rex, e. Carolin d'Angoulins
2023 tamma Groene Castamere, e. Californication
2025 tamma Rosegarden's Nocturne, e. The Original Motion Picture Soundtrack

ERJ:n alaiset sijoitukset

1. 17.09.2020 Dare Stable 140 cm 1/30
2. 19.09.2020 Dare Stable 140 cm 3/30
3. 19.09.2020 Yemene 140 cm 2/21
4. 21.09.2020 Dare Stable 140 cm 2/30
5. 21.09.2020 Gestüt Helmwald 140 cm 2/30
6. 22.09.2020 Dare Stable 140 cm 4/30
7. 22.09.2020 Dare Stable 140 cm 3/30
8. 24.09.2020 Dare Stable 140 cm 3/30
9. 25.09.2020 Gestüt Helmwald 140 cm 4/30
10. 26.09.2020 Dare Stable 140 cm 1/30
11. 27.09.2020 Dare Stable 140 cm 5/30
12. 27.09.2020 Gestüt Helmwald 140 cm 2/30
13. 02.05.2021 Yemene 140 cm 1/28
14. 03.05.2021 Yemene 140 cm 3/28
15. 10.05.2021 Yemene 140 cm 4/28
16. 22.07.2021 De Civitate Deorum 140 cm 5/40
17. 08.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 6/37
18. 11.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 3/37
19. 13.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 1/37
20. 13.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 4/37
21. 14.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 1/37
22. 14.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 140 cm 4/42
23. 22.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 140 cm 3/42
24. 29.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 140 cm 1/42
25. 24.4.2022 Valmarya 150 cm 5/27
26. 31.7.2025 Sunny Horse Power Jump 2025 160 cm 1/85 PJ'25 Champion

Tarinoita Notista

Koliseva kuljetusauto, maaliskuu 2021

Dierk Mayer piti järkevistä hevosista, eikä suinkaan siksi, ettäkö olisi pelännyt viripäitä tai jäänyt niiden kanssa neuvottomaksi. Niin siinä vain kävi, kun hevoset olivat työ ja elämä: vaikka hevosmies oli kaukana mukavuudenhaluisesta, turhan dramatiikan hän tahtoi pitää poissa vuorokauden tunneistaan. Kun tarkasteli hänen urallaan vaikuttaneita hevosia, joista hän oli erityisesti pitänyt, niitä yhdisti tietty tekijä. Olivat ne kuinka kuumia ja kuohahtelevaisia tahansa, ne eivät olleet typeriä eivätkä käyttäneet omaa ja kaikkien muiden energiaa kaikenlaiseen turhanpäiväiseen säheltämiseen. Yleensä sellainen kieli huonosta käsittelystä: hevoset, kuten lapsetkin, oppivat huonoille tavoille, ellei niiden kasvua ohjattu määrätietoisesti oikeaan suuntaan.

Oli sangen harmillista, että Dierk oli jälleen kerran tullut ottaneeksi talliinsa huonotapaisen, typerän hevosen. Nothingmanin kanssa kaikki oli ollut alusta alkaen hankalaa. Sen saapuminen talliin oli viivästynyt, kun sitä ei oltu saatu lastattua lähtöpisteessä autoon.
"Jo on perkele kumma", oli Dierk tokaissut Joachimille päätettyään puhelun, jossa hänelle kerrottiin uudesta kuljetuspäivämäärästä, eikä Dierk enää kiroillut usein ääneen vaikka päänsä sisällä saattoikin ladella äkäistä tekstiä tuon tuostakin. "Eivät saa yhtä elukkaa lastatuksi! Kilpahevonen, muka. Liekö tässä syy siihen, ettei sillä ole kuin hajanaisia kilpailutuloksia viimeisen vuoden ajalta?"
"Hyviä tuloksia, kuitenkin", Joachim muistutti, sillä häntä kiinnosti kahta kauheammin päästä näkemään tämä myyntivälitykseen lähetettävä yksilö, jonka piti oleman lahjakas mutta joka mitä ilmeisimmin oli sen lisäksi myös erityisen oikukas.
"Se on ainoa syy, miksi en perunut välityssopimusta välittömästi", Dierk murahti. "Ja suku! Se on mielenkiintoinen."
"Montakos tammaa laitat sillä paksuksi", Joe oli kysynyt liukkaasti. Kilparatsastaja oli osoittanut suurta uteliaisuutta Dierkin viimeisten vuosien hevoskasvatusinnostusta kohtaan.
"Tuskin yhtäkään, mikäli hevosta ei koskaan saada tänne asti."
"Saadaan, viimeistään sitten kun sinä itse menet sen lastaamaan", Joe virnisti.

Siihen ei sentään tarvinnut turvautua. Eläinlääkärin rauhoittamana Nothingman saatiin hevosrekan kyytiin muutaman muun lajitoverin kanssa, ja sitten se matkusti Riesenbeckiin. Tallin pihassa se oli jo tointunut päiväkänneistään sen verran, että kolisteli kuin viimeistä päivää, ja Joe kuuli pomon kiroavan hiljaa.

Tavoite oli saada hevonen myydyksi mahdollisimman pian.

Ah! Utopiaa! Erinäisistä syistä ei hevonen mennyt kaupaksi. Kaikkein eniten tosissaan olleet ostajat luopuivat ajatuksesta yrittäessään itse lastata hevosta. Dierk Mayer aloitti hevosen kanssa lastauskoulun, ja vaikka se muutaman päivän harjoittelun jälkeen käveli koppiin, ensimmäisistä kilpailuistaan Nothingman myöhästyi, sillä sen lastaamiseen kului neljä tuntia (ja samalla se aikaansai myös kahden muun ratsun poisjäännin omista luokistaan).
"Ensi kerralla lastaan sen edellispäivänä ja jätän koppiin seisomaan", Dierk uhkasi turhautuneena. Koskaan ei hänellä ollut käsissään tällaista hevosta. Dierk Mayer oli aina saanut hevosen kuin hevosen koppiin, eikä siihen oltu tarvittu poppakonsteja saati väkivaltaa. Sellaiseen hän ei suostunut sortumaan nytkään. Harjoitukset jatkuivat.

Lopulta Nothingman oli asunut tallissa kokonaiset puoli vuotta. Sen myynti-ilmoitus oli toistaiseksi vedetty pois linjoilta. Levoton ori ei ollut juurikaan tasaantunut, mutta piru vieköön, kuljetusautoon se saatiin vietyä juuri silloin kun tarvitsi, ja niinpä sen kanssa päästiin kilpailuihinkin. Tyytyväinen Dierk oli voittanut ensimmäisen erän ja saanut ujutettua edes rahtusen järkeä hevosparan päähän. Salaa jossakin hänen mielensä syvimmissä syövereissä eli empatia ja ymmärrys: tokkopa Nothingmankaan oli alkujaan typerä vaan sellaiseksi osaamattomin ottein koulittu.

Kevättuulispäät, huhtikuu 2021

"Pysyykö hallinnassa?" luottoratsullaan Grimillä maastoileva Kaja kysyi Meritiltä, eikä piruillakseen. Meritin ratsu oli vielä melko uusi tulokas tallissa ja hyvin vilkas, ja vilkaskin oli kaunis ilmaisu. Nothingman tuntui etsivän ärsykkeitä, joiden seurauksena se voisi kimmahtaa maata kiertävälle radalle.
"Pysyy", Merit vastasi lyhyesti ja loi päättäväisen katseen eteenpäin. "Kokeillaan laukkaa."
"Jos niin sanot", Kaja hymähti. Hänellä ei ollut mitään laukkaamista vastaan: Grimille tekisi hyvää päästellä höyryjä ja aukoa paikkojaan. Kunhan vain Notti ei villiintyisi ja molskauttaisi Meritiä jokeen, kaikki olisi hyvin. Omaan rautiaaseen ratsastettavaansa Kaja luotti enemmän kuin hevosiin keskimäärin, eikä hän ollut arka muutenkaan.

Aluksi he pyrkivät pitämään vauhdin hillittynä. Grim nyppi välillä hieman ohjia, muttei ruvennut painamaan kädelle. Kajalla oli hyvin aikaa silmäillä tallin uuden ruunikon menoa. Meritin otteista ja ilmeistä näki, että naisella oli hevosessa pitelemistä, mutta pelokkaalta Merit ei näyttänyt nyt eikä koskaan. Joskus Kajasta tuntui, että nainen oli päättänyt, etteivät huippuratsastajat kieltäytyneet kipuamasta viripäisimmänkään ratsun satulaan eivätkä varsinkaan jännittäneet koskaan mitään. Joku olisi saattanut huomauttaa, että terve varovaisuus olisi joskus poikaa, mutta ei Kaja. Kun he saivat hevosensa hillittyä käyntiin – Notin käynti oli lähinnä hypähtelyä, Grim puolestaan askelsi pitkin, innokkain askelin – vaaleaverikkö ehdotti ystävälleen:
"Eiköhän päästellä seuraavalla pätkällä ihan kunnolla eteen. Mitäs sanot?"
"Totta hitossa. Pitäähän meidän kokeilla, mitä siitä tulee", Merit nauroi ja taputti ohimennen Nottia kaulalle. "Enkä mä usko, että tämä keksii konnuuksia silloin kun se keskittyy menemään lujaa."

Kävi ilmi, että Merit oli oikeassa. Heidän seuraava laukkapätkänsä oli kuin aitoa hevostytön unelmaa: energiset orit kuljettivat heitä vinhaa vauhtia hyväpohjaista hiekkatietä eteenpäin, joki kimmelsi näkökentän laitamilla ja kevättuuli iski raikkaana vasten kasvoja ja kaulaa. Vauhdinkyyneleet olivat ainoita kyyneleitä, joista kumpikaan ratsastajista piti.

Kuvan tausta © Anne L; ratsukot © VRL-05265

"Niin kivaa", Merit huokaisi laukan päätteeksi.
"Parasta."

Loppumatka taittui rauhallisemmissa merkeissä. Hevoset eivät kauan pitkän ja vauhdikkaan laukkapätkän jälkeen puuskuttaneet; ne olivat kilpahevosia elämänsä kunnossa ja voimiensa tunnossa. Kummallakin orilla oli vielä energiaa liikkua vauhdikkaasti ja autotien ylitystä odotellessa ne steppailivatkin. Onnea olivat ratsastusreitit, jotka oli varta vasten tallin väen käyttöön rakennetut, sillä eipä tarvinnut murehtia muusta liikenteestä sitä yhtä harvaanliikennöidyn tien ylitystä lukuunottamatta. Ratsastajat jutustelivat kepeästi kisakaudesta, tallin myyntihevosista ja tulevasta kesästä. Kaja toivoi kesältä tietysti edistymistä hevosten kanssa, mutta lisäksi hän odotti lomaansa: silloin olisi aikaa reissata Celestynin luo ja ottaa selvää, oliko mielenkiintoisessa tuttavuudessa ainesta syvempäänkin suhteeseen.

Leipää ja sirkushuveja, elokuu 2025. Power Jump 2025 -tekstituotos.

Merit tietää olevansa Joachimin mielestä tosikko. Reiluuden nimissä on sanottava, että tiimikaveriin verrattuna lähes kaikki ihmiset ovat tosikkoja. Heidän yhteiset kilpailumatkansa — joita he tekevät paljon — ovat usein henkilökohtaisten kulttuurien törmäyskenttä. Kaksikko tulee toimeen, mutta joskus (usein) Merit makustelee ajatusta, miten paljon mutkattomampaa olisi vain reissata yksin tai jonkun samanhenkisen ihmisen kanssa.

Niin nytkin. On Power Jump -viikko, ja Merit tahtoo keskittyä treeniin, valmistautumiseen ja kilpailuun. Hänelle kilpailumatkat ovat leivänhankintaa. Työtä. Totista, tosissaan tehtyä työtä.

Joe tahtoo nähdä maailmaa ja kokea sirkushuveja, ja taivas auttakoon, sitä sirkusta on näissä kilpailuissa tarjolla täyslaidallinen.

Merit seuraa silmä kovana Nothingmanin liikettä, kun Eduardo taluttaa rubiininpunaisena hohtelevaa ruunikkoa ensin poispäin ja sitten takaisin häntä kohti. Meritillä ei oikeastaan ole syytä epäillä, että Notti olisi liikkeissään epäpuhdas, mutta on parempi katsoa kuin katua. Joea ei näy missään, sillä mies on lähtenyt tutkailemaan kilpailualueen tapahtumatarjontaa. Kollega on yrittänyt saada hänetkin mukaansa.

Mukaan. Huveihin. Sirkukseen.

Ei.

Merit ei huvittele. Merit tekee töitä.

“Se näyttää ok:lta”, Merit sanoo Eduardolle, joka on liian korrekti ja kiva tölväistäkseen, että tietenkin näyttää eikä ollut mitään syytä juoksennella oriin kanssa edestakaisin alunperinkään. Eduardo on tiimipelaaja, joka ymmärtää kilparatsastajien psyykettä — sitäkin, että Joachim Altmann ja Merit Kalda ovat eri maata, ja heitä tulee siksi käsitellä eri tavalla. Eduardo on muutakin kuin hevosenhoitaja. Mies on taustavoima, joka pitää huolen, että ratsukot, ratsukot kokonaisuudessaan, ovat valmiina astelemaan areenalle, eikä Eduardo itse koskaan kaipaa valokeilaa vaan tyytyy tarkkailemaan show'ta sisääntulon luona lymyten.

“Jäit paljosta paitsi”, Joen ääni kiemurtelee Meritin korviin.
“Tuskinpa”, Merit sanoo. Hän ei jää mistään paitsi, paitsi silloin, jos kilpailut jäävät kilpailematta.
“Kävin ennustajallakin”, Joe nauraa haukahtaa, ja näkee Meritin kivisestä ilmeestä sen, minkä tiesi ilman todisteitakin: Merit ei pidä huuhaasta. “Kysymässä, miten kisoissa menee. Jos olisi jotain neuvoja, miten voittaa arvoluokka.”
Merit tietää, että Joe kertoo kysymättäkin, ja alistuu leikkimään mukana: “No?”
“Se sanoi, että mun pitää stressata vähemmän, niin kaikki menee hyvin.”

Se on älytöntä. Joe ei voi stressata vähempää kuin Joe stressaa. Kukaan ei voi.

“Luulenpa, että se vinkki oli suunnattu sulle”, Joe jatkaa huolettomasti. “Joten ole hyvä, saat sen ilmaiseksi. Don't worry, be happy. On sentään Power Jump, ja tämä vuosi jos joku on yhtä juhlaa.”

Merit katsoo karsinassaan seisovaa läsipäistä oria ja toivoo itsekseen, että heillä todella on syytä juhlaan. Nothingmanin kanssa kaikki voi mennä miten vain, kertakaikkisen upeasti tai uskomattoman surkeasti. Hevonen on niin herkkä, rauhaton ja levoton. Ja sitten taas se on lahjakas ja hieno, sellainen että joku olisi aivan hyvin voinut huutaa siitä sievoisia summia, jos sen olisi lykännyt keskiviikon huutokauppaan.

“Pidetään hauskaa huomenna”, Joe päättää heidän puolestaan.

Merit jää miettimään lausahdusta.

Lopulta hän tulee siihen tulokseen, että niinhän he pitävät, hänkin. Kun hän vihdoin saa ratsastaa vaaleahiekkaiselle Pallas Arenalle floridalaisen auringon alla ja kenties jopa kymmentuhatpäisen yleisön edessä, leivänhankinta alkaa hänestäkin tuntua sirkushuvilta. Merit voi olla huumorintajuton ja tosikko, mutta suurkilpailun huuma — siitä hänkin osaa nauttia.

POWER JUMP CHAMPION, elokuu 2025

Dierk odottaa tiimiään saapuvaksi takaisin pitkän matkan takaa, Pohjois-Amerikan Floridasta. Joe, Merit ja liuta hevosia on startannut juhlavuoden Power Jumpeissa. Ikä ei ole tullut raudanlujalle Dierk Mayerillekaan yksin, eikä matka Floridaan saakka vain katsomaan ammattilaisten ottein hommansa hoitavan tiimin perään ole enää tuntunut järkevältä; ei edes tarpeelliselta. Joe ja Merit tietävät, mitä tekevät, eikä Dierkillä ole mitään syytä mikromanageroida heitä.

Vihdoin rekka kaartaa pihaan illan jo kääntyessä alkuyöhön. Dierk seisoo ryhdikkäänä vastassa, kun ryytyneen oloiset ratsastajat ja matkan väsyttämät hevoset astuvat pihaan. Pomo tervehtii jokaisen hevosen ja tarkistaa niiden kunnon päällisin puolin. Kokeneet kilparatsut ansaitsevat pienen loman pitkän matkan ja intensiivisen kisarypistyksen jälkeen, mutta toipuvat kaikki rasituksista varmasti nopeasti. Niin ne aina tekevät.

"Ah, Nothingman. I knew you had it in you", Dierk sanoo omalla mittapuullaan pehmeään sävyyn kohdatessaan tuoreen Power Jump -mestarin, ja katsoo Merit Kaldaa suoraan silmiin. "Congratulations, Merit. What a result."

Ja palkollisensa eleissä Dierk Mayer näkee sen, mitä hän Meritissä arvostaa. Nainen ei ole lahjakas, mutta nöyrä — nöyrä hän on. Merit Kalda ei anna yhden Power Jump -mestaruuden ylpistää itseään. Virolaisratsastaja keskittyy jo nyt seuraaviin koitoksiin ja on valmis jatkamaan vähintään yhtä kovaa työntekoa kuin tähän astikin.

Jos Dierk olikin varma, että Nothingmanissa on voiton aineksia (vaikeasti hyödynnettäviä sellaisia, mutta ainesta kuitenkin), Meritin lupaus on aina ollut vähemmän ilmiselvää laatua. Kun pomo on itselleen rehellinen, kuten hänellä on tapana, hän myöntää, että on lukuisia kertoja harkinnut vakavasti Merit Kaldan irtisanomista. Nainen ratsastaa karkeasti, joskus jopa rumasti, ja Dierk on mies, joka arvostaa hevosmiestaitoja. Sen lisäksi hän on kuitenkin piinkova bisnesmies, ja on Meritin tuloksellisen tehokkuuden ansiota, että ratsastajatar on yhä tallissa.

"Kaja and I will take care of the horses", Dierk kertoo kisamatkalta saapuneelle henkilökunnalleen. "You've all earned some rest."

Tiimi ei kuitenkaan ota lupausta levosta kuuleviin korviinsa. Hevoset menevät kaiken edelle. Ne, erityisesti Nothingman, toivotetaan tervetulleeksi takaisin talliin ekstraherkkujen kera ja huolellisesti hoitaen, eikä yksikään tallin väestä mene nukkumaan, ennen kuin kullakin hevosella on hyvä olla omassa karsinassaan.

Viimeisenä tallista poistuu itse omistaja Dierk Mayer, ja viimeisenä tekonaan ennen valojen sammuttamista ja oven lukitsemista hän pysähtyy katsomaan pääkäytävää. Nothingmanin ilmeikäs pää kiinnittää vanhan hevosmiehen huomion. Ori tuijottaa suoraan häneen, ei aivan haastaen, mutta ylpeän oloisena. Dierk tuntee suupielensä nykäisevän aavistuksenomaiseen hymyyn. Siinä hänellä on mestari. Hevonen, johon kukaan ei joskus uskonut, ja jonka kaikki nyt tuntevat. Lienee aika valmistautua nosteeseen oriin jalostussuosiossa, ja sekös Dierkille kelpaa. Arvokkaat jalostusorit tuovat talliin tuloja, ja nyt hänellä on sellaisia jälleen yksi lisää.