keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Josefina: Menoksi

29. kesäkuuta
Siirtymä Suomen suvesta saksalaiseen kesäelämäämme oli yksi sulava solahdus sitten kun siinä alkuun päästiin. Ensiksi me tietysti pakkasimme, mikä oli hivenen stressaavaa, kun muisti, että mukanamme kulkivat myös hevosmatkaseuralaisemme Granni ja Carri (ja sen, että Rasmus ei koskaan oppinut aloittamaan pakkaamista ajoissa).

Mutta kun tavarat olivat autossa, hevoset lastattuna ja sataman osoite naputeltu navigaattoriin, kaikki alkoi sujua. Minä ajoin ensimmäisen etapin, sillä olin havahtunut siihen, että ajorutiinini katoaisi jos aina vain matkustelisin Rasmuksen kyydissä.

Laivamatkaaminen olikin jo tuttua huttua. Muutettuani pois vanhempieni luota minusta oli kyllä tullut melkoinen maailmannainen. Katsahdin Rasmusta ja mietin: olisinko reissannut yhtä rohkeasti ilman hänen seuraansa?

*****

30. kesäkuuta
"Jännittävää", sanoin, kun Rasmus käänteli ajoneuvomme peilejä itselleen sopiviin asentoihin. Pian me ajaisimme pois laivasta, ja viimeistään siitä alkaisi kesä - ihan virallisesti. "Älä jännitä", Rasmus vastasi huolettomasti. "Siellä on tutut tyypit ja hommat."
"En mä jännitäkään pahalla tavalla."
"Ai, no sitten."
"On kiva mennä takaisin."

Ja niin me sitten menimme. Ajomatka venyi hieman yli nelituntiseksi, mutta ei se mitään. Matkasimme sentään halki modernien urheiluhevosten synnyinmaiden: reittimme molemmin puolin jäivät Hannoverin ja Oldenburgin alueet, ja olipa lähellä Verdenkin.

Lopulta maisemat kuitenkin kävivät hyvin tutuiksi. Dierkin tallipihaan johtava tie ei ollut muuttunut miksikään, eivätkä olleet meitä jo odottavan Joachimin leveästi hymyilevät kasvotkaan.

*****

30. kesäkuuta
Rasmus oli liikkeissään vikkelämpi, ja niinpä hän ehti meitä vastaanottavan ihmisryppään luo ennen minua, joka tunsin oloni matkan jäljiltä kankeaksi.
"Good to see you man! Oh, guess who's here... And where is wifey?"

Joachimin kailotus lakkasi pieneksi hetkeksi, kun mies sai näköyhteyden minuun. Tiukkaa halausta myöhemmin pääsin tervehtimään Dierkiä itseään, Eduardoa ja Linusta sekä minulle vierasta naista - jonka Rasmus vaikutti kuitenkin tuntevan jo ennalta.

"Eh, and here's my... Josefina", poikaystäväni esitteli takellellen.
"Hi, I'm Denise. So, you're his wife?"

Tiedustelu oli niin kertakaikkisen vilpitön, että häkellyin.

"Let's get your horses settled, shall we", ehdotti pomo, ja niin väärinkäsitys jäi oikaisematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti