tiistai 18. toukokuuta 2021

Kuuden varsan kevät

1 Almond
Joe ja Rasmus olivat suunnitelleet nukkuvansa yön vuoroissa tallin toimistossa, jotta he ehtisivät nanosekunnissa hätiin jos Alenan varsomisen kanssa tulisi ongelmia. Illaksi kaksikko tilasi pitsaa, ja he katsoivat jotain saksalaista tositeeveetä ilman ääniä samalla, kun seurasivat Alenan liikehdintää valvontakameran välityksellä. Loppujen lopuksi he eivät kuitenkaan ehtineet edes levittää toimiston vuodesohvaa, kun Alena alkoi jo ennen puolta yötä ponnistaa. Se laskeutui määrätietoisesti makuulle vain hieman kupeiltaan hionneena, ja kun Joe ja Rasmus hiippailivat käytävälle seuraamaan tilannetta, se vilkaisi heitä nopeasti ja jatkoi tyynenä synnyttämistä.

Alena ei tuntunut kaipaavan apua, ja kaiken kaikkiaan tilanne meni hämmästyttävän nopeasti. Varsa syntyi juuri ja juuri torstain puolella: isokokoinen varsa näytti rautiaalta ja paljastui oriksi, kun Joe meni auttamaan sikiökalvot pois sen ympäriltä. Alena alkoi nuolla varsaa tarmokkaasti - kaikesta huomasi, ettei Alena ollut asialla ensimmäistä kertaa. Silti Joe näytti helpottuneelta, kun kaikki oli jälleen kerran mennyt hyvin. Neljänkymmenenviiden minuutin ikäisenä pikkuvarsa seisoi ensimmäistä kertaa valtavan pitkillä ohuilla säärillään, ja vähän myöhemmin Rasmus sai kunnian ohjata sen Alenan nisille ensimmäistä maitoannosta varten.

”I’m gonna call him Almond”, Joe ilmoitti hellästi. “Such a gorgeous baby. I wish we could keep him.”

2 Chilli
Vain muutama hassu päivä sen jälkeen, kun Alenasta on tullut emä neljättä kertaa, siitä tulee mummo kolmatta kertaa. Sen tytär, Joen oma silmäterä Aloha, varsoo rautiaan tammavarsan, ja pitkäjalkaisena märkänä myttynäkin Alenan ja Alohan tammalinjan jatkaja on Joachimista kauneinta, mitä maan päällä on koskaan askeltanut. Tietysti menee tovi, ennen kuin nuori neiti saa jalkansa järjestykseen, mutta kun se lopulta pääsee vauhtiin, Joe on jo varma, ettei mikään koskaan pysäytä varsaa.

"My future Grand Prix ride", hän sanoo kaikille. "Horse of the year material, for sure."

Isän viileä nimen päätös ja epäilemättä omistajan elämänasenne kohtaavat emän tervehdysteeman: varsasta tulee Chill Ciao.

3 Kaali
"He's a great big softie, isn't he? The mighty bossman."

Linus ei vastaa Joelle. Ei varmaan uskalla nimitellä pomoaan pehmoksi, vaikka tämä kuinka ilmentäisikin isoisämäisiä taipumuksia kasvattelemalla PONIVARSOJA. Sellainen on aamuyön hiljaisina tunteina syntynyt. Tinan karsinassa vetelee sikeitä pörröinen ratsuponi, puoliksi puoliverinen ja puoliksi connemara. Siitä tulee vielä varmasti kookas, siis poniksi, mutta kaikkien Joen näkemien muiden varsojen rinnalla se on pikkuruinen. Mitäpä tallissa sellaisella minihevosella tehdään, kun ei sellaiselle ole ratsastajaa?

Myyntiinhän ponivarsa tietysti menee. Bisneksellä Dierk sen kasvattamista on perustellut: kuulemma hyville poneille on aina markkinoita. Joe katselee kirjavaa pörröturkkia ja miettii, montako pikkuihmistä pikkuhevonen tulee tekemään onnelliseksi.

4 Carotti
Jos jonkun kevään varsan Dierk itse haluaisi pitää, se on Carotti. Vaikka hänellä on Conquistadoristaan jo yksi jälkeläinen eikä hän tarvitse toista, puolitosissaan hän pyörittelee mielessään ajatusta juuri tuon pienen, punaisen tamman jättämisestä talliin. Jo kahden vuorokauden ikäistä Carottia katsellessa voi nähdä, mitä kaikkea sen kanssa voisi kenties vielä saavuttaa, jos asiat menevät niin kuin on tarkoitettu, ja ne saavutukset ovat suurenmoisia.

Carotti on huippusukuinen, ehkä yksi Dierkin parhaimmista kasvateista tähän asti. Siinä on paitsi laatua, myös ulkonäköä ja luonnetta. Määrätietoinen ja itsenäinen pikkuvarsa on jo onnistunut aiheuttamaan emälleen harmaita hiuksia, ja saattanee aiheuttaa sellaisia Dierkillekin, ennen kuin se on myyty. Mutta uuden omistajansa pikkutamma tekee taatusti onnelliseksi, Dierk miettii - kunhan suurimmista kasvukivuista on päästy.

5 Quinti
Vuoden viidennen kuukauden alkaessa syntyy vuoden viides varsa. Ranskalaisen Ladyn ja ruotsalaistuneen saksalaisori Quentin Quiren pieni orivarsa ei kokoaan hätkähdä. Se on alkuhetkistään lähtien sisukas ja nopea, eikä olisi mikään ihme, jos siitä vielä joskus tulisi aikaratsastusluokkien kestomenestyjä.

Vaikka eihän pikkuvarsoista voi koskaan tietää, millaisiksi ne kasvavat ja kasvavatko ollenkaan. Dierk Mayer ei ole vähimmissäkään määrin taikauskoinen, mutta realistina hän kyllä pitää itseään. Hevosihmisen realismi on omaa laatuaan.

Jo neljä tervettä varsaa on syntynyt ennen tätä. Vastoin Dierkin orastavia huoliajatuksia tämä viideskin sen kuin porhaltaa menemään vahvana ja terveenä. Komean orivarsan myötä Dierk alkaa miettiä: onko tämä onnekkain varsavuosi miesmuistiin?

6 Winglet
Wingaroon varsaa saadaan odottaa. Yleensä niin kiireisellä kimotammalla ei ole mikään hätä saattaa varsaa ulos maailmaan, mutta kun synnytys lopulta käynnistyy, tapahtuu se keskellä päivää laitumella. Isokokoinen ja kevään muihin varsoihin verrattuna vahvaluustoinen Winglet syntyy yhdessä hujauksessa alkukevään kirkkaanvihreän ruohon sekaan. Ehkä siitä syystä orivarsa on alusta saakka ahneuden perikuva. Wingletille jos jollekin ruoka maistuu, ja välillä Joe pelkää, että varsa halkeaa jättimäisten maitoannostensa jälkeen.

Laiska varsa ei kuitenkaan ole, vaan emänsä tapaan seurallinen ja leikkisä. Isona, voimakkaana ja vähän rämäpäisenä kaverina se juoksuttaa kevään varsoja ympäri laidunta niin, että pienimmät jäävät jälkeen ja emätammat huutelevat jälkikasvunsa perään huolissaan. Winglet saa koko joukkoon eloa, eikä siitä todellakaan huomaa enää muutaman viikon iässä, että se on porukan nuorin - päinvastoin, orivarsan iso koko hämää ihmiset luulemaan, että se jos joku on syntynyt alkuvuodesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti