Ei Granninkaan elämä kuitenkaan pelkkää ankaraa työntekoa ole. Välillä se saa rennompia jaksoja, jolloin se saa kävellä paljon ja tarhailla vaikka kellon ympäri. Se on kuitenkin Granni, ja mä tunnen sen riittävän hyvin tietääkseni, että vielä tarhailua enemmän se nauttii siitä, kun se saa porhaltaa menemään aivan täysiä.
Siksi mä tartun ilolla mahdollisuuteen viedä se treeniradalle laukkaamaan. Rasmusta ja Brania ei ole vaikea haastaa kisaan, ja pian me annetaan nuorten ja vauhtia rakastavien hevostemme juosta sydämiensä kyllyydestä. Se on melkein parasta, mitä yhdessä voi tehdä, ja meidän hymyt tarttuvat jopa pomoon, kun me palataan tallille naureskelevaisina ja huolet laukan nollaamina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti