25

"Oho, vau", Josefina naurahtaa astuessaan tallin toimistoon, ja käännähtää hymyilemään leveästi Rasmukselle. "Musta tuntuu, ettei me saadakaan puhuttelua."
"Älä?" Rasmus sanoo, ja hymy on jo tarttunut.

Pomo on edellisiltapäivänä kehottanut vakavailmeisenä tulemaan aamulla toimistoon. Rasmus on hänen poistuessaan todennut Josefinalle: "Kivaa, kesän ensimmäinen puhuttelu." Josefina on vain naurahtanut eikä ole sanonut mitään omista aavistuksistaan.

"Juu ei", Josefina hymähtää ja astahtaa peremmälle päästäen poikaystävänsäkin toimistoon, missä Joe puhaltaa veretseisauttavasti paperipilliin ja heittää Rasmusta juhlahatulla. Loput, kuten pomo ja Merit, toivottavat hyvää syntymäpäivää hieman hillitymmin.
"Birthday boy! Another year older, yet just as wise as you were yesterday", Joachim naljailee, ja pysähtyy pohtimaan: "In fact, I'm not sure I've seen any development in the past seven years."
"Says the man, who doesn't even age, let alone gain wisdom", Kaja virkkaa viitaten siihen, kuinka Joachim on yhä omien sanojensa mukaan 28-vuotias (kuten taisi olla jo Rasmuksen tullessa Saksaan ensimmäistä kertaa vuosia ja taas vuosia sitten).
"Oh, cool, thanks everyone!" häkeltynyt Rasmus kiittelee. "Even Joe."
"What do you mean 'even'? I was the mastermind behind all this", Joachim väittää, ja pomo yskäisee pienesti, mikä saa Joen kohauttamaan olkiaan. "Well, it might've been Josie who reminded us about the special day and Dierk maybe bought the cake, but I brought the whistle and hat. Put it on. You'll have to wear your birthday hat all day long. If you don't, none of your wishes come true, that's the rule."
"I'm quite sure I'll have to wear a helmet when I ride", Rasmus huomauttaa, ja saa Joachimin myöntymään siihen, ettei paperihattua tarvitse pitää ratsailla.

Kakkutarjoilu toimistossa on kelpo tapa aloittaa päivä.
"We could start having weekly cake day", Joe haaveilee. "Rasmus, could you turn 25 every week?"
"Or maybe you could finally turn 50 after being 28 for the last two decades or so", Rasmus ehdottaa viattomasti ja kirvoittaa syvältä kumpuavan naurunhörähdyksen itsestään Dierk Mayerista.

Joachim on vähällä pökertyä pöyristykseensä. Hetkeen saksalais-englantilainen suupaltti mieheksi ei saa sanaa suustaan, mikä on ennenkuulumatonta ja hulvatonta. Josefina kikattaa suutaan tuloksettomasti aukovalle kesäkollegalleen ja viimeistään silloin alkavat Rasmuksenkin suupielet nykiä.

"Fifty! How dare you", sydänjuuriaan myöten järkyttynyt Joe suhahtaa ja ryhdistäytyy sitten väittämään ylevästi: "Besides, that's impossible. I don't age, remember?"
“Oh. Right”, Rasmus sanoo kuivasti.

Vaikka ajan kulku ei tietysti Joachimia kosketakaan, kello kuitenkin tikittelee menojaan, eivätkä kakkukahvittelut kestä ikuisesti. Edessä on kokonaisen päivän edestä työtä. Hevosia piisaa kaikille ratsastettavaksi ja hoidettavaksi. Josefina on erityisen innoissaan omasta päiväohjelmastaan, sillä hänellä on alkaimaisillaan Joen sanoja lainatakseen "baby day". Josefina työskentelee tallin nuorimmaisten kanssa: aloittaa Divasta ja Fionasta, hyppää sitten hieman hitaasti käynnistyvällä Cashilla ja saa sen jälkeen nautiskella sileäntyöskentelystä kokeneen Silverin kanssa eskarilaisten välissä. Vaan kokeneen konkariratsun jälkeen on vuorossa taas yksi nelivuotias.

Cashin täysiverinen ikätoveri Phil on hontelo, kimo ja hellyyttävän kiltti. Josefina on ratsastanut sillä jo useamman kerran tulonsa jälkeen, ja tahtoo kovasti pitää miellyttämisenhaluisesta, herkästä hevosesta. On vain hivenen ongelmallista, että Phil on niin varovainen, että se kaipaisi ratsastajaltaan enemmän itseluottamusta kuin Josefina osaa edes kuvitella itsellään voivan olla. Hän on ratsastanut pikkiriikkisestä asti ja kohdannut monenlaisia hevosia, mutta Phil saa Josefinan jännittämään tavalla, jota hän ei muista muiden hevosten kanssa kokeneensa. Pomon kaiken näkevä ja takuulla arvioiva katse ei helpota. Josefinan ja Philin esteharjoitukset menevät pahan kerran mönkään.

Tuntuu lohdulliselta päästä tutun ja mukavan Pikin selkään sen fiaskon jälkeen. Musta tamma on ainakin menossa! Jo kahden ensimmäisen innokkaan hypyn jälkeen Josefina havaitsee hengittävänsä vapaammin. Alkuverryttelyn jälkeen hän on valmis lähtemään vaikka heti kilparadalle vauhdikkaan ja ennen kaikkea itsevarmalta tuntuvan ratsunsa kanssa. Pikilläkin on ollut epävarmuuden hetkensä, Josefina muistaa hyvin, mutta toisin kuin Phil, se ei käperry hermostuessaan huolisykkyräksi. Josefinasta on helpompaa ratsastaa hevosta, joka reagoi epävarmuuteen lisäämällä vauhtia, kuin täysiverioria, jonka reaktio on sama kuin hänellä itsellään: lamaantuminen.

Josefina ratsastaa kolmoissarjalle kieli keskellä suuta. Pomo häilyy näkökentän laitamilla. Josefina havaitsee miehen seisovan kädet puuskassa ja pää kallellaan, ja on parempi olla katsomatta pomon ilmettä sen tarkemmin. Edelliskierroksella Piki kiihdytti omia aikojaan, jäi kauas sarjan A-osasta, venyi sen yli ja yritti virkaintoisena kivuta B-osankin yli. Siihen ei hyppy enää riittänyt. Puomien kolina ja pikemminkin puolitoista kuin kaksi laukka-askelta saatteli ratsukon C-osalle, joka sekin putosi, sillä niin läheltä ei enää loikattukaan yli sen kokoisesta esteestä.

“Completely out of control”, puuskaisi pomo siihen, ja nyt Josefina tekee kaikkensa, jotta sama ei toistu.

Pieni pidäte saa Pikin kuulostelemaan taakse. Se ottaa avun vastaan Josefinan suureksi helpotukseksi, eikä kiihdytä kuten edelliskerralla. Tasaisemmasta laukasta hypytkin onnistuvat paremmin. Ratsukko löytää oikeat paikat eikä kolmoissarja tunnukaan yhtään hankalalta. Pikin kanssa ongelmien ratkaiseminen on helppoa, vaikka tietystikään edes sen kanssa kehittyminen ja ratsastaminen ei ollut niin helppoa ja suoraviivaista, että kertaalleen korjattu ongelma olisi johtanut pysyvään onnistumisten auvoon.

“We’ll work on her balance and strength”, Dierk Mayer ilmoittaa määrätietoisesti, kun Josefina antaa Pikin venyttää itseään ravissa pidemmälle ohjalle. Nuori ratsastaja kuuntelee tarkkaavaisesti, kun pomo arvioi Pikiä.

“Taisi mennä hyvin”, Carria harjaava Rasmus veikkaa nähdessään Pikiä talliin taluttavan tyttöystävänsä ilmeen.
“Meni! Piki ei ole pomon mielestä pilalla”, Josefina hymyilee auvoisasti.
“Ei tietenkään oo.”
“Kyllä mä tavallaan sen tiesin, Pikihän on hieno hevonen, mutta tuntui hyvältä kuulla, etten mä ole pilannut sitä pomonkaan mielestä”, Josefina selventää, ja kysyy sitten hymyileväisenä: “Miten sun syntymäpäivä on oikein mennyt? On ollut niin kiire hevosten kanssa, että mä olen hädin tuskin nähnyt sua kakkukahvien jälkeen.”
“Hyvin! Hevosrikkaasti. Se uusi Karma-tamma oli melkoinen persoona”, Rasmus kuvailee pomon myyntivälitykseen ottamaa täysiveritammaa. “Meinasi tarjoutua uusi syy tarjoilla tallissa kakkua. Joe olisi ilahtunut.”
“Ai meinasit pudota vai?” Josefina kysyy, eikä huolestu, koska Rasmus näyttää olevan yhtenä kappaleena eikä tosiasiassa suistunut satulasta lainkaan.
“Joo. Se pyörähti salakavalasti ympäri, kun olin kiristämässä sen satulavyötä.”
“Onneksi pysyit kyydissä”, sanoo Josefina, jonka olkapäätä vasten Piki yrittää rapsuttaa kutisevaa silmäkulmaansa. “Äläpä töni, Piki. Mä puran tän vain, ja sitten mä olen valmis. Onko sulla vielä ratsastettavaa tänään?”
“Ei”, Rasmus vastaa huolettomasti ja haukottelee. “Päivä pulkassa. Mitäs sitten tehdään?”

Josefina laskee Pikin varusteet telineeseen karsinan eteen ja vilkaisee poikaystäväänsä. Haukottelustaan huolimatta Rasmus näyttää vielä virkeältä. Sopeutuminen Dierkin edellyttämään työtahtiin ja ratsastuksen tehokkuuteen ottaa joka kesä aikansa heiltä molemmilta, Rasmukseltakin, joka ei jännitä pomoa samalla tavalla kuin Josefina.

“Jos sä vielä jaksat, voitaisiin kyllä mennä ulos syömään. Mä haluaisin viedä sut johonkin, kun on tosiaan sun synttäritkin”, Josefina ehdottaa ja kastaa pesusientä vesiämpäriin pyyhkiäkseen Pikin pahimmat hikiläntit. “Vaikka mun pitää ehkä käydä suihkussa ennen kuin voidaan mennä minnekään. Mutta mä käyn ihan vaan nopeasti, en pese hiuksia.”
“Mäkin voisin kyllä käydä suihkussa, mutta eihän kello ole vielä kamalasti. Mennään vaan treffeille”, Rasmus tuumaa.

Kun Piki on valmis, nuoret jättävät tallin taakseen.

“Muistatko, kun ekan kerran juhlittiin täällä sun synttäreitä ja se hullu hanhi kävi päälle?” Josefina muistelee yhtäkkiä ja tirskahtaa.
“Muistan, nyt kun sanoit”, Rasmus pärskähtää. “Kuinkas voisinkaan unohtaa. Yritetäänkö tänään olla kohtaamatta tappajalintuja?”
“Yritetään. Mutta kestäisitkö, jos kohdataan Joe ruoan jälkeen terassilla?” Josefina tiedustelee viekkaasti.
“Kuulostaa siltä, että tämä on jo sovittu juttu”, Rasmus arvaa harvinaisen tarkkavaistoisesti ollakseen Rasmus, ja naurahtaa sitten. “Kyllä mä tänään kestän, mutta Joen tuntien ilta voi mennä myöhään. Eli oikea kysymys on, kestänkö huomisen.”
“Kerran sä vain täytät kakskytviis”, hänen tyttöystävänsä muistuttaa hellästi ja ajattelee, että se kuulostaa jo hyvin aikuismaiselta lukemalta. Kyllä sitä sietääkin juhlia, ja niin tehdään.