Alkushokin jälkeen
Sitten kun mä lakkaan ujostelemasta Joachimia, mä alan pitää siitä. Onhan se vähän omituinen, mutta niin kai me kaikki, ja ainakin se on ystävällinen. Sen vitsejä ei vaan pidä ottaa itseensä, niin sen kanssa tulee hyvin toimeen.
Joen lempipuuhaa on muistutella meitä siitä, että me ollaan ällöjä. Ei me kyllä musta olla, sillä me vältellään kaikkia julkisia hellyydenosoituksia eikä koskaan kutsuta toisiamme millään kujertelunimillä. Mua kohtaan Joe on kai kiltimpi, koska mä olen niin herkkä, mutta Rasmus saa alati kuulla vinoilua muun muassa pehmeästä sydämestään, runopojan silmistään ja kuolavanoista leuallaan. Ei se oikeasti kuolaa, mutta sydän on mustakin ihanan pehmoinen.
Satulassa
Mulla on hirveän hauskoja hevosia, joista mä pidän tosi paljon. Enimmäkseen ne on aika nuoria tai jopa ihan vauvoja, mutta niiden kanssa on kiva työskennellä. Ne ovat saaneet hupsuja koodinimiä: on yksisilmäinen Ykkönen, pomppiva Ruu, sievä pieni Pikkumusta ja taitava Pupu. Ja sitten on tietenkin Granni, mun oma silmäteräni, joka jaksaa tavoilleen uskollisena koetella mun uskoa siihen, itseeni ja koko ratsastusharrastuksen mielekkyyteen. Tietysti, kun mä ratsastan sillä pomon valvovan silmän alla, mä ajattelen, että juuri se antaa mulle myös kaikkein suurimmat onnistumisentunteet. Sen kanssa pitää taistella joka onnistumisesta. Parhaimmillaan se suoriutuu vaikeistakin tehtävistä mallikkaasti, ja itsevarmuutta sillä on munkin edestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti