Josefina yrittää itse
Mun hevoseni ei ole koskaan pelännyt minkäännäköisiä esteitä, eikä se ole tainnut ikinä myöskään kieltäytyä hyppäämästä, vaikka este olisi ollut kuinka riemunkirjava tai ponnistuspaikka miten huono tahansa. Pitkälle vesiesteelle se kuitenkin vetää järjestään liinat kiinni. Musta tuntuu, että mä olen yrittänyt huijata sitä yli vesiesteestä jo puoli päivää, kun mä lopulta vaan uuvahdan kesken.
”I can’t!” mä julistan. ”It’s not happening. She won’t jump.”
En muista milloin olen ollut yhtä turhautunut kuin nyt. Olenko ikinä? Sen turkasen tunteen rohkaisemana mä ratsastan aitaan nojailevan Joen luo.
”Joe, I need your help with this stubborn horse”, puuskahdan. ”Please.”
Joachim miettii hetken ja nyökkää sitten.
”Alright, I’ll ride her first thing tomorrow.”
Granni pistää Joen hikoilemaan
Näyttää siltä, että Granni on voitolla. Härkäpäisesti se esittää Joellekin mielipiteensä epäilyttävästä, typerästä pitkästä vedestä, joka on sijoitettu kentän keskelle, minne se ei todellakaan Hänen Korkeutensa mielestä kuulu. Mä olen vähällä luopua toivosta. Ilmeisesti mun ei auta muu kuin toivoa, ettei me koskaan jouduta sellaisiin kisoihin, joissa Grannin pitäisi pyörtää periaatteensa. Onneksi vettä ei näe usein, ja tuskin koskaan meidän tasolla, sillä mä pidän itsestäänselvänä että en mä Grannin kanssa koskaan metrikolmeakymppiä ylemmäs kipuakaan.
Aluksi Joachim nauraa Grannin kieltäytymisille. Vähän hupaisiahan ne ovat, sillä Granni tekee ne mahdottoman flegmaattiseen tyyliin. Se ei tosiaankaan näe vaivaa ja yritä kieroja liukupysähdyksiä, vaan yksinkertaisesti hiipuu löysän käynnin kautta pysähdyksiin riippumatta siitä, miten Joachim sitä eteenpäin patistelee.
Hetken näyttää siltä, että mun hevonen todella on itsepäisempi kuin Joe, mitä mä en pitänyt edes etäisesti mahdollisena lopputulemana.
Joe pistää Grannin hyppäämään
Onneksi Joachim on kuitenkin lievään hulluuteen saakka sitkeä ja periksiantamaton. Silkalla luovuttamattomuudellaan se lopulta päihittää Grannin. Tamma alkaa jo näyttää todella kyllästyneeltä typerään vesileikkiin, ja ehkä se siksi sitten päättää loikata vetelästi yli vedestä.
Ylitys ei tietenkään ole puhdas. Mua itkettää ja naurattaa, kun mä katselen hevostani, joka läiskäyttää takajalkansa vesiesteeseen kuin ilmaistakseen vielä viimeisen kerran, että tämä homma ei ole lainkaan sitä varten. Granni pompahtaa sitten äkäisesti poljeskellen Joen pyörivät silmät ja saksankielinen jupina kertovat kaiken oleellisen siitä, mitä mieltä se mun luuskastani sillä hetkellä on.
Sen jälkeen Granni ei enää jaksa palata vastarannalle kiiskeröimään. Se leiskauttaa pari kertaa yli vesiesteestä ja vaikuttaa yhtäkkiä siltä kuin olisi koko ikänsä tehnyt niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti