Hiljaa vain
Joe luulee, etten mä puhu englantia. Sehän on tietenkin mun oma syyni. Koko homma alkoi siitä, kun mä sen ekan kerran kohdatessani menin niin puihin, etten saanut sanaa suustani millään kielellä - en, vaikka Rasmus tuuppasi mua rohkaisevasti kylkeen ja puristi kummissaan mun sormia.
”Oh! She doesn’t speak English!” Joe sanoi, ja mä en uskaltanut korjata eikä Rasmus kai hämmennykseltään osannut. Sitten homma jatkui jonkun aikaa ja alkoi käydä liian kiusalliseksi korjata erehdystä.
Lopulta mun on kuitenkin pakko tehdä niin, koska meidän on määrä lähteä Joen kanssa kisareissulle. Nolona mä kerron sille puhuvani englantia mutta olevani ujo.
”I know”, se virnistää.
Näytön paikassa
Ensimmäiset kilpailut. Miten hirvittävän jännittynyt mä olen. Ihan kipsipalikkana mä kökötän autossa, ja välillä Rasmus puristaa mun kättä. Se juttelee Joachimin kanssa, mutta vilkuilee mua. Pelkääkö se, että mä oksennan? Mä pelkään. Vielä enemmän mä pelkään pyörtymistä. Kaikkein eniten pelkään sitä, että pysyn kivettyneenä vielä sittenkin, kun pitää nousta hevosen selkään. Juuri ennen sitä hetkeä Rasmus kuitenkin ilmestyy mun viereen. Se puristaa mut syliinsä ja suukottaa otsaa, sitten suutelee.
”Muista hengittää”, se sanoo seuraavaksi. ”Ja sitten vaan ratsastat. Ratsastaminen on hauskaa.”
Ratsastaminen on hauskaa. Se kuulostaa todella absurdilta, kun on tilanteessa, jossa yrittää tehdä vaikutuksen työnantajaansa, mutta onhan siinä perää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti