Foolish Fling Z

Nimi Foolish Fling Z Syntynyt 14.04.2014, 9v Skp, säkä Ori, 170 cm
Rotu Zangersheide Re 150 cm Väri Rautias

om. VRL-11889 & VRL-05265 | PKK3459 | VH20-272-0011

Fling on pohjimmiltaan hyvin varovainen hevonen, mikä saattaisi vallan hyvin johtaa herkkiin kieltäytymisiin. Fling kuitenkin tahtoo tehdä sitä päättäväisen pehmeästi ohjaileville ratsastajille mieliksi. Huolestunut ilme silmissään ja korvat väpätellen se sitten lähestyy estettä, jolle ideaalia paikkaa ei tahdo löytyä, empii, hyppää todennäköisesti silti ja tekee sen niin isosti kuin suinkin pystyy. On pitkälti ratsastajasta kiinni, kuinka paljon Fling pistää peliin: tuntiessaan olonsa turvattomaksi se käpertyy ponnettomaksi, pysähteleväiseksi jarrukappaleeksi. Parhaimmillaan se on hyvin irti puomeista pysyttelevä esteratsu, joka ei kuitenkaan ehkä loista aikatilastoissa, sillä Flingin kaltaisen huippuvarovaisen hevosen kanssa eivät kaikkein rohkeimmat tiet useinkaan palkitse. Vikkelä, näppärä laukka sillä kuitenkin on.

Oman haasteensa Flingin kehitykselle huipputason estehevoseksi on asettanut sen omistaja ja ratsastaja Merit Kalda. Niin taitava kuin nainen onkin, hän on hivenen äkkipikainen ja kärsimätön, ja kouluttaa hevostaan kohti GP-tasoa, jolla on aiemmin kilpaillut vain kokeneiden opetusmestareiden kanssa. Kokematon, herkkä Fling varmasti opettaa tärkeitä läksyjä Meritille, mutta saattaisi itse oppia ja kehittyä suoraviivaisemmin toisen ratsastajan kanssa. Dierk mutristelee usein suutaan ja kurtistelee kulmiaan valmentaessaan tätä ratsukkoa, mutta on päättäväisesti sitoutunut opettamaan Meritille niitä hevosmiestaitoja, joita häneltä itseltään löytyy muille jaeltavaksi.


sukutaulu

Flirtship holst Gottafriend xx
Tinfoil Heart holst
Compact Wishes Z Quiteanego Z
Pleasanna van Delhof

Jälkeläiset
2018 Flirtjinx Z, e. Jinxi
2023 Fully Flingless Z, e. Goodnightkisses
2023 Flush of Clubs Z, e. Carlota Oscura

Kilpailutulokset

ERJ:n alaiset sijoitukset

  1. 1.2.2020 Hiivuri 130 cm 5/50
  2. 6.2.2020 Hiivuri 130 cm 4/50
  3. 23.2.2020 Hiivuri 130 cm 2/50
  4. 12.7.2020 Hiivuri 130 cm 5/26
  5. 18.7.2020 Hiivuri 130 cm 2/26
  6. 25.7.2020 Hiivuri 130 cm 3/26
  7. 14.8.2020 Nessinjärven kilpailukeskus 120 cm 3/23
  8. 06.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 3/28
  9. 08.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 5/28
  10. 10.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 1/28
  11. 11.09.2020 Yemene 130 cm 3/25
  12. 13.09.2020 Yemene 130 cm 2/25
  13. 13.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 1/28
  14. 17.09.2020 Yemene 130 cm 4/25
  15. 18.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 5/28
  16. 20.09.2020 Yemene 130 cm 5/25
  17. 24.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 4/28
  18. 26.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 4/28
  19. 28.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 2/28
  20. 29.09.2020 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 2/28
  21. 28.03.2021 Kontola 140 cm 2/21
  22. 12.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 1/38
  23. 13.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 3/38
  24. 24.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 4/38
  25. 25.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 2/38
  26. 27.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 130 cm 2/38
  27. 27.4.2022 Valmarya 140 cm 3/26
  28. 30.4.2022 Valmarya 140 cm 4/24
  29. 1.5.2022 Valmarya 140 cm 5/26
  30. 1.5.2022 Valmarya 140 cm 1/24

Tarinoissa käytetyt ERJ-startit

Sommersolverv 2020, ratsastajana Merit Kalda
21.6.2020 130cm 10/12 >> Tarina

Jaoksettomat estekilpailut

Hannaby Hanami Week, ratsastajana Merit Kalda
4.5.2020 120cm 5/36 (0-0) oiva startti viikolle!
5.5.2020 120-125cm 27/28 (20vp) ja mmmitähän ihmettä neiti Kalda oikein puuhasi satulassa?
8.5.2020 130cm 18/23 (5vp) räväkkä kielto oli vähällä suistaa Kaldan ratsailta
9.5.2020 130cm 18/25 (8vp) väsymyskö painoi: kaksi epäonnekasta hipaisupuomia

PKK:n alaiset näyttelyt

29.05.2022 Seppele: KTK-sert tuom. aksu
10.04.2022 Stal Felis: EO-sert tuom. aksu
15.02.2022 Hiekka-Ahon Hevostalli: EO-sert tuom. Anne

Tekstejä Flingistä

#fling

Fling 30.11. >> linkki postaukseen
Pomo patistaa mut uuden hevosensa selkään. Se on hauska, isoläsinen rautias nimeltä Foolish Fling, ja mä mietin, onko hevosvalinta jokin piiloviesti mulle. Niin vilpittömän lämpimästi kuin pomo mut edellispäivänä toivottikin tervetulleeksi, mä en voi olla miettimättä havitteleeko se yhä Rasmusta pysyvästi talliinsa.

Miksi ei havittelisi. Katselen vaivihkaa Ykkösellä ratsastavaa seurustelukumppaniani. Se on rennon ja keskittyneen näköinen, taitavakin, kuin satulaan syntynyt.

"I like this one", sanon, kun pomo kysyy multa mielipidettä Foolish Flingistä.
"Yeah? Good."

Kun mä utelen, mitä suunnitelmia Dierkillä hevosen varalle on, ukko hymähtää.

"I already sold him."

Niinpä tietenkin. Bisnesmies Dierk Mayer palveluksessanne. Hevosia joka lähtöön ja saapumiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti