Läheisyyttä ja läsnäoloa
Kisapäiviin joskus mahtuva luppoaika on ehkä maailman paras asia. Kerran mä hyödynnän sen istahtamalla retkituolinsa hevosrekan kulmalle aurinkoon asetelleen Rasmuksen syliin. Kokoontaiteltavan istuimen kangas narahtaa vähän, ja hetken Rasmus puristaa käsinojia, mutta tuoli kestää meidät kyllä. Mä en ole vielä vaihtanut kisa-asuun, ja kun Rasmus kietoo tyytyväisenä kätensä mun ympärille, sen sormet hipovat mun shortsien paljastamia reisiä. Mä painan huuleni vasten Rasmuksen omia, ihan hetkiseksi vain.
Tietenkin Joe on ilmestynyt nojailemaan rekkaan mairea ilme kasvoillaan.
”I once told you business and pleasure don't go well together, but fortunately you were smart or stubborn enough not to listen to old Joe."
Lukitun oven takana
Sen kisapäivän aikana mä oivallan sen: mä olen fanityttö. Silloin mun ainoa starttini peruuntuu, kun hevonen polkaisee kenkänsä irti ja repii samalla kavionsa niin epäsiistiksi, ettei sitä niin vaan lennosta korjata. Niinpä mulla on luppoaikaa, ja mä asetun katsomoon. Rasmuksen radat saavat mut tuntemaan kaiken: sydämen kurkussa, toivon, pettymyksen, ylpeyden. Sen viimeisen suorituksen jälkeen mäkin palaan rekalle.
”Have you seen -”
”He’s in there.”
Mä astahdan rekan makuuhytin ovelle ja pujahdan sisään. Napsautan oven lukkoon.
”I am changing… oh. Josefina.” Rasmus tyyntyy tunnistaessaan tulijan.
”Hitto sä oot hyvä”, mä henkäisen poikaystävälleni, jota mä ihailen kilparatsastajana ja ihmisenä.
Ups. Taidan olla rakastunut.
Joe ostaa hevosen
Joachim saattaa olla pitkän linjan ammattilainen, ja sellainen kokemus tuo tiettyä viileäpäisyyttä hänen ja hevosten, toisin sanoen hänen työnsä, väliseen suhteeseen. Omien lellikkiensä suhteen mies on kuitenkin oletettua pehmeäsydämisempi, kuten saan kesän aikana oppia. Erään kerran hän katoaa kisareissulla toviksi omille teilleen, ja palatessaan ammattiratsastaja kulkee kuin olisi virittänyt jouset jalkapohjiensa alle.
“Miksi se näyttää noin iloiselta”, kysyn minä heti Rasmukselta, ehkä vähän epäluuloiseen sävyyn, ja mun poikaystävänikin katsahtaa lähestyvää Joeta.
“Oho”, Rasmuskin ihmettelee. “Vähän erikoista.”
“Mä en kyllä uskalla kysyä siltä, mikä sitä noin hymyilyttää”, naurahdan vähän hysteerisenä, sillä Joella nyt vaan on tapana esittää varomattomiin kysymyksiin sellaisia vastauksia, jotka saavat mut punastumaan varmemmin kuin kesken suukottelun huoneeseen pamahtava isoveljeni Alexander.
Meidän ei kuitenkaan tarvitse kysyä, sillä Joe kertoo aivan itse välittömästi kuulomatkan päähän päästessään.
“Come! I want to show you a horse that I just bought!” mies kailottaa, ja meidän kulmakarvamme spurttaavat kilpaa kohti taivasta.
Pian meitä talutetaan tallialueen halki. Joe on innoissaan, sitä ei voi olla huomaamatta, ja vähän siitä tarttuu muhunkin. Naurahtaen mä tiedustelen, mikä hevonen sai sen tekemään tuosta noin vain ostopäätöksen kesken kisojen, mutta se vain lupailee salamyhkäisesti, että näen kyllä pian.
Eräässä siirtokarsinassa seisoo kaunis mutta ilmeetön tamma. Se ei hievahdakaan, kun me pelmahdetaan sen karsinan ovelle, vaan katselee vain meitä apaattisena ja sulkeutuneen näköisenä. Siitä näkee, että se on hyvin huolehdittu; rautiaan karvapeite hohtaa puhtauttaan ja se on upeassa lihaskunnossa. Se ei näytä tippaakaan sairaalta, vaikka sen käytös on sellaista kuin on. Katselen hevosta, joka on kiireestä kantapäähän puhdasverisen estehevosen näköinen. Sievä kuin synti… mutta jotenkin niin kovin hengetön, että mun on vaikea ymmärtää, miksi Joachim katseli hevosta niin kuin se olisi maailman paras asia.
“She’s Alenas dauhter”, mies esittelee ostoksensa. “Aloha. That’s her name. Pretty as a Victoria’s Angel, isn’t she?”
“She sure is”, nyökyttelee Rasmus, mutta sitten se kurtistaa kulmiaan. “Does the boss know about this?”
“Nah, he’ll find out soon enough. It seems to me he is not planning on dying any day soon, so I figured since I am not going to get Alena, I might as well buy her foal. Although she’s not a little filly anymore, but yeah.”
Puhuessaan Joachim astahtaa omistajan elkein Alohansa luokse. Hellin ottein mies sivelee hevosensa kaulaa ja hyvinkulmautunutta lapaa. Tamma kääntää sulkeutuneesti päätään poispäin tuoreesta omistajaan, muttei lakkaa tarkkailemasta tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti