Joachim joutui heräämään ensimmäiseen päiväänsä Kallassa jokseenkin krapulaisena. Mies ryömi keittiöön hieman ennen yhtätoista silmät ristissä ja poskella punainen painauma tyynyliinan rypystä. Josefina oli opiskellut jo useamman tunnin tietokoneen ääressä, ja Rasmus oli ehtinyt entisen markkinointiapulaisen ominaisuudessa muokata ja julkaista myyntivideot muutamasta Hannin hevosesta. Kaksikko vaihtoi huvittuneen katseen.
”I need”, Joe kähisi ja avasi ensimmäisen vastaantulevan kaapin, ”water.”
”Above the sink”, Josefina ohjeisti. Joe otti isoimman mukin minkä löysi, laski sen täyteen vettä, joi kaiken muutamalla kulauksella ja toisti toimenpiteen neljä kertaa. Sitten hän laski mukin tiskipöydälle ja huokaisi kovaan ääneen.
”Okay then, should we head to the stables?” ratsumestari kysyi ja läiskäytti kätensä yhteen.
Rasmus vilkaisi häntä epäluuloisena, mutta Joe näytti olevan tosissaan ja saaneen hiipuneet voimansa takaisin suomalaisesta hanavedestä. Silti oli Rasmuksen mielestä pieni ihme, että jo yhdeltä he todella olivat Kaajapuroilla valmiina lähtemään maastoon. Matkalla he olivat poikenneet hakemassa Branin Auburnissa – ”rather ritzy”, oli kuulunut Joen tuomio, ja he olivat poistuneet paikalta mahdollisimman pian ennen kuin kumpikaan perijättäristä törmäisi heihin.
Joachim oli saanut valita ratsun, ja vaikka mies olikin rapsutellut Pikiä pitkän aikaa ihastuksesta (tai taka-alalla yhä vaanivasta krapulasta) huokaillen, hän oli kuitenkin päätynyt Kisseen. Rasmus sai kokeneimmalla Branilla johdattaa kolmikon maastoon. Lunta oli satanut jälleen edellisyönä, ja nyt sitä alkoi olla jo hyvä kerros: Bran työnsi kävellessään turpaansa lumihankeen ja Kisse hypähteli Joen alla aina, kun puista putoili lumihiutaleita sen takaosalle.
”I wanna canter through the fields”, Joe ilmoitti, kun metsän läpi mutkitellut polku kääntyi pellon laitaan. ”Can we?”
”If you promise not to fall”, Rasmus virnisti. “Your horse is a bit green in these sorts of things.”
“I’ve never fallen off a horse”, Joe vannoi ja taputti niskojaan nakkelevaa Kisseä kaulalle. ”Besides, she’s great. We can manage. Josie, can you manage?”
Josefina pyöräytti silmiään: ”Oh, you bet.” Niinpä he siirsivät ratsunsa ravin kautta laukkaan eivätkä empineet päästää niitä kiihdyttämään vauhtia neliksi. Kisse, joka ei tosiaankaan ollut saanut laukata porukassa kovinkaan monen pellon halki elämänsä aikana, heitti juostessaan jänisloikan jos toisenkin, mutta Joe roikkui kyydissä ja nauroi. Piki juoksi pää pystyssä ja korvat hörössä, ja Bran kiihdytti vauhtia vain juuri sen verran, että pysyi turvanmitan sen edellä. Pöllyävä puuterilumi kasteli Rasmuksen kasvotkin.
Kukaan ei pudonnut, ja kun he palasivat puolta tuntia myöhemmin takaisin Kaajapuroille, kaikkien posket olivat punaiset ja hevoset pärskivät tyytyväisinä.
”Is your hangover now cured?” Josefina tiedusteli hypätessään alas Pikin selästä.
Joachim esitti tietämätöntä. ”Which hangover?”
Ennen kotiinlähtöä Josefinalla ja Rasmuksella oli vielä tärkeä vanha tuttu esiteltävänä Joelle: Granni. Vaikka tamma ei muistuttanut vielä lähellekään tynnyriä, sen tiineys oli kuitenkin jo niin pitkällä, ettei neiti hapannaama ollut päässyt maastoretkelle mukaan. Niinpä he tarjosivat Grannille oman pikku metsälenkin maasta käsin. Iltapäivän kevyt lumisade oli yltymässä jo aikamoiseksi tuiskuksi, mikä ilahdutti saksalaista vierasta erityisesti.
”Man, I love Finland”, mies hönki ja huitoi lumisia puita kohden. ”Go there, I’ll take a picture! Say cheese. What is it Finnish?”
“Juusto”, kuvaan hieman vastahakoisesti asettunut Rasmus sanoi synkästi, mutta kiersi sitten kätensä Josefinan käsikynkkään eikä voinut olla hymyilemättä. Joachim intoili ja nauroi vuoron perään niin, että Grannikin tuli uteliaaksi ja nosti hienopiirteiset korvansa pystyyn.
”You look absolutely gorgeous”, Joe sanoi, mutta ei
eritellyt, ketä heistä kolmesta hän tarkoitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti