Sunnuntaina Rasmus ja Josefina heräsivät myöhään ja hivenen huonovointisina. He eivät olleet viihtyneet Kalla Cupin after rideissa lähellekään koko yötä eikä Rasmus mielestään ollut edes ollut kovinkaan humalassa, mutta silti hänen päätään särki ja suutaan kuivasi, kun hän kömpi Josefinan yli noustakseen sängystä.
”Onneksi ei ole töitä”, Josefina mumisi ja nipisti silmänsä kiinni. Josefinan lauantai oli ollut pitkä kuin nälkävuosi, ja hän kaipasi lisää unta.
Rasmus sen sijaan kaipasi vettä, ja sen jälkeen hän kaipasi suolaa ja rasvaa. Onneksi Rasmuksen bravuuriaamiainen sisälsi molempia. Hän paistoi pannulla puoli kennoa kananmunia, paketillisen halloum-juustoa, kourallisen kirsikkatomaatteja ja parin metrin edestä pekonisuikaleita. Kun hän oli valmis ja lapannut ruoan kahdelle lautaselle, keittiön lampun ympärillä leijui sankka savu ja Rasmus tunsi, kuinka hänen hiuksensa olivat imaisseet rasvankäryn kuin pesusieni veden. Rasmus avasi ikkunan, nappasi mehupurkin kainaloonsa (lasit eivät valitettavasti mahtuneet mukaan) ja kantoi lautaset makuuhuoneeseen.
”Hyvää huomenta, nuori neiti”, Rasmus laski Josefinan lautasen sängylle ja asemoitui omansa kanssa sängyn päätyyn selkä seinään nojaten. ”Meidän pitää kaataa tänään kuusi, joten tässäpä ravitseva aamiainen alkuun.”
”Mitä kello on?” Josefina kysyi unesta käheällä äänellä ja
pyyhki silmiään, ennen kuin kampesi itsensä istuvaan asentoon.
”Kohta kaksitoista”, Rasmus kertoi. ”Jos ollaan oikein sukkelia, ehditään ennen pimeää.”
”Ei taideta ehtiä”, hänen tyttöystävänsä sanoi haukotuksen
lomasta. Josefina sitoi hiuksensa löysälle nutturalle pään päälle ja tarttui
sitten lautaseen ja haarukkaan. ”Huh, kylläpäs nukuttikin.”
”Sanos muuta”, Rasmus nyökäytti päätään. ”Onneksi kohta on
joulu.”
”Mitä mun korvani kuulevatkaan?” Josefina virnisti.
Rasmus tuhahti. ”Loman takia! Voidaan nukkua vaikka kaksi
päivää putkeen.”
”Joo, paitsi ei jouluaattoa”, Josefina muistutti. ”Eedit
odottaa meitä kylään.”
”Ja mun porukat”, Rasmus lisäsi huokaisten. ”Onneksi siellä ei tarvitse olla pitkään.”
Toisaalta järjestelyssä oli sekin hyvä puoli, ettei Rasmuksen ja Josefinan tarvitsisi kokata niin paljon: sekä naapurissa että Rasmuksen vanhemmilla taatusti olisi notkuvat pöydät täynnä jouluherkkuja. Mutta kuusen he kyllä tarvitsivat, sen Josefina oli päättänyt. Kun kaksikko lopulta tunsi elinvoiman virtaavan takaisin jäseniinsä, oli toden totta tullut jo hämärää. Josefina varustautui kuusenhakureissuun otsalampulla ja Rasmus sodanaikaisen näköisellä sahalla, jonka oli löytänyt varastosta.
Matka ei onneksi ollut pitkä: hehän asuivat nykyään metsän laidassa.
”Eedit sanoi, että minkä vaan voi ottaa, kunhan tuo samalla
sinnekin pikkukuusen”, Josefina kertoi katseellaan metsää haravoiden. ”Mutta
ollaan tarkkana, ettei mennä Merenheimojen puolelle.”
”Se ukkohan varmaan lasauttaisi haulin mun takalistoon”, Rasmus irvisti. ”Saattaa lasauttaa ihan varmuuden vuoksikin. Pitäisiköhän se lamppu sammuttaa?”
Josefina naurahti. ”Ollaan vaan nopeita. Ei kai sen kovin
tuuhea tarvitse olla?”
Rasmus ravisti lumet pois lähimmästä kuusesta, joka osoittautui toispuoleiseksi, mutta Rasmuksen mielestä ihan sympaattiseksi. ”Tääkin on mun mielestä jo ihan kelvollinen.”
”Hmm, josko kuitenkin joku vähän kauniimpi”, Josefina kuitenkin ehdotti varovasti ja lähti kulkemaan syvemmälle metsään. Rasmus seurasi perässä. Pienen haeskelun jälkeen he päätyivät suunnilleen Josefinan mittaiseen pieneen, syvän tummanvihreään kuuseen, joka sojotti suunnilleen saman verran joka suuntaan. Eeditille Josefina valikoi hieman pidemmän mutta harvemman kuusen. Kumpikaan ei ollut paksuvartinen, mutta Rasmus sai siitä huolimatta sahata sydämensä kyllyydestä. Josefina lupasi kyllä tehdä osansa, mutta Rasmus ritarillisesti kieltäytyi, vaikka puuskuttikin työn päätteeksi posket punaisena ja keuhkoa pistäen.
Kuuset jäivät vielä ulos odottamaan joulun tuloa, osin siitä syystä, että Josefinan mielestä kuusi piti tuoda sisään vasta juuri ennen aattoa, osin siksi ettei heillä ollut vielä kuusenjalkaa. Eikä joulukuusenkoristeita, Josefina huomautti, pientä Sokan siskoksilta saatua Lara-näköiskoristetta lukuun ottamatta. Mutta jotain juhlallista heidän itse valitsemassaan ja kaatamassaan kuusessa silti varmasti olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti