Nothingman

Kuvan tausta © Anne L; ratsukot © VRL-05265

Nimi	Nothingman	Syntynyt	22.06.2013, 10v	Skp, säkä	Ori, 168 cm
Rotu	Westfalen	Re	160 cm	Väri	Tummanpunaruunikko

om. VRL-11889 & VRL-05265 | PKK4129 | VH21-048-0034

Nothingman on levoton sielu. Ori on vain harvoin aloillaan, ja joskus tuntuu, ettei siihen oikein tahdo saada kontaktia. On vähän kuin hevonen keskittyisi kaikkeen muuhun ja sulkisi ihmiset pois mielestään. Nothingmanin tunnetussa historiassa on parin vuoden aukko sen jälkeen kun se täytti kolme ja myytiin kasvattajalta kotiin, jossa olon ajalta hevosen kuulumisista ei ole tiedonmurustakaan. Viisivuotiaana ori tupsahti uusiin käsiin, ja pian taas uudelle omistajalle, joka on sittemmin kilpaillut hevosella 130:n senttimetrin luokissa sijoittuen ja toisinaan uloskieltäen. Nothingman ei nimittäin ole helppo ratsu eikä sovellu kokemattomiin käsiin. Se hyppää todella isosti ja näyttävästi, mutta kuumuu hankalissa tilanteissa ja joskus ihan muuten vaan nopeammin kuin induktioliesi.

Sukutaulu

Nocturnal Notes	Nix Nacht
	Louisaloves
Wildblitz	Wildglitzern
	Karmin

ERJ:n alaiset sijoitukset

1. 17.09.2020 Dare Stable 140 cm 1/30
2. 19.09.2020 Dare Stable 140 cm 3/30
3. 19.09.2020 Yemene 140 cm 2/21
4. 21.09.2020 Dare Stable 140 cm 2/30
5. 21.09.2020 Gestüt Helmwald 140 cm 2/30
6. 22.09.2020 Dare Stable 140 cm 4/30
7. 22.09.2020 Dare Stable 140 cm 3/30
8. 24.09.2020 Dare Stable 140 cm 3/30
9. 25.09.2020 Gestüt Helmwald 140 cm 4/30
10. 26.09.2020 Dare Stable 140 cm 1/30
11. 27.09.2020 Dare Stable 140 cm 5/30
12. 27.09.2020 Gestüt Helmwald 140 cm 2/30
13. 02.05.2021 Yemene 140 cm 1/28
14. 03.05.2021 Yemene 140 cm 3/28
15. 10.05.2021 Yemene 140 cm 4/28
16. 22.07.2021 De Civitate Deorum 140 cm 5/40
17. 08.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 6/37
18. 11.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 3/37
19. 13.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 1/37
20. 13.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 4/37
21. 14.08.2021 Pauwau Showjumpers 150 cm 1/37
22. 14.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 140 cm 4/42
23. 22.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 140 cm 3/42
24. 29.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 140 cm 1/42
25. 24.4.2022 Valmarya 150 cm 5/27

Jälkeläiset

Tarjolla jalostukseen

Tarinoita Notista

Koliseva kuljetusauto, maaliskuu 2021

Dierk Mayer piti järkevistä hevosista, eikä suinkaan siksi, ettäkö olisi pelännyt viripäitä tai jäänyt niiden kanssa neuvottomaksi. Niin siinä vain kävi, kun hevoset olivat työ ja elämä: vaikka hevosmies oli kaukana mukavuudenhaluisesta, turhan dramatiikan hän tahtoi pitää poissa vuorokauden tunneistaan. Kun tarkasteli hänen urallaan vaikuttaneita hevosia, joista hän oli erityisesti pitänyt, niitä yhdisti tietty tekijä. Olivat ne kuinka kuumia ja kuohahtelevaisia tahansa, ne eivät olleet typeriä eivätkä käyttäneet omaa ja kaikkien muiden energiaa kaikenlaiseen turhanpäiväiseen säheltämiseen. Yleensä sellainen kieli huonosta käsittelystä: hevoset, kuten lapsetkin, oppivat huonoille tavoille, ellei niiden kasvua ohjattu määrätietoisesti oikeaan suuntaan.

Oli sangen harmillista, että Dierk oli jälleen kerran tullut ottaneeksi talliinsa huonotapaisen, typerän hevosen. Nothingmanin kanssa kaikki oli ollut alusta alkaen hankalaa. Sen saapuminen talliin oli viivästynyt, kun sitä ei oltu saatu lastattua lähtöpisteessä autoon.
"Jo on perkele kumma", oli Dierk tokaissut Joachimille päätettyään puhelun, jossa hänelle kerrottiin uudesta kuljetuspäivämäärästä, eikä Dierk enää kiroillut usein ääneen vaikka päänsä sisällä saattoikin ladella äkäistä tekstiä tuon tuostakin. "Eivät saa yhtä elukkaa lastatuksi! Kilpahevonen, muka. Liekö tässä syy siihen, ettei sillä ole kuin hajanaisia kilpailutuloksia viimeisen vuoden ajalta?"
"Hyviä tuloksia, kuitenkin", Joachim muistutti, sillä häntä kiinnosti kahta kauheammin päästä näkemään tämä myyntivälitykseen lähetettävä yksilö, jonka piti oleman lahjakas mutta joka mitä ilmeisimmin oli sen lisäksi myös erityisen oikukas.
"Se on ainoa syy, miksi en perunut välityssopimusta välittömästi", Dierk murahti. "Ja suku! Se on mielenkiintoinen."
"Montakos tammaa laitat sillä paksuksi", Joe oli kysynyt liukkaasti. Kilparatsastaja oli osoittanut suurta uteliaisuutta Dierkin viimeisten vuosien hevoskasvatusinnostusta kohtaan.
"Tuskin yhtäkään, mikäli hevosta ei koskaan saada tänne asti."
"Saadaan, viimeistään sitten kun sinä itse menet sen lastaamaan", Joe virnisti.

Siihen ei sentään tarvinnut turvautua. Eläinlääkärin rauhoittamana Nothingman saatiin hevosrekan kyytiin muutaman muun lajitoverin kanssa, ja sitten se matkusti Riesenbeckiin. Tallin pihassa se oli jo tointunut päiväkänneistään sen verran, että kolisteli kuin viimeistä päivää, ja Joe kuuli pomon kiroavan hiljaa.

Tavoite oli saada hevonen myydyksi mahdollisimman pian.

Ah! Utopiaa! Erinäisistä syistä ei hevonen mennyt kaupaksi. Kaikkein eniten tosissaan olleet ostajat luopuivat ajatuksesta yrittäessään itse lastata hevosta. Dierk Mayer aloitti hevosen kanssa lastauskoulun, ja vaikka se muutaman päivän harjoittelun jälkeen käveli koppiin, ensimmäisistä kilpailuistaan Nothingman myöhästyi, sillä sen lastaamiseen kului neljä tuntia (ja samalla se aikaansai myös kahden muun ratsun poisjäännin omista luokistaan).
"Ensi kerralla lastaan sen edellispäivänä ja jätän koppiin seisomaan", Dierk uhkasi turhautuneena. Koskaan ei hänellä ollut käsissään tällaista hevosta. Dierk Mayer oli aina saanut hevosen kuin hevosen koppiin, eikä siihen oltu tarvittu poppakonsteja saati väkivaltaa. Sellaiseen hän ei suostunut sortumaan nytkään. Harjoitukset jatkuivat.

Lopulta Nothingman oli asunut tallissa kokonaiset puoli vuotta. Sen myynti-ilmoitus oli toistaiseksi vedetty pois linjoilta. Levoton ori ei ollut juurikaan tasaantunut, mutta piru vieköön, kuljetusautoon se saatiin vietyä juuri silloin kun tarvitsi, ja niinpä sen kanssa päästiin kilpailuihinkin. Tyytyväinen Dierk oli voittanut ensimmäisen erän ja saanut ujutettua edes rahtusen järkeä hevosparan päähän. Salaa jossakin hänen mielensä syvimmissä syövereissä eli empatia ja ymmärrys: tokkopa Nothingmankaan oli alkujaan typerä vaan sellaiseksi osaamattomin ottein koulittu.

Kevättuulispäät, huhtikuu 2021

"Pysyykö hallinnassa?" luottoratsullaan Grimillä maastoileva Kaja kysyi Meritiltä, eikä piruillakseen. Meritin ratsu oli vielä melko uusi tulokas tallissa ja hyvin vilkas, ja vilkaskin oli kaunis ilmaisu. Nothingman tuntui etsivän ärsykkeitä, joiden seurauksena se voisi kimmahtaa maata kiertävälle radalle.
"Pysyy", Merit vastasi lyhyesti ja loi päättäväisen katseen eteenpäin. "Kokeillaan laukkaa."
"Jos niin sanot", Kaja hymähti. Hänellä ei ollut mitään laukkaamista vastaan: Grimille tekisi hyvää päästellä höyryjä ja aukoa paikkojaan. Kunhan vain Notti ei villiintyisi ja molskauttaisi Meritiä jokeen, kaikki olisi hyvin. Omaan rautiaaseen ratsastettavaansa Kaja luotti enemmän kuin hevosiin keskimäärin, eikä hän ollut arka muutenkaan.

Aluksi he pyrkivät pitämään vauhdin hillittynä. Grim nyppi välillä hieman ohjia, muttei ruvennut painamaan kädelle. Kajalla oli hyvin aikaa silmäillä tallin uuden ruunikon menoa. Meritin otteista ja ilmeistä näki, että naisella oli hevosessa pitelemistä, mutta pelokkaalta Merit ei näyttänyt nyt eikä koskaan. Joskus Kajasta tuntui, että nainen oli päättänyt, etteivät huippuratsastajat kieltäytyneet kipuamasta viripäisimmänkään ratsun satulaan eivätkä varsinkaan jännittäneet koskaan mitään. Joku olisi saattanut huomauttaa, että terve varovaisuus olisi joskus poikaa, mutta ei Kaja. Kun he saivat hevosensa hillittyä käyntiin – Notin käynti oli lähinnä hypähtelyä, Grim puolestaan askelsi pitkin, innokkain askelin – vaaleaverikkö ehdotti ystävälleen:
"Eiköhän päästellä seuraavalla pätkällä ihan kunnolla eteen. Mitäs sanot?"
"Totta hitossa. Pitäähän meidän kokeilla, mitä siitä tulee", Merit nauroi ja taputti ohimennen Nottia kaulalle. "Enkä mä usko, että tämä keksii konnuuksia silloin kun se keskittyy menemään lujaa."

Kävi ilmi, että Merit oli oikeassa. Heidän seuraava laukkapätkänsä oli kuin aitoa hevostytön unelmaa: energiset orit kuljettivat heitä vinhaa vauhtia hyväpohjaista hiekkatietä eteenpäin, joki kimmelsi näkökentän laitamilla ja kevättuuli iski raikkaana vasten kasvoja ja kaulaa. Vauhdinkyyneleet olivat ainoita kyyneleitä, joista kumpikaan ratsastajista piti.

Kuvan tausta © Anne L; ratsukot © VRL-05265

"Niin kivaa", Merit huokaisi laukan päätteeksi.
"Parasta."

Loppumatka taittui rauhallisemmissa merkeissä. Hevoset eivät kauan pitkän ja vauhdikkaan laukkapätkän jälkeen puuskuttaneet; ne olivat kilpahevosia elämänsä kunnossa ja voimiensa tunnossa. Kummallakin orilla oli vielä energiaa liikkua vauhdikkaasti ja autotien ylitystä odotellessa ne steppailivatkin. Onnea olivat ratsastusreitit, jotka oli varta vasten tallin väen käyttöön rakennetut, sillä eipä tarvinnut murehtia muusta liikenteestä sitä yhtä harvaanliikennöidyn tien ylitystä lukuunottamatta. Ratsastajat jutustelivat kepeästi kisakaudesta, tallin myyntihevosista ja tulevasta kesästä. Kaja toivoi kesältä tietysti edistymistä hevosten kanssa, mutta lisäksi hän odotti lomaansa: silloin olisi aikaa reissata Celestynin luo ja ottaa selvää, oliko mielenkiintoisessa tuttavuudessa ainesta syvempäänkin suhteeseen.