Pomo ei päästä meitä helpolla. Se ei paljon kuuntele mun epävarmoja jupinoita siitä, onko meistä Grannin kanssa muka hyppäämään isompaa kuin metrikahtakymppiä. Se johtuu joko siitä, ettei pomoa kiinnosta, tai siitä, etten mä uskalla jupista ääneen. Jos pomo sanoo, että hyppää tuo K2:n kokoinen este, sitten mä hyppään. Vaikka takaperin. En mä uskalla muutakaan.
Tietysti sen treenit vievät mua ja Grannia huimaa vauhtia eteenpäin. Ei Vernerikään ole jättänyt mutinoille sijaa, mutta pomo osaa olla vielä vaativampi, tai ehkä vaan säälimättömämpi. Ei se koskaan laita meitä sellaisen tehtävän eteen, joka olisi meille suorastaan vaarallisen vaikea, mutta mukavuusalue on harvinainen tila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti