VIP MVA Fn, KTK-I, ERJ-I
| Nimi | Conquistador | Syntynyt | 11.5.2002, 21v | Skp, säkä | Ori, 177 cm |
| Rotu | Hannover | Re | 160 cm | Väri | Ruunikko |
om. VRL-11889 & VRL-05265 | PKK3141 | VH20-011-0060
ERJ-I (101p) 09/2021
Finest 11/2021
VIP MVA 12/2021
KTK-I (81,9%) 11/2021
Lue kantakirjauslausunto
Maitohapot katosivat jaloista, kun mä katsoin jättiläismäistä ruunikkoa, ja se katsoi korkeuksista takaisin. Mun kädet ehkä vähän tärisivät, kun mä otin ohjat ja ponnistin orin satulaan, mutta se ei johtunut väsymyksestä.
”This horse”, pomo sanoi ja laski kätensä hetkeksi mun polvelle, ”you’ll ride with pride and passion, or not at all. He’s called Kid.”
Mä tiesin, mutta en sanonut mitään, nyökkäsin vain.
Sitten mä ratsastin, with pride and passion, ja vaikka mä olin ratsastanut hyviä ja muutamia hiton hyviäkin hevosia elämäni aikana, niin Kid oli jotain ihan muuta.
Se oli tullut talliin vähän sen jälkeen kun mä olin 2013 lähtenyt, ja pomokin, joka oli riittävän vanha ja viisas tietääkseen ettei mitään Elämän Hevosia ollut olemassakaan, oli jossain haastattelussa sanonut löytäneensä orista toisen puolikkaansa. Ne olivat menneet ja kisanneet, ja voittaneet suunnilleen kaiken voittamisen arvoisen Keski-Euroopassa ja vähän muuallakin, ja sitten joskus vuoden tämän alussa lopettaneet. Mä olin kysynyt Joachimilta syytä ja Joachim oli sanonut, ettei tiennyt, vaikka varmasti tiesi.
— Rasmuksen ensikokemus Kidistä
Ei ole mikään ihme, jos kädet ja kintut alkavat hivenen tutista, kun saa pideltäväkseen riimunnarun, jonka toisessa päässä patsastelee ryhdikäs Kid. Ori on paitsi valtavan suuri, myös erityisen menestynyt esteratsu, ja lisäksi siitä huokuu vielä lähes 20-vuotiaana valppautta ja energisyyttä. Pääasiassa Kid on tätä nykyä charmantti herrasmies, jolle vuodet ja elämänkokemus ovat tuoneet tyyneyttä, mutta kyllä sen suonissa yhä kuohuu kuuma kilparatsun veri. Vanhaa oria ei talutella edes tallista omaan tarhaansa naru löyhässä otteessa ja keskittyminen kuuta kierrellen, sillä jos jotakin yllättävää sattuu ja tämä mittaamattoman arvokas jalostusori ottaa hatkat, pääsevät Helvetin lieskat valloilleen. Pomo todennäköisesti kynii irtipäästäjän päänahan paljaaksi korkeimman omakätisesti. Kid nimittäin saattaa ihan oikeasti lähteäkin: joskus se kiihtyy kuten saaliseläin ja ratkaisee tilanteen mieluiten nopealla paolla.
Ihan kiltti ja kohtelias hevonen se kuitenkin on. Arki on sen kanssa aika helppoa, jos ei siis ota lukuun sitä, että pomon silmäterästä huolehtiminen tuo keskivertoihmiselle suuria suorituspaineita. Kidin karvaa siis ehkä suditaan hieman enemmän kuin muiden hevosten ja sen varusteet kiiltävät keskivertoa kirkkaammin. Ori itse ei pistä pahakseen saamaansa erityiskohtelua ja huippupuunausta: kai se tietää itsekin olevansa kaiken saamansa huomion arvoinen.
Kid ei kuulemma ollut nuorena hevosena kovinkaan herkkä ratsastaa, vaan pikemminkin melko vahva ja hieman jähmeä. Kun se tuli pomon ratsastettavaksi, orilla saattoi hyvinkin hirttää kaasu kiinni, eikä se liikkunut kovinkaan elastisesti. Hypätä se osasi, mutta esteiden väleissä onnistuminen oli lähinnä "Herran haltuun" -osastoa. Jotakin erityistä pomo kuitenkin näki (tai tunsi) tässä hevosessa, ja jotakin hyvin erityistä heidän suhteessaan onkin. Kun tänä päivänä seisoo kentän laidalla katselemassa Dierk Mayeria ja Conquistadoria tekemässä mitä tahansa – oli se sitten kepeää sileänjumppaa tai orille mielenvirkistykseksi tarjottavia hyppyjä – he näyttävät edelleen valmiilta lähtemään koska tahansa mihin tahansa arvokilpailuun edustamaan Saksaa ja tekemään sen kunnialla. Dierk on ratsastanut Kidistä taas herkän, ja sanon taas, koska uskon, että se on sitä alunperin ollutkin. Tässä orissa jos jossain tiivistyvät kaikki viisaudet siitä, kuinka hevonen on ratsastajansa peili. Se on rehellinen lähes raadollisuuteen asti. Vahvakätinen ratsastaja saa alleen vahvasuisen ratsun, hätäilevän ratsastajan kanssa Kidkin kuumuu ja laiskan ihmisen kanssa se ei turhaan tuhlaa energiaansa vaan ajelehtii puolivillaisesti menemään.
Kokenut konkari osaa paljon, eikä pelkästään esteratsastuksen saralla. Aikojen saatossa Kidille on opetettu jos jonkinlaisia kouluratsastusliikkeitäkin, ja vaikka se ei mikään Grand Prix -tanssahtelija olekaan, lajin hiuksenhienoista vivahteista tietämättömille katsojille se menee varmasti hienompanakin kouluratsuna täydestä kuin väärä raha. Onhan se iso, näyttävä ja laadukkaasti treenattu hevonen, joka liikkuu komeasti. Upeimmillaan se on kuitenkin ihan ehdottomasti esteradalla, sillä tästä hevosesta näkee, että hyppäämään se on jalostettu ja koulutettu. Kid ei ole kaikkein ketterin ratsu tiukkakurvisille radoille, mutta on läpi uransa paikannut sitä pientä puutetta kylmänviileällä, kokemuksen tuomalla itseluottamuksella, pomon tarkan ratsastuksen aikaansaamalla kuuliaisuudella ja puhtaalla hyppykyvyllä.
sukutaulu
| Kind Of Magic | Warrior Soul |
| Little Lies | |
| Discovery | Nightfall |
| Minerva |
i. Kind Of Magic oli sekin isokokoinen (175 cm) tummanruunikko tähtipää, joka teki pitkän uran kilpahevosena ja sittemmin siitosorina. Ori oli kansainvälisten kenttien hevonen ja vakionäky myös Saksan maajoukkueessa, vaikka arvokisoissa kirkkaimpien mitalien saavuttaminen jäikin haaveeksi. Kind Of Magic kilpaili liki koko uransa 6-vuotiaasta nuoresta hevosesta 19-vuotiaaksi konkariksi asti saman ratsastajan alla ja napsi vuosien varrella lukuisia voittoja ja sijoituksia 160-luokistakin. Vahvaluustoinen ja hieman raskaammanpuoleinen hannover oli vahva myös luonteeltaan ja tunnettu siitä, ettei se ollut aivan jokaisen käsiteltävissä ja olikin tyypiltään "yhden ihmisen hevonen". Hankalasta luonteestaan huolimatta Kind Of Magic oli suosittu jalostusori ja sillä on hieman yli sata jälkeläistä pääosin Saksassa. Suurimmalle osalle ori on periyttänyt onneksi myös suorituskykyään.
ii. Warrior Soul oli nimensä mukainen taistelija, joka ei onnettomuuksien vuoksi valitettavasti koskaan päässyt lunastamaan täyttä potentiaaliaan kisakentillä. 168-senttinen punaruunikko kärsi hankosidevammasta heti viisivuotiskautensa jälkeen, ja vaikka se toipuikin takaisin kisakentille ja pääsi tekemään hyvää tulosta 140 senttimetrin luokissa, GP-tasolle ori ei ehtinyt ennen vamman uusimista. Terveenä ollessaan elastisesti liikkuva ja rohkeasti hyppäävä Warrior Soul oli kuitenkin mielenkiintoisen sukunsa ja hyvän luonteensa vuoksi jalostuskäytössä kysytty ori. Se menehtyi 15-vuotiaana herpesviruksen jälkitautiin, mutta ehti sitä ennen saamaan kuutisenkymmentä puoliverijälkeläistä.
ie. Little Lies oli 167-senttinen vankkarakenteinen tamma, joka polveutuu vanhasta ja arvostetusta hannoversuvusta. Musta tamma oli kansainvälisen tason valjakkoajohevonen ja pääsi kilpailemaan pitkällä, liki 15 vuotta kestäneellä urallaan lukuisissa arvokilpailuissa ympäri maailmaa. Little Lies oli tunnetusti hieman jääräpää eikä tarkkuus ollut sen paras ominaisuus, mutta tamma paikkasi puutteitaan kestävyydellä ja erinomaisella, näyttävällä liikkumisellaan. Little Lies ehti varsomaan kahdesti: ensimmäisen kerran ennen kilpauransa alkua ja toisen kerran sen päättymisen jälkeen. Little Lies eli terveenä 26-vuotiaaksi.
e. Discovery oli täsmälleen 170 cm korkea musta tamma varustettuna pitkillä sukilla ja leveällä läsillä. Uudempia sukulinjoja edustava hannover jäi kasvattajalleen siitostammaksi ja pysyikin samalla tilalla koko elämänsä. Tamma sai yhdeksän varsaa, joista kaikista on tullut erinomaisia suoritushevosia. Discovery itse ei päässyt juuri näyttämään taitojaan kilpakentillä, vaikka olikin hyvin koulutettu ja melko osaava ratsu, joka toimi moitteetta aloittelevienkin ratsastajien kanssa. Sen sijaan Discovery kävi useissa näyttelyissä ja sai kehuja erityisesti erinomaisista jalka-asennoistaan ja voimakkaista, elastisista liikkeistään. Siitostammana Discovery olikin painonsa arvoinen kultaa. Se lopetettiin 22-vuotiaana hammasvaivojen vuoksi.ei. Nightfall oli mustanpuhuva, pitkäsäärinen (säkäkorkeus 173 cm) hannover. Orin sukutaulussa oli useita täysiverisiä, mikä näkyi kevyesti rakentuneessa Nightfallissa nopeutena, kestävyytenä ja reaktiivisuutena. Tulisieluinen ja hankalan hevosen maineessa ollut ori oli kuitenkin kiistaton tähti estekentillä ja keräsi useammat pokaalit kotiin 160-luokistakin. Nightfall siirtyi 12-vuotiaana Saksasta Yhdysvaltoihin, missä sen kilpaura kuitenkin hiipui - tarina kertoo, ettei hevosta oikein osattu käsitellä uudessa tallissa. Ori ehti kuitenkin toimia myös jalostuskäytössä molemmilla mantereilla hieman yli kahdensadan jälkeläisen verran.
ee. Minerva oli 162-senttinen punaruunikko tähtipää, joka sai kaksi ensimmäistä varsaansa jo ennen ratsukoulutustaan ja ehti uransa aikana johdattaa kahdeksan nuorta ratsastajaa poniluokista hevosiin. Pieni ja pyöreä Minerva oli ketterä, tuulennnopea, kiltti hoitaa ja käsitellä ja erittäin anteeksiantavainen ratsastaa. Se teki aina työtä käskettyä ja olikin 130-140-luokissa pomminvarma rusettikone. Viimeiset kilpailunsa hienossa kunnossa pysynyt ja rakkaudella hoidettu Minerva kilpaili 21-vuotiaana, minkä jälkeen se myytiin hannoversiittolaan, jossa se sai vielä yhden tammavarsan - Discoveryn.
jälkeläiset
2020 bwp-o. Croconador de Schepper, e. Tournai
2021 hann-t. Mein Viper, e. Vipera
2021 hann-t. Pauwau Columbine, e. Touché Amoreé
2021 z-t. Carotti Z, e. Sarotti Z
2021 iwb-t. Invasora Kels, e. Tu Sonsira
2022 hann-t. Crocosmia v., e. I'm Sassy And I Snow It
2022 holst-o. Arcadian, e. Alena
ERJ:n alaiset sijoitukset
- 15.06.2019 Verwood 140cm 5/33
- 21.06.2019 Verwood 140cm 2/33
- 17.01.2019 Rubinedal 150cm 1/30
- 18.01.2019 Rubinedal 150cm 1/30
- 04.02.2020 Chowter Sporthorses 160cm 23/30
- 06.02.2020 Chowter Sporthorses 160cm 1/30
- 10.02.2020 Chowter Sporthorses 160cm 3/30
- 11.02.2020 Chowter Sporthorses 160cm 1/30
- 18.02.2020 Chowter Sporthorses 160cm 1/30
- 04.04.2020 Chowter Sporthorses 160cm 2/40
- 08.04.2020 Chowter Sporthorses 160cm 2/40
- 13.04.2020 Chowter Sporthorses 160cm 2/40
- 19.04.2020 Chowter Sporthorses 160cm 5/40
- 28.06.2020 Elixir Sporthorses 160cm 1/30
- 01.07.2020 Elixir Sporthorses 160cm 4/30
- 02.07.2020 Elixir Sporthorses 160cm 1/30
- 02.07.2020 Elixir Sporthorses 160cm 5/30
- 03.07.2020 Elixir Sporthorses 160cm 3/30
- 04.07.2020 Hiivurin suomenhevoset 160cm 2/31
- 27.08.2020 Zodiac Stables 160cm 4/30
- 12.09.2020 Dare Stable 160cm 1/30
- 13.09.2020 Dare Stable 160cm 4/30
- 17.09.2020 Dare Stable 160cm 4/30
- 21.09.2020 Dare Stable 160cm 2/30
- 24.09.2020 Gestüt Helmwald 160cm 3/30
- 25.09.2020 Dare Stable 160cm 3/30
- 22.11.2020 Yemene 160cm 3/35
- 03.12.2020 Zodiac Stables 160cm 2/25
- 05.12.2020 Zodiac Stables 160cm 3/25
- 09.12.2020 Zodiac Stables 160cm 4/25
- 11.12.2020 Zodiac Stables 160cm 3/25
- 08.03.2021 Holmberg 160cm 5/37
- 10.03.2021 Holmberg 160cm 1/37
- 11.03.2021 Holmberg 160cm 2/37
- 12.03.2021 Holmberg 160cm 3/37
- 11.03.2021 Yemene 160cm 6/39
- 15.03.2021 Yemene 160cm 5/39
- 08.04.2021 Gestüt Helmwald 160cm 3/30
- 08.04.2021 Gestüt Helmwald 160cm 2/30
- 11.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 160 cm 4/44
- 12.08.2021 Elixir Sporthorses 160 cm 3/32
- 20.08.2021 Elixir Sporthorses 160 cm 1/32
- 28.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 160 cm 3/44
- 30.08.2021 Kilpailukeskus Lupin 160 cm 2/44
Kantakirjaus
PKK:n 111. kantakirjaustilaisuus
kutsu
20+20.5+18.5 = 81.9% = KTK-I
Ryhdikäs, erittäin suorituskykyinen ori. Lempeä, ruunamainen katse. Kuiva pää ja kaula, runko lihaksikas ja tiivis. Kuivat jalat, takajalkojen kulmaukset saisivat olla vakaammat. Toimiva tekniikka, hienoa valojen käyttöä silmää miellyttävällä tavalla.
PKK:n alaiset näyttelyt
Rakenneluokat
15.10.2021 Järnby. Puoliverioriit, tuom. Anne: KTK-sert, LKV, BIS3
17.10.2021 Zen. Hevoset ja ponit, tuom. Pölhö: KTK-sert
20.10.2021 Hiekka-Aho. Muut oriit, tuom. aksu: KTK-sert, LKV, BIS3
Muu kuva -luokat
13.12.2019 Järnby. Käsinpiirretty puoliverisille, tuom. Anne: KP, EM (tekniikka)
16.09.2019 Järnby. Käsinpiirretty puoliverisille, tuom. Inna: KP
>> “Näyttävällä tekniikalla toteutettu kuva, jossa on selkeästi panostettu hevosen lisäksi varusteisiin. Hienot yksityiskohdat, vaikka hyppy näyttäisikin vaikuttamalta esteen kanssa. Hevosen värityksessä on todella onnistuttu!”
Tarinoita Kidistä
With pride and passion
20. joulukuuta 2018, Rasmus kertoo:Torstaina me ratsastettiin. Pomo jakoi hevoset enemmän tai vähemmän tasan itselleen, Joachimille, mulle ja sille virolaiselle tytölle, joka vaikutti vähän kylmältä mutta oli sitäkin tehokkaampi. Eduardo, niiden tallityöntekijä ja hevosenhoitaja, laittoi meille ratsut valmiiksi kuin liukuhihnalta, heitti ne kävelytyskoneeseen ja lykkäsi sieltä käteen, ja me vaan ratsastettiin ja ratsastettiin, ja mä nautin joka ikisestä sekunnista.
Mä en ollut ratsastanut useampaa kuin kahta tai kolmea hevosta päivässä vuosikausiin, en varmaan sen jälkeen kun olin palannut tältä nimenomaiselta tallilta Suomeen, joten päivän viidennen hevosen jälkeen mä olin jo hapoilla. Joachim nauroi mulle, kun mä irvistin laskeutuessani pienen kimotamman selästä ja kuiskasin sille, etten jaksaisi enää.
”You better”, mies uhosi. ”You’re too young to be that lazy.”
”I’ll show you lazy”, mä kirahdin, mutta sen verran ponnettomasti että Joachim nauroi kahta kauheammin ja oli säikäyttää oman nelivuotiaan ratsunsa laukalle.
Päivän kuudennen hevosen pomo antoi mulle itse, kun mä olin saanut hoidettua kimon karsinaansa odottamaan pesua. Maitohapot katosivat jaloista, kun mä katsoin jättiläismäistä ruunikkoa, ja se katsoi korkeuksista takaisin. Mun kädet ehkä vähän tärisivät, kun mä otin ohjat ja ponnistin orin satulaan, mutta se ei johtunut väsymyksestä.
”This horse”, pomo sanoi ja laski kätensä hetkeksi mun polvelle, ”you’ll ride with pride and passion, or not at all. He’s called Kid.”
Mä tiesin, mutta en sanonut mitään, nyökkäsin vain.
Sitten mä ratsastin, with pride and passion, ja vaikka mä olin ratsastanut hyviä ja muutamia hiton hyviäkin hevosia elämäni aikana, niin Kid oli jotain ihan muuta.
Se oli tullut talliin vähän sen jälkeen kun mä olin 2013 lähtenyt, ja pomokin, joka oli riittävän vanha ja viisas tietääkseen ettei mitään Elämän Hevosia ollut olemassakaan, oli jossain haastattelussa sanonut löytäneensä orista toisen puolikkaansa. Ne olivat menneet ja kisanneet, ja voittaneet suunnilleen kaiken voittamisen arvoisen Keski-Euroopassa ja vähän muuallakin, ja sitten joskus vuoden tämän alussa lopettaneet. Mä olin kysynyt Joachimilta syytä ja Joachim oli sanonut, ettei tiennyt, vaikka varmasti tiesi.
”The only reason this horse is retired because I am”, pomo ratsasti loppukäynneissä ratsunsa mun ja orin viereen. ”He’s sixteen now, he’s not that old. But I feel like I’ve had what I wanted.”
”You’re retired?” mä kohotin vähän kulmakarvojani. Mä olin ollut varma, että pomo jos joku kuolisi hevosen satulaan.
”Yes”, pomo lausui hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Yes. Still want to ride, definitely… But that’s it. There’s nothing more I need to achieve. And when the passion is gone, nothing’s left.”
Passion, intohimo, se tuli esille jo toista kertaa tunnin sisään. Pomolla oli erikoinen tapa jakaa kryptisiä elämänohjeita silloin kun niitä vähiten odotti ja mä arvasin, että mut oli tarkoituksella laitettu Kidin selkään kuuntelemaan.
”I see there’s passion left in you”, se jatkoi. ”So many things awaiting. But the thing is, they’re waiting for you to go and get them. They won’t come to you while you sit back and relax.”
”Hmm”, mä vastasin ja mietin, mitä olivat nämä maagiset ASIAT joista pomo puhui.
”You’re young”, se sanoi sitten. ”Don’t get too comfortable.”
Ja sitten se siirsi ratsunsa raville ja pyyhälsi tiehensä jättäen Kidin hypähtelemään mun alla.
Don’t get too comfortable. Mitä helvettiä sekin oli tarkoittavinaan ja oliko se tosiaan paras vinkki, mitä pomolla oli mulle antaa? Että älä vaan nauti elämästä ja siitä mitä nyt on, koska nuorena pitää kärsiä.
Mä kohautin hartioitani ja taputin Kidiä kaulalle. Ehkä seuraavassa monologissaan pomo testamenttaisi sen mulle, ja kaikki kävisi äkkiä järkeen.
Huippuhevosia ja huippuhetkiä
30. kesäkuuta 2019, Rasmus kertoo:Kesäkuun kääntyessä heinäkuuksi pomo sairastuu tai ”sairastuu” ja laittaa mut ja Josefinan ratsastamaan Kidiä ja Silveriä. Joe on kuulemma niin kiireinen Alohaan tutustuessaan, ettei ehdi millään, joten siinäpä me sitten silmäillään niitä 160-luokkien hyppääjiä epämääräisin kauhunsekaisin tuntein, ennen kuin mä kiipeän Kidin selkään ja Josefina Silverin.
Totuuden nimissä on sanottava, että Josefinan tunteet eivät taida olla niinkään kauhunsekaisia kuin puhdasta kauhua. Se näyttää alkukäyntejä kävellessään siltä, että olisi mieluummin minkä tahansa muun hevosen selässä, vaikka Joe vakuutteli sille orin olevan oikein kiva ja kevyt ratsastettava, ennen kuin katosi Alohan kanssa metsäpoluille.
Mä taas tiedän satavarmaksi, etten ole koskaan ratsastanut niin kallista hevosta kuin Kid, ja siksi munkin liikkeissäni on vähän turhaa puristusta ja eleissä kireyttä, ennen kuin muutaman kierroksen jälkeen muistan orin olevan herkkä ja osaava, ei erityisen vaikea ollenkaan. ”Hevonen siinä missä muutkin” olisi vähän aliarviointia, mutta noh – samoilla avuillahan Kidkin toimii.
Estehevoseksi Kidillä on hieno ravi, ja joku jossain välissä on ehtinyt opettamaan sille jos jonkinlaisia kouluratsastustemppujakin. Mä ratsastan ympyröitä, pyydän takaosaa hetkeksi ulos ja hetkeksi sisään, yritän jumpata hevosta rennoksi ja pehmeäksi. Kid on kuuma, mutta ei läheskään niin kuuma kuin Lady, ja vaikka orillakin on taito hermostuessaan räjähtää yhtäkkisesti jokaiseen ilmansuuntaan, enimmäkseen se etenee halukkaasti ja tahdikkaasti.
Mulla on niin kiire keskittyä Kidiin, jonka jokainen askel pitää ratsastaa tai pakka hajoaa, etten mä ehdi katselemaan ympärilleni kuin välikäynneissä. Silloin mä vilkaisen Josefinaa, joka näyttää jo olevan Silverin selässä kuin kotonaan. Hopeanruunikko laukkaa rytmikkäästi ympyrällä ja Josefina istuu sen selässä kuin patsas. Se vaikuttaa hevoseen kauniisti ja pienieleisesti, enkä mä yhtään ihmettele, että Silver näyttää tyytyväiseltä.
Pomo saapuu kentän laidalle, kun me ollaan melkein valmiita tuntia. Se on käärinyt kaulansa ympärille jonkun jättiläismäisen, torkkupeitolta näyttävän huivin, mutta sen ääni on ehkä jopa tavallista kirkkaampi, kun se tiedustelee: ”How do they feel?”
Mä ohjaan Kidin pomon luo enkä voi olla hymyilemättä.
”Kid’s great”, vastaan lyhyesti, sillä mä olen kiinnostuneempi kysymään: ”How do they look?”
”Pretty nice”, pomo antaa vapauttavan tuomion. ”I’d be more careful to not to slow him down too much – try to be a bit more delicate with your hands. Josefine, Zilverado seems to be happy with you. Very good.”
Pomo on jo kääntymäisillään pois, mutta jatkaa sitten: ”Oh, it’d be nice if you two could ride them tomorrow, too. You can swap if you wish, but I thought Silver would suit Josefina better than Rasmus, he works well with ladies, I’ve seen. And maybe on Tuesday you could jump them.”
Josefina näyttää lievästi järkyttyneeltä, mutta hymyilee mulle, kun mä näytän sille peukkua pomon lähtiessä kävelemään poispäin. Mä tunnen oloni kuusitoistavuotiaaksi jälleen – en muista milloin olen viimeksi ollut näin vilpittömän innoissani.
Onneksi meillä on vielä kuusi viikkoa jäljellä.
Myrskyn silmässä
23. kesäkuuta 2021, katkelma Rasmuksen tarinasta:Tuuli nosti kentän hiekan ilmaan pyörteiksi ja lennätti sitä suuhun ja silmiin. Carrin loppukäynnit jäivät kesken, kun mä hyppäsin alas sen selästä ja lähdin juoksuttamaan sitä kohti tallia juuri, kun ensimmäiset pisarat kopsahtelivat mun kypärään. Josefina tuli mua vastaan tallikäytävällä Joe perässään ja heitti mulle riimun.
”Hevoset pitää hakea äkkiä sisään”, se sanoi. ”Nyt se myrsky sitten tulee.”
Mä jätin Carrin varusteet päällä karsinaan odottamaan ja ampaisin Josefinan ja Joen perässä pihalle. Kymmenissä sekunneissa muutama pisara oli muuttunut maailmanlopun kaatosateeksi, joka kasteli meidät läpikotaisin siinä ajassa, mikä meillä kesti spurtata tarhoille. Jester ja Fling laukkasivat hännät soihtuina tarhojaan ympäri ja Kidkin, joka oli elämässään ehtinyt nähdä jo kaikki säät ja paljon enemmänkin, pyöri omansa edustalla korvat luimussa ja puhisi levottomana, kun mä menin ottamaan sitä kiinni.
Kid ampaisi heti portilta kohti tallia niin, että mä olin menettää tasapainoni. Riimunnaru valui mun käsien välistä ja poltti kämmenpohjia samalla, kun elämä vilahteli mun silmien edessä. Musta tuskin jäisi jäljelle mitään, jos mä päästäisin mittaamattoman arvokkaan hevosen karkuun – oikeastaan silloin olisi sama kuolla itse vaikka salamaniskuun. Viime hetkellä mä onnistuin nykäisemään vastaan ja sain Kidin käännähtämään takaisin mua kohden. Ori levitteli sieraimiaan ja nosti päänsä korkeuksiin, mutta mä kaikkien mahdollisten ohjeiden vastaisesti kiersin riimunnarun käteni ympärille – murtunut ranne tai käsi olisi pieni murhe vaihtoehtoisen katastrofin rinnalla – ja puristin sitä sormet valkoisina. Kid tanssahteli mun rinnalla kilometreiltä tuntuvan matkan tallia kohden sadepisaroiden muuttuessa rakeiksi ja sitten takaisin vedeksi, ja kun me lopulta oltiin saatu kaikki kolme hevosta karsinoihinsa turvaan, mä huomasin mun käsien tahtomattanikin tärisevän vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti