Torstaina Josefina lähtee aikaisin yliopistolle ja Rasmus ottaa Joachimin mukaansa töihin. Hanni Koistinen, jonka englanninkielentaito on vähäinen ja saksankin osaaminen rajoittuu muutamaan sanaan, puhuu kuitenkin sujuvasti hevosnaista ja löytää nopeasti Joen kanssa yhteisen sävelen. Ehkä jopa liiankin nopeasti, sillä Rasmus ehtii siivota kuusi karsinaa siinä ajassa, kun molemmat putsaavat yhdet ja keskustelevat lopun aikaa käytävällä. Vaikka Hanni ei todellakaan ole mikään suupaltti, vaan päinvastoin, Joe onnistuu lirkuttelemaan todennäköisesti Hannin kaikki liikesalaisuudet tietoonsa. Ei sillä, että pomo vakoojaa tarvitsisi – hevoskauppa Saksassa ja Suomessa ovat Rasmuksen näkökulmasta melko lailla eri lajeja.
”Rasmus!” Joe huudahtaa ilahtuneena Rasmuksen tullessa tyhjentämästä kottikärryjä, aivan kuin yllättyisi siitä, että hänkin on paikalla. ”Hani promised that I can try and ride a real Finnhorse. Why don’t you have one? I heard they can do any discipline.”
“Any discipline at a certain level”, Rasmus irvistää. “I’m not really a fan.”
Joachim ei kuitenkaan lähestulkoon malta pysyä housuissaan, kun he lähtevät hevosia ratsastettaviksi. Hanni hevoskauppiaalla on Joen iloksi nyt tavallista hieman isompi valikoima suomenhevosia: kaksi myytävää ja kaksi ratsutuksessa. Rasmus ei ole siitä kovinkaan innostunut, sillä hänelle kulttuurishokki kevyiden puoliveristen ja suomenhevosten välillä on useimmiten liian suuri, vaikka hän kotimaisetkin kylmäveriset tietenkin valittamatta ratsastaa.
”Ooh, I wanna try that one”, Joe iskee välittömästi silmänsä pitkäharjaiseen liinakkoruunaan. ”He looks like the ones on postcards.”
”As you wish”, Rasmus kohauttaa hartioitaan ja ojentaa Joachimille riimunnarun. Rasmus päättää olla kertomatta, että liinakko on käytännössä suoraan raviradoilta ratsutukseen tullut seitsemänvuotias, joka ei osaa vielä juuri mitään. Hän päättelee, että Joe huomaisi sen kyllä ennen pitkää ilman ennakkovaroitustakin. Rasmus itse ottaa nelikosta ratsastettavakseen oman suosikkinsa, raamikkaan nelivuotiaan ruunikon. Kenttä on hyvässä kunnossa, joten he päättävät ratsastaa ulkona, jonne Rasmus kasaa muutaman kavaletin ja pystyesteen. Joen ratsu ei vielä ymmärrä niiden päälle, mutta Rasmuksen hevoselle pienet hypyt tekisivät hyvää silläkin uhalla, että se saattaa olla hieman virkeä.
Virkeä on Joenkin hevonen – ruunan ravissa on toistaiseksi vain kaksi vaihdetta, kovaa hölkkää ja kovaa kisavauhtia. Laukan se nostaa, mutta kolmetahtista siitä ei saa tekemälläkään, ja taipuminen on hevoselle vielä jotakuinkin tuntematon käsite. Joe kuitenkin jumppaa ruunaa kasvot loistaen, ja kun hän on saanut hevosen laukkaan kohtuullisen yrittämisen jälkeen, hän silmääkään räpäyttämättä ohjaa sen kohti pystyestettä. Ruuna harppaa pärskähdellen yli, eikä Rasmus voi olla nauramatta. Joe jos joku saattaisi onnistua taikomaan ex-ravuristakin estehevosen muutamalla ratsastuskerralla.
”So much fun”, Joe intoilee, kun he kävelevät loppukäyntejä. ”I see potential! Should I take this one with me to Germany?”
”Why not. You could suggest a new business idea to the boss”, Rasmus sanoo vakavana. “Trading Finnhorses! Markets in Germany must be huge.”
“Could be”, Joe vastaa tarmokkaasti. ”Who doesn’t want a versatile, exotic and pretty horse! I must speak to Hani right away.”
Rasmus on tietenkin varma, että Joe vitsailee, mutta miehestä ei voi koskaan mennä täysin takuuseen. Niinpä Rasmus katsoo parhaaksi vaihtaa aihetta, ennen kuin Joe oikeasti solmisi miljoonien välityssopimuksen ja Rasmus saisi pomon peräänsä, kun oli toiminut välikätenä katastrofaalisessa diilissä.
”I still don’t have anything for Josefina”, Rasmus paljastaa. ”For Christmas, I mean. Any ideas?”
“A foal”, Joe vastaa välittömästi. ”Of course. I’d have some prospects in mind.”
Rasmus huokaa. “Something a bit cheaper?”
“A puppy?”
“Man, help me out here”, Rasmus pyytää tuskaisena. ”Something that is not alive. I’m not a Christmas person. I’m the worst with gifts.”
“A dead puppy”, Joe vastaa. “Just kidding. Ferry tickets to Germany for the summer?”
“I’m not sure she would love it”, Rasmus sanoo totuudenmukaisesti ja hänen ajatuksensa käyvät edellisessä sunnuntaissa. “I mean, I would, but I guess that’s not enough.”
“Well, she’d better, cause I’ll be waiting for her. And you guess, who else is?”
“Kaja?” Rasmus ehdottaa viattomasti.
“Ha ha”, Joe virnistää. “The boss would be crushed if you didn’t come. He’s a one big softie nowadays. One day he actually said that he misses you guys being around. I mean, so far the only thing he’s been longing for is his youth.”
“Nice story, but not sure if I should believe it”, Rasmus vain hymähtää, mutta hän päättää painaa idean mieleensä. Ehkä, jos asia tulisi vielä puheeksi, ja Josefina vaikuttaisi olevan oikeasti kiinnostunut… Mutta siltikin, joululahjan pitäisi olla ensisijaisesti Josefinaa varten, ei häntä itseään.
Rasmus huokaa. Ehkä hän vain ostaisi sen koiranpennun, jos
ei sentään varsaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti