“Herätys, unikeko”, hymähti Josefina aivan Rasmuksen korvan juuressa — niin lähellä, että naisen hengitys kutitti hieman ja nenänkärki, vai olivatko ne sittenkin huulet, hipoi miehen korvanlehtiä.
“Kuinka vähän kello on?” Rasmus kysyi karheasti. Vaikka Josefina osasi olla hyvin järkiperäinen olento, mies ei olisi yllättynyt, jos joulun henki olisi ottanut tyttöystävän valtaansa ja saanut ujutettua tämän päähän, että Rasmus piti herättää vuorokauden vasta vaihtuessa toteamaan, että oli jouluaatto.
“Vartin yli kahdeksan jo”, Josefina kertoi, kohottautui polvilleen ja venytteli hyväntuulisen näköisenä.
“Jo. Jopas”, Rasmus tokaisi kuivasti, mutta hyvä tuuli tarttui, ja sitä paitsi Eedit oli aivan varmasti ollut hereillä ainakin viidestä alkaen ja porisutellut puuropataansa.
“Meinasin herättää sut jo pari tuntia sitten, mutten viitsinyt. Näytit niin unisen rauhalliselta.”
Rauhaa riittää myös Eeditin luona, kun he hyvin pian Rasmuksen heräämisen jälkeen löytävät tiensä sinne. Jokin herttaisen vuokranantajan olemuksessa rentouttaa aina Josefinaa. Kun Eedit hymyili vastaanottaessaan hemmottelukorin, jonka Josefina oli hänelle koonnut, oli helppo uskoa hymy vilpittömän ilahtuneeksi ja lämpimäksi. Naapurinrouva ei esittänyt hymyä seurapiirileikkinä. Eedit oli rehti ja kiltti.
"Puurossa ei ole mantelia", Eedit vakuutti, kun he hyviä jouluja toivoteltuaan istuivat alas. "Sen sijaan kätkin sinne rusinan, niin voidaan kuitenkin etsiä hyvää onnea ja toiveiden toteutumista."
"Ai etsitään rusinat puurosta", Rasmus naurahti ja puristi vieressään istuvan Josefinan kättä nopeasti. "Mun toive olikin selvitä joulusta ilman reissua päivystykseen, eli se toteutui jo. Te siis tarvitsette rusinaa enemmän, joten aloittakaa te."
"Kovin ystävällistä", Josefina tuhahti hymyssä suin poikaystävälleen, ja muistutti vielä: "Kertaakaan sinä aikana, kun ollaan tunnettu, en oo saanut anafylaktista sokkia."
"Et niin, mutta mä muistan kun Alexander kertoi siitä kun lapsena sait", Rasmus totesi. "Ja mulle riittää se tarina. En välittäisi kokea livenä."
Pöydän toisella puolella istui Eedit ja näytti onnellisemmalta kuin aikoihin.
Kaiken kaikkiaan aamu oli mitä onnistunein. Toistaiseksi aikataulukin piti, ja hiljaksiin tipahtelevien lumihiutaleiden alla nuoret astelivat tarhalta toiselle jaellen hevosilleen omenoita ja kuivia leipiä jouluherkuiksi. Oli tuntunut järkevimmältä suunnata ensin Kaajapuroille, kun oli vielä takuulla valoisaa. Auburnin paremmat valaistukset sallisivat käynnin hämäränkin tullen.
"Grannista ei kyllä ole tainnut tulla sen leppoisampi, vaikka se nyt onkin tiine", Rasmus arveli, kun hänen tyttöystävänsä tamma luimisti korviaan Josefinan pujahtaessa aidan ali sen tarhan puolelle. Rasmus itse jäi katselemaan kaksikon rapsuttelutuokiota sivusta. Granni ei välittänyt hellyydenosoituksista määräänsä enempää, ja toisaalta tuntui mukavalta taata kaksikolle kahdenkeskinen hetki.
"Leppoisampi? Ei mainittavasti. Ehkä se säästelee äidillisen lempeyden siihen hetkeen, kun sillä on oma varsa", Josefina vastasi, muttei kuulostanut luottavaiselta: he molemmat taisivat epäillä, että Granni saattaisi olla melko topakka emätamma.
"Kiva nähdä, millainen Akun lapsesta tulee", sanoi Rasmus, joka ei hävennyt epäammattimaista ilmaisua lainkaan. Mitäpä suotta, kun vain Josefina oli paikalla kuulemassa.
"Täydellinen", Josefina ennusti ja innostui: "Sun äidillesi voisi ottaa kuvan Grannista. Näkihän se sen eilen, mutta loimet päällä vain. Jos mä onnistun taiteilemaan nämä loimet siististi tältä pois ja takaisin, otatko kuvan? Sun äidin orin varsahan täällä kasvaa."
"Ja kovaa vauhtia kasvaakin", Rasmus hymähti ja lupasi auliisti toimia kameramiehenä.
Pikikin pääsi kuvaan. Koska se oli energiaa keräävää sorttia ja liikkunut jo eilen vain kevyesti hidastempoisella maastolenkillä, Josefina oli päättänyt antaa sen juosta vähän irtona tänään. Suurin tarha oli tyhjillään, joten he suuntasivat sinne, sillä Verneri ratsasti Lazzoa parhaillaan kentällä. Pikille juoksentelusuunnitelma sopi loistavasti. Sitä ei tarvinnut juuri kannustaa liikkumaan, sillä vauhti oli sillä verissä ja iloisesti se kirmailikin suuntaa tuon tuostakin vaihdellen menemään.
"Kiva nähdä se noin iloisena", Josefina hymähti. Kaajapuroilla oli enimmäkseen oikein hyvä pitää hevostaan, kun eläimillä oli siellä tilaa olla eläimiä. Joskus Josefina kyllä kaipasi parempia mukavuuksia, mutta koki olonsa niin kotoisaksi täällä, ettei tosiasiassa harkinnutkaan hevostensa siirtämistä muualle.
"Aika hyvä kuva", Rasmus yhtäkkiä arvioi varovaisen tyytyväisenä otostaan, mikä sai Josefinan kääntymään hänen puoleensa.
"Totta!" Josefina ilahtui. "Osaisinkohan mä muokata noi aitalangat pois…?"
"Ei kai se kovin hankalaa olisi", Rasmus arveli.
"Pitääpä yrittää ajan kanssa. Ajasta puheenollen: pitäisikö meidän siirtyä kohta Auburniin, niin ehditään sitten Jaanan ja Hannun luo ihmisten aikoihin?"
"Voidaan me mennä. Hitsi. Mieti millaista olisi käydä kävelyttämässä hevosia ratsastuspuistossa", Rasmus haikaili kaihoisasti. "Harmi kun ei ehditä tänään."
Josefina naurahti lämpimästi.
"Oletkos sittenkin vähän romantikko", hän kiusasi kumppaniaan, joka suoristi ryhtiään.
"Miten niin sittenkin? Osaanhan mä olla romanttinen", Rasmus puolustautui. "Tuon aamiaista sänkyyn ja kaikkea."
"Osaat, osaat! Mutta silti", Josefina sanoi pukiessaan Pikille riimua. "Että ihan fiilistelet puistossa samoilua."
"No ajattelin vaan, että onhan siellä aika nättiä", Rasmus tuhahti, mutta suli hymyyn, kun Josefina kurotti suikkaamaan suukon hänen ulkoilman punaamalle poskelleen. "Mutta ehkä se just onkin parasta sun kanssa. En mä sinne välttämättä yksin menisi fiilistelemään. Jos se tekee musta jonkun pehmon niin olkoon sitten niin."
Josefina nauroi. Piki askelsi eloisa ilme hevosennaamallaan heidän rinnallaan, mikä sai Rasmuksen pohtimaan, soveltuisiko aina vähäsen kiireinen tamma kovinkaan hyvin enemmän tai vähemmän romanttiselle ratsastusretkelle. Ehkä pitäisi valita jokin toinen hevonen, tai vain lähteä suosiolla reippaalle laukkavedolle. Se vasta olisikin hauskaa. Rasmus toivoi äkkiä kovasti, että he Josefinan kanssa ehtisivät piankin taas ratsastamaan yhdessä.
"Onpa kiva, kun Kisse on täällä ja voidaan käydä useammin yhdessä tallilla", Josefina hymähti juuri aivan kuin olisi ajatellut aivan samoja asioita kuin poikaystävänsä.
"Niin on", Rasmus sanoi ponnekkaasti ja päätti visusti pussata Josefinaa heti, kun he ehtisivät pois ratsastustaan lopettelevan Verneri Kaajapuron näköpiiristä.
"Ja onpa ollut tunnelmallinen aatto tähän asti", Josefina kehui samalla kun Rasmus avasi Pikin oman tarhan porttia ja hätisteli uteliasta Harry-hevosta kauemmas, jotta Josefina ja Piki mahtuivat pujahtamaan sisään. Josefina päästi Pikin vapaaksi ja jutusteli hieman tammoille: "Heippa Piki, ja Harry. Joulumieltä teillekin. Älkää riehuko liikaa."
Sitten Josefina kääntyi portin pielessä seisovan miehen puoleen.
"Ja sitten Branin luokse?" tyttöystävä ehdotti ja hymyili niin, että Rasmuksen vatsanpohjassa tuntui vähäsen hassulta ja suupielet kohosivat väkisinkin matkimaan Josefinan omia.
"Joo", Rasmus äännähti ja hylkäsi aiemman häveliäisyytensä. Viis siitä, jos Verneri näkisi suudelman. Tuskinpa mies siitä mitään ajattelisi.
Loppujen lopuksi uteliain yleisö löytyi paljon lähempää kuin ratsastuskentältä. Piki työnsi pehmeän turpansa aivan lähelle heitä ja kutitteli turpakarvoillaan kummankin pusuttelijan poskia, mikä kirvoitti ilmoille naurahduksen ja Josefinan helisevän hihityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti