Hyvillään
Pomo on mukana kisamatkalla. Mä tunnen sen silmät jatkuvasti selässäni, hevosen ohjia pitelevissä käsissäni, jalustimilla lepäävissä jaloissani - ihan kaikkialla (mutta ei sillä tavalla). Se saa mut keskittymään ankarammin kuin koskaan, vaikka se ei sano mitään. Mä teen hyvän radan Ismolla, vaikka se ottaakin yhden yllättävän puomin, ja vielä paremman Ruulla, ja sitten mä kiipeän Pupun selkään.
Se räjäyttää pankin. Seitsemänvuotias tamma hyppää paremmin kuin ikinä, ja musta tuntuu, että mä olen täydellisesti tilanteen tasalla.
Endorfiinihuuruissa mä olisin valmis suutelemaan Rasmusta intohimoisesti kaikkien nähden, mutta en sentään pomon. Se saapuu meidän viereen ja sanoo:
"Good job, Josephine."
Mä hymyilen entistäkin onnellisempana.
Kehitystä
Yksi mun rohkeimmista operaatioista kesän aikana liittyy oppimiseen, mutta ei esteratsastukseen eikä edes hevosiin. Mä päätän opetella saksaa niin paljon kuin ehdin, ja Joesta on hirvittävän hauskaa järjestää mulle oppituokioita. Joskus se ottaa mut mukaan kauppareissuille tai muihin sellaisiin arkipäiväisiin tapahtumiin ja pakottaa mut asioimaan puolestaan.
”You’re a quick learner”, se kehaisee joskus, kun mä olen tilannut ravintolassa kömpelösti ruokaa sille, Rasmukselle ja itselleni.
Sitten se koiranleukailee hilpeänä Rasmukselle:
”If she is both the looks and brain in your relationship, what does that make you?”
”Muscle?” Rasmus ehdottaa hetken mietittyään.
Joachim nauraa makeasti, hörähtää ”yeah right” ja iskee mulle silmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti