Josefina: Poni

Kun pomo sanoi, että mä saisin pian uuden ratsun, mä en tosiaankaan osannut kuvitella, että se olisi maailman nätein poni. Esmeronya on ollut tallissa vasta muutamia päiviä, ja mä olen juuri hypännyt sillä ekan kerran, mutta mä olen menettänyt sille jo sydämeni. Mä olen sille kyllä aika pitkä, mutta sopivampaakaan ratsastajaa ei tallista löydy. Kaja on aika samoja mittoja mun kanssa, ehkä jopa sentin-kaksi lyhyempi, mutta se ei kerta kaikkiaan suostu ratsastamaan ponilla, ei vaikka pomo jo antoikin sen kuulla kunniansa huonosta asenteesta. Kaja on ihmeellisen peloton, mä mietin ja paijaan poniani. Puhkean leveään hymyyn, sillä Kajan uppiniskaisuus on mun etuni: mä saan pitää Esmeronyan ihan itselläni, sillä ei miehetkään sen satulaan oikein voi kavuta.

Joachimia hykerryttää jokin kovasti, kun se välillä kääntyy vilkaisemaan mua ponini selässä. Muutaman kerran mä olen niin kuin en huomaisikaan, mutta sitten mun on pakko saada tietää, mille se oikein virnuilee. Mä en ole vielä oppinut, että pääasiassa Joachimin virneen syyt ovat sellaisia, joita mä en tahdo tietää.

“What?” mä kysyn ja keinun ponin käyntiaskelten tahdissa.

Rasmuskin kääntyy vilkaisemaan mua ja mun kirjavaa ratsua. Me ollaan kolmeen pekkaan kävelyttämässä hevosia tarhojen ympäri kulkevalla ratsastuspolulla hyppytreenien jälkeen. Polku on vähän vähättelevä nimitys, sillä kulkuväylä on niin leveä, että miehet mahtuvat aivan hyvin ratsastamaan rinnakkain sävyisillä Lätsällä ja Ismolla. Mä sitten seurailen Esmeronyan kanssa perässä, ja vaikka mä kiikun montakymmentä senttiä matalammalla kuin kumpikaan miehistä, ei me jälkeen jäädä. Ponitamma on pitkäaskelinen ja reipas menijä. Vauhdikkuudestaan huolimatta se on todella luotettava ja kiltti, jopa helppo. Kaikesta huomaa, että se on koulutettu viimeistä piirtoaan myöten oikein. Sillä on ehkä kilpaillut lapsi, mutta kotioloissa sitä on selvästi pitänyt ruodussa taitava aikuinen koko sen ratsunuran aikana.

“Nothing.”
“Nothing?”
“Nah.”

Jaha. Ei sitten. Joe katselee taas vain eteenpäin ja viheltelee ratsastaessaan.

Sitten se kuitenkin katsahtaa taas meitä ja naurahtaa haukahtaen. Päätään pudistellen se sanoo vierellään ratsastavalle Rasmukselle:
“Just look at her, so happy, so in loooove with her pony.”
“It’s a nice pony!” mä painotan. “She is so perfect. Such a gem. I want to keep her forever, but then again I think teaching children to jump is her destiny.”
“Ha.”
“What?”
“You know, if you had kids…”
“Oh. Joe, come on.”
“... I’d make a brilliant godfather.”

Mä nauran ääneen ja Rasmus tyrskähtää. Se vilkaisee Joachimia ja mä näen huvittuneen vireen sen suupielessä.

“You might be more like a funny uncle Joe”, mun poikaystävä huomauttaa tuolle kummalliselle ratsumestarille, joka makustelee titteliä hetken.
“Funny Uncle Joe. Yeah, I think I’d like that”, se tuumaa lopulta ja virnistää vekkulisti. “Now that that’s settled, you better get to work.”

Matka jatkuu seuraavalla tavalla:
Rasmuksen korvat punehtuvat vähäsen (tai siis aika paljon) ja se hypistelee Lätsän ohjia niin kuin ne olisi mielenkiintoisinta, mitä se on koskaan käsiinsä saanut. Mä nielen hysteerisen/kauhistuneen hymyn ja sukellan rapsuttelemaan ihanan ponini kaulaa. Joe viheltelee ja lauleskelee jotakin rivouksia rentona ja hyväntuulisena Ismon satulassa.

Tallin pihassa se kuitenkin, tietysti pomon kuullen, kajauttaa kuuluvasti:
”I know it’s none of my business what you do but personally I’d like to live as much as I can before having those babies. Funny Uncle can wait.”

Pomon katse kiinnittyy ohikiitäväksi hetkeksi muhun, ja se on niin erikoinen katse, että mä melkein säikähdän. Olenko mä tehnyt jotakin väärää? Sitten se on jo kiinnittänyt huomionsa Ismoon ja sitä pitelevään Joeen, joka on kyykistynyt kokeilemaan hevosen jalkoja ratsastuksen päätteeksi. Pari päivää sitten me oltiin huomaavinamme vähän lämpöä suuren mustan orin jaloissa, mutta se ei ole ollut lainkaan epäpuhdas liikkeissään ja Joen elekielestä päätellen kuumottelukin on nyt turha huoli. Mä toivon, että niin on Dierkin kumma katsekin. Saatoinhan mä vain kuvitella sen.

Sysään asian mielestäni todettuani, että oli Dierk muhun tyytymätön tai ei, mä en voi tehdä asialle mitään niin kauan kun se ei kerro mulle suoraan, mikä mun toiminnassani nyt on ollut surkeaa. Sen sijaan hoidan Esmeronyan tehokkaasti tarhaan. Ennen lähtöäni seuraavan ratsun hakuun mä nappaan herasilmäisestä ponitammasta kuvan ja lähetän sen Heidille. Mä olen alkanut tehdä sellaista vaivihkaista vaikuttamistyötä: ehkä, jos mä vain saan Heidin riittävän ihastuneeksi täydelliseen poniin, se päättää hormonihuuruissaan ostaa sen mun kummilapsen ratsuksi, ja sitten poni tulee meidän mukana Suomeen ja mä saan jatkossakin ratsastaa sillä.

Mikä mestarillinen suunnitelma, tuumaan tyytyväisenä, ja sitten jatkan työpäivääni upean Ladyn kanssa. Tavallaan mä olen onnellinen, kun mun ei nyt tarvitse hypätä sillä, sillä estetreeneissä se on aika räiskähteleväinen menijä. Toisaalta Lady on niitä hevosia, joilla hyppääminen tuntuu käsittämättömältä etuoikeudelta sitten, kun hommat toimivat. Oikeastaan koko tämä kesä kaikessa antoisuudessaan tuntuu aika etuoikeudelta, vaikka me tehdäänkin rankkaa työtä ja pitkää päivää.