Romy

Romy jättää itsestään pieniä jälkiä sinne tänne. Josefina, jota hapsottavat epäjärjestelmällisyyden alut muutoin säntillisen siistissä tallissa ahdistavat, huomaa noukkivansa seitsemättä kertaa kuluneiden neljän päivän sisällä jotakin Romylle kuuluvaa paikasta, johon se ei kuulu. Sivusilmällä hän on huomannut tunnollisen Linuksenkin tekevän samaa, ja Kaja on jo aamulla tulistunut uuden tulokkaan levälleen jättämiin varusteisiin niin, että on antanut hänen kuulla napakasti kunniansa. Sitten Kaja vasta olikin vähällä menettää todella malttinsa, kun puhuttelun kohde ei osoittanut minkäänlaista katumusta, ja ilman Edin sovittelevaa väliintuloa tallin käytävällä olisi takuuvarmasti käyty oikea ilmiriita.

Pikin suitsien solki solahtaa sulavasti kiinni, ja Josefina silittää tammaa ennen kuin vetää hanskat käsiinsä ja taluttaa ratsunsa ulos puolipilviseen kesäkuuhun. Ohimennen hän miettii, kuinka äkkiä kaikkien heidän elämänsä ovatkaan asettuneet uomiinsa: Piki käyttäytyy kuin olisi kotonaan täällä, tiimityöskentely ihmisten välillä on alkanut rullata niin kuin mitään taukoa ei tällä kokoonpanolla olisi ollutkaan ja Josefinassa itsessään vallitsee rauha, jollaista hän ei Kallassa kokenut enää aikoihin. Rauha on hieman lepattava ja levoton, mutta se on kuitenkin olemassa nyt kun opiskelustressi on irroittanut hänestä otteensa ja perhehuolet jääneet satojen kilometrien päähän.

On vaikea olla mielissään siitä, että nyt kaikkea sitä rauhaa, tasapainoa ja kotoisuutta on saapunut horjuttamaan Romy upeine poneineen. Josefinan ja Pikin saapuessa kentälle tyttö kiidättää kuvankaunista voikkoaan kohti suhteutettua linjaa, ja pomon leuat puristuvat hetkeksi yhteen. Josefina arvaa, että linjan ratsastamisesta on keskusteltu vain hetkeä aiemmin, kenties jo kolmatta tai kuudettatoista kertaa, eikä itsevarma tyttö ole ottanut konkarin ohjeista onkeensa. Dierk Mayer on ehkä iän ja elämänkokemuksen tasaannuttama, mutta kärsivällinen mies hän ei ole. Pikin satulavyötä kiristäessään Josefina laskeskelee sekunteja ja odottaa äkäistä palautepurkausta.

Sitä ei tule. Hämmentävän tyynenä, vain paikoitellen jähmeä elekieli hermojen kiristymisen paljastaen, pomo käskee Romya hidastamaan ja lähestymään tehtävää uudelleen ilman hurjaa ponin patistelua.

"Anna sen tehdä oma työnsä", Dierk sanoo saksaksi, eikä sivusta seuraava Josefina tietenkään ymmärrä ohjeistusta, mutta jokin siinä puheenvuorossa menee perille: Romy ratsastaa nyt maltillisemmin, prässäämättä poniaan.

Poni on hurjan hieno. Se on kaunis, kuuliainen ja laadukas. Se hyppää helposti ja laukkaa voimakkaasti. Omaa nätisti mutta ponioria vaatimattomammin liikkuvaa puoliveristään verryttelevä Josefina aprikoi, mahtaako Romy ymmärtää, kuinka etuoikeutetussa asemassa onkaan huippuponeineen, merkkivarusteineen ja valmentautumismahdollisuuksineen. Ainakaan teini ei anna eleelläkään viitteitä ymmärryksestä. Josefina itse on kipuillut etuoikeuksiensa kanssa siitä lähtien, kun koululaisena oppi ymmärtämään, että valtaosalle hänen luokkalaisistaan yhdenkin hevosen omistaminen olisi ollut ylellisyyttä, puhumattakaan kokonaisen tallillisen. On kulunut aikoja, kun tallilla käymisen ja hevosten kanssa olemisen iloon on sekoittunut vaikeasti pureksittavaa syyllisyyttä ja epävarmuutta siitä, miksi toiset saavat verenperintönä sen mistä joku muu haaveilee ja minkä eteen jotkut paiskivat töitä koko ikänsä.

"I am sorry, Josefine", Dierk sanoo hänelle viittilöityään häntä ratsastamaan luokseen. "We'll start in five minutes."
"It's okay", Josefina rauhoittelee miestä, joka ei koskaan tarvitse rauhoittelua ainakaan häneltä.
"Rosemarie was late from her own training", epätäsmällisyyttä inhoava pomo nytkäyttää paheksuvasti päätään poniratsukon suuntaan, ja Josefina miettii, onko Dierk antanut sisarensa pojantyttären kuulla kunniansa myöhästymisestä niin kuin taatusti olisi toiminut Joachimin tai Rasmuksen myöhästellessä (Josefina itse ei ole koskaan myöhässä mistään).
"Oh… well, that happens to the best of us, I guess", Josefina sanoo epävarmana (huolimatta siitä, ettei, kuten sanottua, ole itse koskaan myöhässä mistään).
“Hmph”, vastaa pomo, jonka on ehkä vaikea sulattaa sitä, että hänen ikioma sukulaisensa on hänen aikaansa kunnioittamaton myöhästelijä ja tallin siisteysstandardien kanssa riitelevä homssu.

Josefina jatkaa Pikin ratsastamista rennoksi, sopivan meneväiseksi ja kylliksi malttavaiseksi, jotta se ehtii kuunnella hänen apujaankin. Siinäpä ikuinen tasapainottelu! Jos pikimusta tamma saisi päättää, se luiskahtaisi aina ja ikuisesti kiireisemmäksi kuin Josefina haluaa. Se on kuitenkin herkkä ja kuuliainen hevonen kaiken hätäisyytensä alla, ja Josefinan on siksi toisinaan vaikea olla tekemättä liikaa. Joskus kaiken posottamisen keskellä tuntuu, että Piki tarvitsisi norsujarrua, ja silloinkin se havaitsee todennäköisesti pikkurillin liikahduksenkin. Vapauden ja ohjailemisen tasapaino — siinäpä haaste niin ratsastajalle kuin lastaan kasvattavalle, Josefina ajattelee Romya vilkaisten. Varmasti hänenkin vanhempansa ovat tehneet parhaansa.

Kun Dierk lopulta antaa huomionsa Josefinalle ja Pikille, se on totuttuun tapaan jakamaton. Teinin kanssa kiristyneet hermot eivät enää vaikuta kireiltä. Pomo antaa suoraa palautetta, kun sille on tarvetta, muttei siirrä Romyn kurittomuuden aiheuttamaa turhautumistaan Josefinan niskaan.

Josefina ihailee pomoa. Ihailu tiivistyy haluun tehdä parastaan Dierk Mayerin nähden. Kuinka suurelta etuoikeudelta tuntuukaan saada ratsastaa niin kokeneen ja kunnioitettavan hevosmiehen valmennuksessa — ja niinkin hienolla hevosella kuin Piki! Jos tamma häviääkin liikkeiden näyttävyydessä Romyn ponille, se on silti kaikilla mittapuilla Josefinan mielestä yksi täydellisimmistä hevosista, joilla hän on ratsastanut. Omatunto soimaa hieman, kun hän asettaa Pikin jopa ikioman Granninsa edelle, mutta ei kai sitä voi kiistää, että ratsastettavuudeltaan Pikin ja Pisanjin kaltaiset ripeät, notkeat herkkikset ovat huomattavasti paremmin hänen käteensä sopivia kuin jähmeä, hitaasti käynnistyvä ja vielä hitaammin taas uudestaan sammuteltava Granni. Oivallus ei tarkoita, etteikö kallalaisen pikkutallin laitumella varsansa kanssa kesää viettävä ikioma hevonen silti olisi Josefinalle mittaamaton tärkeä. Granni on opettanut paljon, ja tietysti hän on kiintynyt siihen, vaikka maailmassa on sitä helpompiakin hevosia.

Pikin monipuolisen puomijumpan jäljiltä Josefina tuntee olonsa nestehukkaiseksi ja aivonsa tyhjiin rutistetuiksi. Tuntuu hyvältä istahtaa hetkeksi alas juomaan yhdellä pitkällä kulauksella suurin piirtein puoli pullollista vettä. Pikikin saa ansaitsemansa mash-veden ja viilentävän suihkun, jollaisen tarpeessa Josefina olisi itsekin. Ensin on kuitenkin vietävä varusteet paikalleen.

Satulahuoneessa Romyn Duck-ponin varusteet on jätetty paikalleen, muttei siivosti. Josefina yrittää ohittaa asian olankohautuksella ja jättää jäljet tytön itsensä siivottaviksi, muttei lopulta kykene siihen. Hän irroittaa hikisen huovan satulasta ja nostaa sen satulan päälle. Jalustimista hän harjaa kengänpohjien tartuttaman hiekan pois. Huolimattomasti pestyt kuolaimet tarvitsevat nekin siistimistä. Vasta kun säntillinen järjestys on palannut satulahuoneeseen, Josefina sammuttaa valot ja sulkee oven perässään.

Joachim ja Rasmus, jotka ovat käyneet laukkuuttamassa Ykköstä ja Carria, saapuvat ratsuineen tallin pihaan juuri kun Josefina on lähdössä kotiin.

“Oi!” Joachim huikkaa riemukkaasti jo kaukaa. “Are you ready?”
“Yeah”, Josefina nyökkää ja hymyilee kimojen orien ratsastajille. “I’m ready when you are.”

Ostoksille lähteminen hikisenä suoraan ratsailla vietetyn päivän päätteeksi ei varmasti tulisi kuuloonkaan, ellei suunta olisi hevostarvikeliikkeeseen. Joe on luvannut hakea Dierkin tilaamat rehusäkit, kun taas Josefina tahtoo löytää uudet saappaat ja kypärän. Rasmus ei aio ostaa mitään, mutta löytää todennäköisesti vähintäänkin uudet hanskat — sillä kukapa poistuisi hevostarvikeliikkeestä tyhjin käsin! Kolmikko hoitaa yksissä tuumin Carrin ja Ykkösen valmiiksi, hyppää sitten Joen maantiepölyiseen autoon ja hurauttaa pihasta.

Matkalla pihatieltä maantielle he ohittavat nurmiläntin, jolle on levitetty yksi kappale vilttejä, muutama tyyny ja yksi teinityttö.

"Jeez”, Joe tokaisee, “that girl is lazy, let me tell you! I find it hard to believe she’s related to Mr Bossman himself.”

Josefina, joka on nähnyt Romyn ratsastavan useita kertoja ja tekevän niin menestyksenpalo silmissään, havaitsee olevansa eri mieltä Joen kanssa, muttei lausu ajatuksiaan ääneen.